Tänään 1978 aloitti Karvinen (Garfield) seikkailunsa yhdysvaltalaisten sanomalehtien sarjakuvasivuilla. Ensimmäisessä stripissä sarjakuvantekijä Esko (Jon Arbuckle) esittelee itsensä ja kissansa, ja kertoo heidän tarkoituksensa olevan viihdyttää meitä. Karvinen puolestaa esittelee itsensä ja pyytää ruokaa (feed me, tuo vanhasta kauhuleffasta tuttu lihansyöjäkasvin tokaisu).
Samalla ensimmäisen stripin verkkaisella tahdilla on kuljettu jo kolme vuosikymmentä. Karvisella on pohjaton nälkä.
Karvinen on muuttunut vuosien varrella, kuten sarjakuvaa lukeneet tietävät. Alun mutrusuisesta isosta kissasta on vuosien varrella muuntunut jopa hymyilevä, selkeäpiirteisempi karvaotus. Sarjakuvasta kissa on siirtynyt televisioon (Garfield and Friends) ja valkokankaalle (3 elokuvaa: Karvinen, Karvinen 2 ja Karvinen herää todellisuuteen).
Karvinen on Jim Davisin luomus. Kissa nimen tekijän isoisältä, joka puolestaan oli nimetty Yhdysvaltain 20. presidentin James Garfieldin (1831-1881) mukaan. Garfield ei jäänyt historiaan suurmiehenä tai merkittävänä presidenttinä.
Pikemminkin vihattuna, sillä hänen ehdokkutensa hyväksyttiin republikaanien puoluekokouksessa vasta 36 äänestyksen jälkeen ja Garfieldia ammuttiin pari kuukautta presidenttinä oltua. Sairasvuoteella hän kituutti aikansa ja kuoli viiden ja puolen kuukauden presidenttiyden jälkeen. Varapresidentin paikalta virkaan noussut Chester A. Arthur aloitti laajat korruptiotutkimukset ja siten menetti mahdollisuutensa päästä edes presidenttiehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.
Karvinen on ristiriitaisia tunteita herättävä hahmo. Verkkaiset, toistuvat vitsit eivät kaikkia naurata. Varsinkaan näin monen vuoden jälkeen.
Viime aikoina mielenkiintoa Karvista kohtaan ovat lisänneet nettiin ilmestyneet Karvinen ilman Karvista -sarjakuvaparodiat. Eikä niistä ole Jim Daviskaan pahastunut.
Jos tämän ilmiön olet välttänyt, niin tutustu esimerkiksi Garfield minus Garfield -sivuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti