sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

El Salvador - Honduras 3–0


Tänään vuonna 1969 San Salvadorissa ja Hondurasissa olivat tunteet kuumina. Maat pelasivat jalkapallon MM-karsintaa ja kotijoukkue El Salvador voitti 3-0. Kesäkuun 6. päivä Hondurasissa käyty edellinen ottelu päätyi myös kotijoukkueen voitoksi, pienemmin luvuin 1-0.

Edellisenä päivänä maiden välille oli syttynyt sota. Julkisuus yhdisti samanaikaiset tapahtumat ja 14.-18. heinäkuuta 1969 San Salvadorin ja Hondurasin rajalla käyty sota nimettiin Jalkapallosodaksi. Sillä se edelleenkin tunnetaan, vaikka rinnalle on tarjottu myös 100 tunnin sotaa ilmeisimmin satavuotisen sodan inspiroimana.

Vaikka jalkapallosta ei sodan syyksi ole, niin syttymisajankohdan se ratkaisi.

Maiden välit olivat kiristyneet jo pitkään. El Salvadoria oli käytännössä koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan hallinnut sotilasjuntta. El Salvadorin poliittinen ja taloudellinen tilanne ajoi monet kansalaiset siirtolaisiksi Hondurasiin.

Vuodesta 1963 lähtien Hondurasiakin johti kenraali Lopez Arellanon johtama juntta. Honduras ajautui pian pahaan taloudelliseen ahdinkoon ja Arellano päätti pitää syyllisinä siihen salvadorilaisia siirtolaisia.

Tammikuussa 1969 Honduras ilmoitti irtisanovansa maiden välisen rajanylityssopimuksen ja alkavansa säädellä siirtolaisuutta. Huhtikuussa uhattiin laittomien siirtolaisten (salvadorilaisten) Hondurasissa olevan omaisuuden takavarikolla. Toukokuussa alkoivat rajakahakat, kun salvadorilaisia alettiin häätää takaisin ylikansoitettuun kotimaahansa.

El Salvadorin vastareaktio ei ollut mitenkään sovitteleva: se ykskantaan ilmoitti salvadorilaisten siirtolaisten omistamien maiden olevan El Salvadoria.

Kansainvälinen yhteisö pakotti maat aselepoon 18. kesäkuuta 1969 ja rauhaan 30. lokakuuta 1980. Sodan seurauksena arviolta 60-130 000 salvadorilaista joutui palaamaan kotimaahansa. Kuolonuhreja oli noin kaksi tuhatta. Joukkomuutto oli paha isku molempien maiden talouksille.

Kuriositeettina kerrottakoon, että sota oli viimeinen, jossa osapuolien ilmavoimilla oli käytössään ainoastaan potkurikoneita (kuvassa El Salvadorin koneita).

Jalkapallossa maat kohtasivat vielä 27. päivä samaa kuuta Meksikossa playoffeissa. El Salvador voitti ja pääsi mukaan Meksikossa järjestettyihin MM-kisoihin 1970. Lohkossa A pelannut El Salvador hävisi kaikki ottelunsa maalisuhteella 0-9.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset