Alison Bechdelin (s. 1960) Hautuukoti - tragikoominen perheeni (Fun Home – A Family Tragicomic, 2006, suomeksi Like 2009) on paljon palkittu ja kehuttu omaelämänkerrallinen sarjakuva kasvusta ja identiteetin löytämisestä, erityisesti isän ja tyttären välisestä suhteesta. Isä kuoli, jäi rekan alle tyttären ollessa parikymppinen, juuri itsensä löytämässä oleva yliopisto-opiskelija.
Bechdel kyseenalaistaa koko teoksen ajan isän kuoleman olleen sattumaa. Toki sen mahdollisuus pidetään esillä, mutta koko matkan vyörytetään valtavasti todisteita päinvastaisesta. Kun isä ei ole paikalla tukemassa, niin hänen tekonsa ja menneisyytensä valjastuu tyttären kasvun ja itsetuntemuksen välineeksi. Isä on tukena ja turvana, vaikka on poissa.
Isäsuhdehan on ja muuttuu, vaikka isä olisi poissa. Suomessahan asiasta on kirjoittanut ainakin Tuula-Liina Varis.
Alisonin isällä oli kolme näkyvää julkista roolia. Hän oli kätevä käsistään, hän remontoi vanhoja taloja, niin perheelle ja muillekin. Erään talon puutarhaa hän oli laittamassa traagisen kohtalon kokiessaan.
Isä oli perinyt perheyrityksen, hautaustoimiston Appalakkien vuoristoalueen pikkukaupungista. Teoksen englanninkielinen nimi Fun Home viittaa hautaustoimistoon, hautajaisiin (Funeral), ei iloon. Isän remontoimaa ja sisustamaa perheen kotitaloa ei kuvailla juurikaan iloisuuden tyyssijaksi, vaan "kotimuseoksi", kulissiksi, jossa piti asua.
Kolmanneksi isä oli kirjallisuuden opettaja. Pienen paikkakunnan hautaustoimisto ei elättänyt perhettä, joten muitakin tuloja tarvittiin. Myös äiti oli kirjallisuuden opettaja. Kirjallisuus tarjoaakin paljon, todella paljon tyttärelle aineksia kehitellä isän kohtaloa itsemurhaksi. Albert Camus kuoli myös auto-onnettomuudessa melkein samanikäisenä kuin isä. Mutta Camus piti itsemurhaa järjettömänä, ehkä isä oli tulkinnut ranskalaisfilosofia väärin?
Isällä on kotona suuri kirjasto, oma kirjastohuonekin. Tytär löytää isän ahkerasti lukeman F. Scott Fitzgeraldin elämäkerran. Isä ja Fitzgerald olivat molemmat 44-vuotiaita kuollessaan. Tytär lukee isän ja äidin kirjeenvaihtoa seurusteluajoilta. Isä näyttäisi ottaneen innoitusta Scottin ja Zeldan rakkaustarinasta omia rakkauskirjeitään kirjoittaessa.
Marcel Proustilta ja James Joycelta myös löytyi isän elämää ohjanneita kirjoituksia ja kohtaloita, isä näyttää latistuvan vain kirjalliseksi imitaattoriksi.
Kunnes isästä paljastuu salattu puoli, tyttären tunnustautuessa lesboksi. Isälläkin oli omat seikkailunsa kulissiseksuaalisuuden takana. Isällä paljastui olleen nuoria poikaystäviä, vierailuilla New Yorkiin olivat isän iltaseikkailut olleet aivan omia. Muistuipa tyttärelle mieleen sekin, kun isä oli oikeudessa "oluen välittämisestä alaikäiselle". Rangaistukseksi teosta tuli käyntejä psykiatrilla.
Silloin hetkeksi äiti nousee tärkeäksi. Varsinkin kun hän näyttelee Oscar Wilden näytelmässä.
Isän ja tyttären suhde vahvistuu kulissin takaa löydetyn myötä. He ovat samaa heimoa, ehkä. Epälineaarisesti etenevä kerronta korostaa tyttären näkökulmaa, miltä asiat ovat tyttärestä näyttäneet ja miten vaikutelmat ovat häntä muokanneet. Lopussa Bechdel muistaa olla poliittisesti korrekti, biseksuaaleilla on tietysti aivan oma seksuaalinen identiteettinsä, joka poikkeaa heteroista ja homoista. Olihan isällä äiti ja lapset, ei häntä yksiselitteisesti homoheimoon voi lukea.
Hautuukoti on traagisista, koskettavista ja hämmentävistä elementeistään huolimatta kiehtovaa ja mukaansa tempaavaa luettavaa, humanisti/akateemiselle lukijalle ainakin. Sarjakuva kerronta on sujuvaa, kirjojen ja kirjeiden tekstien esittäminen "kuvina" koko sarjakuvaruudun täyttäen on onnistunut ratkaisu. On ehdottomasti palkintonsa ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti