Paavo Haavikko taannoin opetti meille runoilijoille, että metsänhoito on tärkeää. Haavikko saattoi teostensa esipuheissa mainita vasta tekemistään metsäkaupoista yhtään arastelematta mainita montako kuutiota oli myynyt ja paljonko markkoja oli saanut.
Puolen hehtaarin metsän omistaja ei samanlaisiin mittasuhteisiin pysty kuin Haavikko. Lisäksi tuo metsä on kohdakkoin, jos ympäristöviranomaiset niin suovat, muuttumassa rakennuspaikaksi, tontiksi, jolloin metsä määritelmällisesti muuttuu pihaksi tai puistoksi.
David Benedictuksen auktorisoidun jatko-osan myötä A. A. Milnen Puolen hehtaarin metsä on jo muuttunut Puolen hehtaarin puistoksi, joten kirjallisia trendejä runoilijan maanluonto seurailee.
Olipa metsä suuri tai pieni, taimikko kaipaa hoitoa. Tätä Jämsän Seutu -lehdelle antamassaan haastattelussa korosti tuore kansanedustaja pohjoisesta Keski-Suomesta. Herra Hakkarainen korosti, että "kassara käteen ja metsiä raivaamaan".
Itse olen käyttänyt isoja, pitkävartisia oksasaksia. Uusia toimintatapoja ei kannata väheksyä.
Eilisen mittaan herra Hakkaraisen lausunto on puhuttanut. Käyttikö hän mahdollisesti kohusanaa vai ei. Sanoiko hän sitä ollenkaan vai ilmaisiko hän itseään nielaisten?
Kohusanakohussa on kyse siitä kuka ja milloin metsänraivaustöitä saisi tehdä. Hakkaraisen linjauksia pakolaisista ja räntäsateesta on pidetty yleisesti huonoina. Esimerkiksi Punainen solmio-blogissa muistutettiin Suomessa olevan neljä vuodenaikaa. Jos metsänraivaus rajoitettaisiin ainoastaan räntäsadeaikoihin, niin suuri osa taimikoista jäisi hoitamatta. Ilmatieteen laitoksen tutkija Elena Saltikoffin mukaan räntäsade on Suomessa tilastollisesti harvinainen ilmiö.
Facebookistakin ehdin kohusanakohua hiukan vilkaista. Kaverit olivat sitä mieltä, että Mauri Kunnaksen herra Hakkarainen on paljon mukavampi kuin Persujen. Jälkimmäiselle viime viikkoisten paljastusten perusteella suositeltiin janoon nautittavaksi Laitilan panimon nimikkojuomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti