keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

San Franciscon syke


Nelosen yöllä lähettämän San Franciscon sykkeen toinen päänäyttelijä oli yllätäen vaihtunut. Steve Kellerin (Michael Douglas) tilalle Mike Stonen (Karl Malden) pariksi oli tullut Dan Robbins (Richard Hatch). Seuranneeko Nelosella kukaan sarjan sisältöä, sillä Michael Douglas ei ole kadonnut mihinkään sarjan esittelykuvista tai -teksteistä.

Käsikirjoittajia on kiitettävä, ettei Dan Robbinsia ole suoraan Steve Kellerin muottiin valettu. Perusasetelma on kuitenkin sama entinen: veteraanipoliisi Stonen parina on nuori tulokas, jonka opit pohjautuvat koulussa opittuun. Stone taas tukeutuu kokemukseensa ja hyvään muistiinsa. Osapuolet täydentävät toisiaan ja roisto toisensa jälkeen saadaan San Franciscon kaduilta linnaan.

Yhdysvaltalaista The Streets of San Francisco -sarjaa tehtiin vuosina 1972-1977 viisi tuotantokautta ja kaikkiaan 119 jaksoa. Helposti ajattelisi, että kyseessä oli nousevan ja laskevan tähden yhteisyritys, mutta ei pottunokka Maldenin (s. 1912) ura laskussa ollut. Stone oli edelleen elävän 96-vuotiaan Maldenin 1930-luvulla alkaneen uran tunnetuin rooli. Elokuvarooleja hänellä oli runsaasti, vielä 2000-luvultakin. Parhaiten niistä mieliin jäi valmentaja Herb Brooksin rooli jääkiekkoleffasta Miracle on Ice (1981).

Michael Douglasin (s. 1944) lähtö sarjasta 1976 oli lopun alku. Douglas pääsi edellisenä vuonna isänsä varjosta saatuaan Oscarin Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan (1975) tuottamisesta. TV-roolia suuremmat haasteet vetivät hänet mukaansa.

Richard Hatchin (s. 1945) osuus San Franciscon sykkeessä jäi lyhyeksi, 24 jakson mittaiseksi. Paikkansa televisiohistoriassa Hatch lunasti Taisteluplaneetta Galactican kapteeni Apollona.

Malden ja Douglas palasivat San Franciscon kaduille poliiseina vielä vuonna 1992 tehdyssä pätkässä.


* The Streets of San Francisco Imdb:ssa. Seasons -linkin takaa löytyy yksittäiset jaksotkin. Aivan viimeisissä jaksoissa esiintyi tuolloin vielä tuntematon itävaltalainen kehonrakentaja Arnold Schwarzenegger kehonrakentaja Josef Schmidtin luonneroolissa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset