maanantai 14. tammikuuta 2019

17. Sarjakuvanovellikokoelma


Mika Lietzén on Suomessa saanut nimeä sarjakuvanovellien tekijänä. Hänen tuotannostaan tähän haastekohtaan valitsin Vaasan museoiden julkaiseman Jääkärit. Albumi oli ehdokkaana Sarjakuva-Finlandian saajaksi. Albumi julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi.

Kirjan viidessä tarinassa kerrotaan jääkärien värväämisestä, koulutuksesta Saksassa ja kotipaluusta. Kaikissa tarinoissa on jotenkin mukana kissa.

Lietzenin vähäeleisyys ja klassinen kynänjälki korostavat sitä, että kyseessä on novellimuoto. Lyhyillä sarjakuvilla on omat sarjakuvasta lähtevät perinteensä, eikä niitä ole tavattu samaistaa kirjallisuuden novelleihin. Mutta Lietzén linkittää tekemisensä kirjallisuuden puolelle.

Kirjoitin arvion blogiin viime vuoden alkupuolella.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset