Hollihaka

Eilisen kirjoituksen saattoi tämän päivän tekstin yli kahdentoista tunnin myöhästymisen vuoksi tulkita toisin kuin oli tarkoitus. En ole luovuttamassa, ainakin toistaiseksi jatketaan samaa tahtia kuin loppukesästä 2007 on aloitettu.

Myöhästymiseen syynä ovat luonnonvoimat. Tai niin kuin vakuutuskirjoissa sanotaan, force majeure, suuremmat voimat. Eilen alkuillasta Pohjois-Savon helle päättyi lyhyeen ukkoskuuroon. Salama päsäytti pois viralta jotakin tietoliikenneyhteyksien kannalta oleellista paikallisesta puhelinkeskuksesta.

Siksi onkin tänään sopiva päivä ylistää yksinkertaista, mutta erinomaisen hienosti toimivaa teknologiaa. Hollihaka oli tärkeä välinen entisajan rakentamisessa, ja edelleenkin erinomainen väline hirsirakentamisessa.

Kuvan rauta pitää vielä pyöreää puuta napakasti paikoillaan jotta siihen voi tehdä tarpeelliset merkinnät työstöä varten. Vaikka hollihaka näyttää vain suurennetulta nitojan niitiltä, siinä on silti säätömahdollisuus. Sivuilta veistetyn hirren voi säätää tarkalleen pystyasentoon koputtelemalla haan päitä syvemälle.

On olemassa myös säätöruuvilla varustettuja hollihakoja. Mutta ne menevät jo hifistelyn puolelle. Samaan lopputulokseen pääsee tarkalla vasarakäden voimansäädöllä.


Tulevina päivinä kirjoitusten ilmestymisajankohta saattaa vaihdella. Edellisellä kerralla salamavaurioiden korjaaminen kesti seitsemän vuorokautta.

Olympialaisten avajaiset

Jukka Kemppinen on hämmästyttänyt lukijoitaan jo kahden päivän ajan. Ensin, ihan ymmärrettävästi, Lontoon olympialaisten avajaiset vetäisivät säännöllisesti joka ilta kirjoittavan mennessään. Vetäisivät minutkin, mutta en uskaltanut blogiin kirjoittaa ettei uutta tänään. Laitoin valokuvia.

Jotenkin ajattelin, että avajaisiin viittaaminen tuottaisi velvollisuuden kirjoittaa niistä jonkinlainen raportti. Kemppisen kommentteja avajaisista ei kuitenkaan sunnuntaiksi ilmestynyt. Blogaaja vain puheli lomasta. Että eikö lukijoidenkin kannattaisi lomailla?

Lontoon olympialaisten avajaiset olivat hieno spektaakkeli. Hieman niiltä vei terää hiljan vietetty, tuoreessa mielessä oleva Elisabeth II:n 60-vuotishallitsijajuhla. Nykybrittiläisyyden kulmakivi, populäärimusiikki ikoneineen oli molemmissa juhlissa näyttävästi esillä.

Olympialaisten avajaisissa oli kuvaelma nykyisen Britannian synnystä. Koko maailman muuttanut teollinen vallankumous alkoi Britteinsaarilta 1700-luvun lopulta. Maanviljelysmaisemat saivat väistyä tehtaanpiippujen tieltä. Idylli oli murskattu, mutta ammattiyhdistysliike ja tasa-arvotaistelijat inhimillistivät maailman. Näyttävästi oli esillä hyvinvointiyhteiskunnan, ilmaisen terveydenhoidon synty.

Sitten siirryttiinkin lastentarinoiden kautta listahittien kavalkadiin. Yhteiskunnan muuttumisen kuvaus loppui 1950-luvulle, sitten vain rokattiin. Kaikki hyvin, uusi vakituisen palkkatyön idylli oli syntynyt?

Ajatus harhaitui pohtimaan mitä ja millaisia uusia ammattiyhdistysliikkeitä ja tasa-arvotaisteluita jälkiteollinen aikamme tarvitsisi? Asiaa on pohtinut moni, mutta uusia, vaikuttaviaa joukkoliikkeitä ei ole syntynyt. Vanhat odottavat, että yhteiskunnallinen murros tapahtuisi jostakin historian välttämättömyydestä. Niin ei tule käymään.

Haluaisin tulkita avajaisia piikkinä Ison-Britannian pääministeri Cameronille. Konservatiivijohtaja on ottanut hampaisiinsa maan terveydenhoitojärjestelmän. Nyt näytettiin koko maailmalle, että olympialaisten järjestäjämaassa ollaan siitä erittäin ylpeitä, ja se sopisi malliksi muullekin maailmalle.

Tärkeinä pitämiään asioita pitää puolustaa koko ajan, joka päivä. Muuten ne lakkaavat tai rapistuvat. Jos en olisi avajaisiltana blogiin kuvia rapistuvasta kanalasta laittanut, niin en luultavasti seuraavanakaan iltana olisi innostunut jakamaan jotakin teidän kanssanne. Ketut pääsisivät kanalan vartijoiksi.

Veneretki Tuovilanlahteen

Eilen iltapäivällä teimme veneretken Tuovilanlahteen. Maaninkajärven pohjoispäässä olevaan kylään johtaa kapea ja syvä lahti. Viime vuosikymmeninä Tuovilanlahti on hiljentynyt monien muiden maalaiskylien tapaan lähes palveluttomaksi, mutta maisemat ovat edelleen jäljellä. Perillä lahdenpohjassa, Tuovilahden satamassa oli kesäkahvio, siellä oli muitakin paikallisturisteja paikan ainutlaatuisuutta.  

Tuovilanlahti oli suosittu matkailukohde 1800-luvun lopulla. Kuopiosta ensimmäiset vakituiset höyrylaivaliikenneyhteydet suunnattiin juuri Tuovilanlahteen. Kylän laidalla on Suomen korkein vesiputous (46 m), jota tultiin ihastelemaan. Lahden rannalla oleva Pirunpesä ja kylän keskellä oleva Mustalähde olivat lisähoukuttimina. Nykyisempinä aikoina alue on valtakunnallisesti arvostettua kulttuurimaisemaa.

Dinosauruksen munat ovat saaneet seurakseen pitkät kaalimadot.

Lahden rannat ovat pääosin jyrkät. Jyrkkyys jatkuu veden pinnan alla, syvimmillään lahti on yli 50 metriä. Rannan asukkaat ovat joutuneet kehittämään erilaisia porrasjärjestelmiä päästäkseen veden äärelle.

Pirunpesä on ainoastaan vesitse tavoitettava kohde. Ympäristön seinämistä hieman kohollaan olevassa halkeilleessa kalliossa erilaisia koloja ja luolansuita. Varsinainen Pirunpesä jäi tällä kertaa näkemättä vedenkorkeuden vuoksi. Pirun asuinpaikka oli veden alla.

Kunnan merkitsemä melontareitti oli käytössä.

Perillä satamakahviossa oli tarjolla kahvia ja pullaa. Sukulaistyttö oli saanut kesätöitä. Pieni taidenäyttelykin makasiinissa oli.

* RKY: Tuovilanlahti.

Rapistuvat tiilet

 Hoitamattomana tiilirakennuskin saattaa aloittaa muuntumisen takaisin maaperäksi.

Silvano Vinceti on nyt arkeologi

Muistatteko kun muutamia vuosia sitten taidehistorioitsija Silvano Vinceti kertoi löytäneensä Louvren visiitillään Leonardo da Vincin Mona Lisan silmäluomiin kätkemän viestin? Nyt arkeologi Silvano Vinceti on löytänyt Mona Lisan luurangon.

Maalauksen silmistä "löytyneestä" koodikirjoituksesta Suomessa kertoivat lähinnä iltapäivälehdet. Mona Lisan luurangon löytymisestä kertoi STT:n välittämänä muun muassa Helsingin Sanomat ja Kaleva. Otsikkona oli "Tiedemiehet lähellä Mona Lisan arvoituksen ratkaisua".

Kuten pari vuotta sitten kirjoitin, Silvano Vinceti on pätevöitynyt tiedemieheksi, taidehistorioitsijaksi ja arkeologiksi Italian televisiossa juontajana. Akateemista tutkijakoulutusta hänellä ei ole. Eivät yliopistot ole ainoa tie hankkia ammatillista pätevyyttä näille aloille, mutta aika vaikeita ne muut mahdollisuudet ovat. Briteissä Telegraph Mona Lisan silmäkoodin yhteydessä kutsui Vincetia tonkijaksi (muckraker).

STT kertoi, että "tarvitaan kuitenkin vielä paljon työtä, ennen kuin luurangon henkilöllisyys saadaan selville. Luurangosta kenties saatavaa DNA:ta aiotaan verrata hänen tunnettujen jälkeläistensä perimään." Aikaisempien Vincetin näyttöjen perusteella ne jäävät tekemättä. Michelangelon maallisen majan jäännöksistä ei ole kuultu sen koommin kun Vinceti kertoi julkisuudessa löytäneensä ne maaliskuussa 2010.

Helmikuussa 2011 Vinceti oli otsikoissa arvellessaan, että Mona Lisan malli olikin ollut mies (linkki AFP:n uutiseen). Tämä mies olisi ollut da Vincin pitkäaikainen elinkumppani. Louvresta arvelu tyrmättiin heti samaan uutiseen. Louvressa ei myöskään oltu tehty mitään havaintoja silmäluomissa olevista kirjaimista tai muista merkeistä.

Helmikuussa 2011 Vincetiä tituleerattiin Italian kulttuuriperintöä suojelevan valiokunnan puheenjohtajaksi (sellaisen nettisivuja en löytänyt). Tässä (poliittisessa?) asemassa pääsee vaikuttamaan mitä ja miten tutkitaan. Akateeminen Italia ei varmaankaan ole ilahtunut Vincetin valinnoista. Luulisi kulttuuriperinnön vaalijoidenkin intressissä olla tarjota kiistatonta tietoa.

Spekulaatio on hauskaa, mutta vielä hauskempaa se on kun sen voi perustaa oikeisiin, tutkittuihin faktoihin.

Märät laitumet

Heinäkuun jatkuvien sateiden myötä monet talon lehmät ovat saaneet ulkonaliikkumiskiellon. Laitumet eivät kestä enää yhtään sorkanjälkeä.

Perinteinen, vanhan kansan lehmien ulkoilumaasto metsähaka on vielä huonompi kestämään nautaeläinten kuljeskelua. Muutamissa päivissä jälki on samanlaista kuin viikoissa kuivempana kesänä.

Ilokseni nautaeläinnuoriso oli hoitanut sarvenkasvutuskissaan tavallisesti perinnebiotoopinhoitajalle kuuluvan tehtävän, leppien kaulaamisen. Otsiaan ne kyhnyttivät nuoria puita vasten.

Tosin kun kameran kanssa menin lähemmäs, alkoi utelias poseeraus.
 

Listoja ja tilastoja

Urheilukilpailut ovat tilastonikkareiden suosikkitavaraa. Erityisesti suurkisat, kuten Olympialaiset, on dokumentoitu useiden eri kirjojen kansien väliin. Lontoon kisojen jälkeen saanemme päivitettyjä laitoksia, internetistä huolimatta. Kotimaisen yleisurheilun tasoa voi melko ajantasaisesti seurata Tilastopajasta.

Mutta urheilu ei ole ainoa intohimoisesti seurattu. Musiikin myyntitilastot kiinnostavat myös monia, vaikka kulttuurin tilastointi ei aina olekaan yksioikoista ja selkeää. Koska listoilla on tärkeä merkitys myynnin vauhdittajana, niitä on usein muokattu alan suurten toimijoiden toiveiden mukaisesti.

Suomalaisista levymyynti- ja radiolistoista pitää blogia niitä pitkään seurannut Timo Pennanen. Hän kokosi Rumban 50 hittiä -listaa vuodet 1992-2007. Rumban listan ja Pennasen kunnianhimoisena tavoitteena on pyrkiä mahdollisimman tarkkaan tulokseen, myynnissä tai soittomäärissä. Aivan hiljan Pennanen moitiskeli radiolistan painoarvokertoimia.

Kuten urheilun tilastot, musiikkilistat palauttavat mieleen muistoja. Listojen avulla voi myös tarkistaa, mikä oli suosikkirallatuksena milloinkin.

Listablogin kesäsarjana on olleet sooloartistit, jotka ovat menestyneet parhaiten Suomen listalla kuolemansa jälkeen. Laila Kinnunen pääsi albumilistalle ensimmäisen kerran kuolemansa jälkeen, tosin 1960-luvun alussa singlet olivat tärkein levymyyntiartikkeli. Topi Sorsakosken sooloura Agentseista lähtemisen jälkeen tuotti korkeimmat sijoitukset juuri kuoleman jälkeen.

Blogin sivupalkissa on suorat linkit erilaisiin vuositilastoihin (2007 lähtien). Esimerkiksi vuoden 2009 hitti oli Lady Gagan Pokerface, viime vuonna sellainen oli Adelen Rolling in the Deep.


* Listablogi

Kolme maalausta Laatokalta

Laatokka, 1873.

Tänään 1910 kuoli pietarilainen taiteilija Arhip Kuindži (s. 1841/42). Hänet tunnettiin etenkin maisemamaalarina, ja olikin Pietarin Akatemiassa alan professuurin haltija, kunnes hänet erotettiin 1897 opiskelijoiden protestin tukemisesta.

Kuindži teki maalauksia eri puolilta Venäjää, lähinnä Euroopan puolelta. Pohjoista nykyisen Ukrainan alueella syntyneelle edusti Laatokka. Hänen kolmen maalauksen sarjaansa Laatokalta on pidetty yhtenä varhaistuotannon tärkeimpänä. Valamon saarella oli hänen läpimurtonsa taidemaailmaan.

Näissä kuvissa esitellyt Valamon saari ja Pohjoinen kuuluvat moskovalaisen Tretjakovin gallerian kokoelmiin. Laatokka on Pietarissa Venäläisen taiteen museossa.

Valamon saari, 1873.

Pohjoinen, 1879.

Kuka saa kertoa olympialaisista

Facebookissa alkoi heti kierrellä nelosen uutisten pätkä jossa kerrottiin, että Kansainvälinen Olympiakomitea aikoo tarkkailla miten sosiaalisessa mediassa välitetään uutisia kohta alkavista kisoista. Uutinen esitettiin kärkevästi. Että olisi sensurointi tulossa. Lopussa kuitenkin viestiä lievennettiin. Tarkoituksena on vain estää "kaupallinen toiminta" olympiakisoilla.

Mitä sitten on kaupallinen toiminta? Kysymys jäi vahvasti avoimeksi. Saavatko sanomalehdet ja muut perinteiset mediat jakaa twitterin ja facebookin kautta omia urheilu-uutisiaan? Saavatko ne ylipäätään kirjoittaa kisoista? Rajataanko tiedonvälitys yleisradioyhtiöille ja voittoa tavoittelevat mediatalot eivät saa lupaa uutisoida tapahtumista?

Tuskin näin on. Varmaankin Alma Median lehdet saavat aivan entiseen tapaan kirjoitella, samoin kuin iltapäivälehdet. Kansainvälinen Olympiakomitea asettautuu tukemaan perinteistä mediaa pyrkimällä rajoittamaan olympiatapahtumien yleisön ja urheilijoiden omaa viestimistä älypuhelinten ja muiden pienten kannettavien laitteiden avulla.

Kansainvälinen Olympiakomitea haluaa turvata sen, että kalliit televisiontioikeudet ostanut saa todellakin ensimmäisenä kertoa paikan päällä tapahtuneen. Ettei joku ehdi ensin tviitata tai laittaa Youtubeen videota.

Rajoitukset tuntuvat oudoilta. Ainakin Yle lähettää olympialaisista suoraa lähetystä, miten sitä aikaisemmin voisi joku ehtiä tuloksista kertoa?

Luultavasti kyse on tulevien olympialaisten televisiontioikeuksien hinnasta. Mediatalot mielellään hankkisivat oikeutensa halvemmalla, ja neuvotteluissa on taatusti puhuttu sosiaalisesta mediasta. Nyt KOK haluaa neuvottelijoille osoittaa, että se ainakin yrittää asialle tehdä jotakin.

Asioiden järjestys

Mikko Kuorinki
The Order of Things: An Archaeology of the Human Sciences
Mark Pezinger Verlag 2012


Rovaniemellä syntynyt Mikko Kuorinki (s. 1977) on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Helsingissä asuva ja työskentelevä Kuorinki on pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomen taidemuseoiden lisäksi Ruotsissa, Liettuassa ja Saksassa, ryhmänäyttelyissä laajemminkin ympäri Euroopan. Rovaniemen taidemuseossa Kuoringin töitä on ollut viimeksi esillä vuonna 2005 näyttelyssä Nine questions.

Itse Nine questions -teos on kaksiosainen video, jossa taiteilija kysyy yhdeksältä ihmiseltä yhdeksän kysymystä. Mikä tekee elämästä elämisen arvoisen? Mikä tekee sinut surulliseksi? Mitä toivot eniten? Mitä kaipaat? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Kuka sinä mieluiten olisit? Mikä on paras asia, joka sinulle on tapahtunut? Mikä tekee elämästäsi kestämätöntä? Mikä on pahin asia, joka sinulle on tapahtunut?

Kuorinki on siis lähinnä käsitetaiteilija, jos tarkentavaa määritettä hänen taiteilijalaadulleen halutaan antaa.

Saksalaisen Mark Pezinger Verlagin julkaisema The Order of Things -kirja on käsitetaiteellinen luomus. Alaotsikkoaan myöten se viittaa ranskalaisen filosofi Michel Foucaultin (1926-1984) vuonna 1966 julkaisemaan teokseen, tai tarkkaan ottaen siitä vuonna 1970 tehtyyn englanninkieliseen käännökseen. Foucault suunnitteli teoksensa nimeksi L'Ordre des Choses, mutta luopui alkuperäisestä suunnitelmastaan kahden strukturalistin julkaistua juuri ennen häntä tämän nimiset kirjat. Käännöksessä alkuperäinen ajatus toteutettiin Foucaultin toiveen mukaisesti. Suomeksi The Order of Things on julkaistu alkuperäistä ranskankielistä nimeä noudattaen Mika Määttäsen suomennoksena Sanat ja asiat: Ihmistieteiden arkeologia (Gaudeamus 2010).

Foucaultin teos on saanut klassikon aseman. Erityisesti se on vaikuttanut kulttuurintutkimukseen. Foucault korostaa, että asioita on tarkasteltava taustaansa vasten, tutkijan on kaivettava esiin mitä käsitteillä, sanoilla on käyttöaikaan tarkoitettu. Myöskään ’ihminen’ ei ole Foucaultin mukaan tarkoittanut kaikkina aikoina sitä, mitä me sillä nykyisin ymmärrämme. Itse asiassa ’ihminen’ olisi varsin tuore keksintö.

Kouringille Asioiden järjestys on aakkosjärjestys. Hän on järjestänyt Foucaultin sanat aakkosten mukaan. Kirja alkaa kahdella ja puolella sivulla a-artikkeleita ja loppuu Zoophytorumiin. Välissä ovat kaikki muut sanat kukin järjestystavan vaatimassa paikassa.

Kirjojen sanoja on aakkostettu maailmalla ja Suomessakin aikaisemmin. Esimerkiksi Jouni Kemppi järjesti Jukka Petäjän surullisen kuuluisaksi tulleen Helsingin Sanomissa julkaistun nippukritiikin (19.10.2009) sanat uudelleen. Kempin runo Esikoiskirja runouden uuden äänenmurros on julkaistu muun muassa uutta suomalaista kokeellista runoutta esittelevässä Vastakaanonissa (Poesia 2010).

Aakkostaminen on taiteen menetelmä siinä missä mikä muukin. Tärkeintä on se, mitä menetelmien avulla saadaan aikaan. Kuten aina korostetaan, tekniikka ei ole pääasia vaan sanoma.

Markkinointimateriaalissaan Kourinki on avannut teoksensa man-sanojen kohdalta. Foucaultin tapaan Kuorinki taitaa haastaa ajattelemaan sitä, mitä on ihminen missäkin yhteydessä, vai onko ihminen, mies ollenkaan. Ranskan homme-sanat olisivat johdattaneet samaan pohdintaan, mutta kielen valinnan on tainnut ratkaista otsikko.

Toki Kuoringin The Order of Things avautuu moniin eri suuntiin. Yksilöllinen, ainutlaatuinen persoona voi etsiä sopivia sanoja käsiteltäväkseen. Ainakin ’knowledge’, ’thought’ ja ’time’ sanoja tähän tarpeeseen on runsaasti.



Julkaistu Kaltiossa 3/2012.

Pyhännan Autioranta

Sateisen viikon päätteeksi sattuikin lämmin, aurinkoinen päivä. Pitkää automatkaa piti vilvoittaa Pyhännässä.

Vesi oli korkealla täälläkin.

Kansalliskauppa: Korkoa korolle

Kuopion kaupungintalon takana on Kansalliskauppa Oy:n satavuotisjuhlien kunniaksi pystytetty Väinö Lätin (s. 1919) tekemä patsas Korkoa korolle. Veistoksen idea on kerrottu sen jalustassakin, Kansalliskaupan perustivat kaupungin suutarit 1890.

Enää Kansalliskauppaa ei ole. Kaupparekisteristä se poistettiin 111 vuoden ikäisenä 30.12.2001. 

Pitkään Kansalliskauppa oli Tukon eli myöhemmän T-ryhmän kauppoihin. 1960-luvulla toimitusjohtajaksi tullut Jorma Turunen (s. 1918) vaihtoi tukkukaupan Keskoon. 1970-luvun puolivälissä Kuopion suurin ja kaunein kauppa oli KK-Market. Enää sama tila ei tunnu päivittäistavarakaupalle riittävän. KK-Marketin aseman syrjäytti 1980-luvun alussa torin laidalle Saastamoisen talon paikalle noussut Heps (nykyinen Anttila).

Kansalliskaupalla oli myös ympäri Kuopiota olevien ruokakauppojen lisäksi hotelleja (Atlas), ravintoloita (Antura, Club 007) ja konditoriokin (Trube). Aikaisempina vuosikymmeninä asiakkaita palveltiin vielä laajemmin. Kaikki asiakkaiden tarpeet pyrittiin tyydyttämään.

Monet T-ryhmään kuuluneet yksityiset kaupat katosivat kerta iskusta 1990-luvulla. Paikallinen Kansalliskauppa ei säilynyt, vaikka se kuuluikin kauppakilpailun voittajiin. Osana K-ryhmää nimi myös katosi katukuvasta. Patsaan jalustassa se säilyi.

Katsokaapa joskus, kun taas on mahdollista, Veljmies -patsaan lahjoittajien listaa. Pitkästä listasta yrityksiä toiminnassa on enää kaksi. Ne molemmat ovat apteekkeja.

Tatu Vaaskivi 100 vuotta

Tänään on kulunut sata vuotta Tatu Vaaskiven syntymästä. Kirjailijaa ja kriitikkoa juhlitaan Oulussa lähes koko päivä. Oulun kaupunginkirjasto/maakuntakirjasto ja Kirjasampo ovat järjestäneet Kirjailija Tatu Vaaskivi 100 vuotta -tapahtuman.

Juhlallisuudet alkavat kello 12 Oulun hautausmaalta. Merikoskikerho on järjestänyt puolitoista tuntia kestävän Tatu Vaaskivi -kirjailijakierroksen.

Ohjelma jatkuu kello 14 pääkirjaston Pakkala-salissa Vaaskivi-matinealla. Esitelmöitsijöinä tilaisuudessa ovat Veli-Matti Pynttäri, Ulla Pohjamo ja Jukka Pennanen. Tilaisuudessa esitetään myös Eeva Vuorenpään ohjaama dokumentti Pyhä kevät (1992).Muistopäivä jatkuu vielä illavietolla Villa Pukkilassa. Tarkemmat tiedot kirjaston sivuilla.

Pääkirjaston näyttelytilassa on pari päivää sitten avattu Eideetikko Oulusta - Tatu Vaaskivi 100 vuotta -näyttely. Se on esillä 5. elokuuta saakka. Näyttelyssä pitäisi olla esille myös yksi Hietasaaresta ottamani valokuva. Muutoinkin näyttely keskittyy Vaaskiven lapsuuteen ja nuoruuteen, jossa Hietasaarella oli merkittävä osa.


* Kirjailija Tatu Vaaskivi 100 vuotta

Tässä blogissa aikaisemmin Vaaskivestä:

* Vaaskiven huvilan purku
* Tatu Vaaskivi Hietasaaressa
* Paluu Vaaskiven muistokyltille

Kurikan kusikivi

Tänään 1752 sattuivat Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik ja kuningatar Loviisa Ulriika pitkällä Suomen matkallaan Kurikkaan. Hallitsijaa ei oltu Pohjanlahden tällä puolella nähty 120 vuoteen, joten alamaiset seurasivat kuninkaallisten tekemisiä tarkasti.

Perimätiedon mukaan 18. heinäkuuta kuninkaallinen matkaseurue pysähtyi muutamia kilometrejä nykyisestä Kurikan kirkosta etelään luonnollisille tarpeilleen erään tien varressa olleen suuren kiven taakse. Kivi on edelleen paikallaan, ja on saanut kylkeensä muistolaatan tapahtuman kunniaksi.

Kivi on saanut vuosien varrella huomattavasti kulttuurikerrosta ympärilleen. Enää siitä ei ole näkösuojaksi tarpeille. Useita kymmeniä senttejä sitä on kertynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, luultavimmin viimeisimmän tien uudistamisen yhteydessä.

Vapaiden kansalaisten juhla

Pitkin kesää on uutisoitu, että kansanedustajat saattavat joutua töihin kesken kesälomaa. Jos vakuussopimus espanjalaisten kanssa saadaan solmituksi, niin valtiopäivät kokoontuvat torstaina ja perjantaina käsittelemään velan myöntämistä. Moniin vuosikymmeniin eduskunta ei ole ollut koolla kesäisin.

Ainakin vuonna 1919 eduskunta oli heinäkuussa koolla. Tänään heinäkuun 17. päivä vahvistettiin Suomen tasavaltainen hallitusmuoto. Vuodesta 1992 lähtien päivää on vietetty kansanvallan päivänä. Kalevi Sorsan ideoima juhlapäivä ei ole ottanut tuulta alleen, ja sen laajemmasta vietosta luovuttiin jo 1995.

Sadepäivinä on ollut aikaa seurata televisiota. Kuten tunnettua, television kautta Yhdysvaltain, "Vapaiden maan", elämä, arki ja ihanteet tulevat katsojille tutummiksi kuin kotimaamme.

Eilen katsoin dokumenttia Puhtauden paluu (Virgin Tales, Sveitsi 2012). Fundamentalistikristityt vaalivat tyttäriensä puhtautta, neitsyyttä. Dokumenttia saattoi katsoa erään nuoren naisen inhimillisenä tragediana, mutta myös kuvana Yhdysvalloista laajemminkin.

Yhdysvallat on perustuslakinsa ja kansallishymninsä sanojen mukaan "land of the free", vapaiden maa. Mutta käytännössä tämä on aina valtion perustamisesta saakka merkinnyt vapautta valtion kontrollista. Ja sitä ennenkin monet Euroopassa vainotut uskonnolliset ryhmittymät löysivät vapauden toimia Amerikan mantereelta.

Yksilön kannalta vapaus valtion kontrollista ei tarkoita vapautta kaikesta kontrollista. Monilla lahkoilla ja ryhmittymillä oli omat sääntönsä, joihin jäsenten oli sitouduttava. Näiden järjestöjen säännöt saattavat olla paljon tiukempia ja paljon syvemmälle henkilökohtaiseen elämään meneviä kuin valtiolliset lait ikinä.

Yhdysvaltalaiset taikurit Penn & Teller omassa Bullshit-tv-show'ssaan pari yötä sitten käsittelivät nurmikkoja. Tarkat säännöt elämisen tavoista eivät rapakon takana kuulu ainoastaan fundamentalistien toimintatapoihin. Sellaisia saattaa olla ihan tavallisilla keskiluokkaisilla asuinalueilla. Ostaessaan omakotitalon hyvämaineiselta alueelta sitoutuu muun muassa täsmälliseen ruohikon leikkaamiseen ja kasteluun.

Pennin ja Tellerin mukaan eräs eläkeläismies on joutunut vankilaan, koska ei ollut hoitanut pihanmaataan sääntöjen mukaan. Talousvaikeuksiin joutunut mies ei kyennyt kastelemaan pihanmaataan riittävästi ja se kellastui. Riittävän monta varoitusta ja sopimusrikkomusta myöhemmin hän havaitsi olevansa tyrmässä.

Mutta ainahan uskontoaan tai asuinpaikkaansa voi vaihtaa, on vasta-argumentti. Toki voi, toki voi. Yksilölle jää valittavaksi, että alistuuko yhteisönsä sääntöihin vaiko aloittaako uuden elämän. Siksi Puhtauden paluu on epäonnistunut suomennos dokumentille. Moraalisäännöt eivät palaa, ne saavat uudessa ajassa uuden muodon.

Rodney King

Uutiset maailmalta kertoivat, että Rodney King (s. 1965) on kuollut. Hänet löydettiin sunnuntaiaamuna itserakentamastaan uima-altaasta Rialtosta, vajaat 90 kilometriä Los Angelesista. Rodney King muistetaan parhaiten pahoinpitelyn uhrina. Los Angelesin poliisit hakkasivat Kingin vuonna 1991. Ohikulkija videoi tapahtuman, ja kun poliisit vapautettiin kaikista syytteistä kaupungissa syntyi valtava mellakoiden sarja, joissa kuoli 53 ja loukkaantui tuhansia ihmisiä.

Nekrologeissa on muistettu Rodney Kingin eräässä keskustelutilaisuudessa esittämää kysymystä. Can we get along? Voimmeko tulla keskenämme toimeen?

Pahoinpitelyn jälkeen King jäi julkisuuteen. Tarkkaan raportoitu siviilikanne poliisia vastaan tuotti Kingille 3,8 miljoonaa dollaria. Hänen elämänsä ei ollut tyypilliselle ihmisoikeustaistelijan tavoin puhdasta ja siloista. King antoi paljon aihetta keltaiselle lehdistölle väkivaltaisuudellaan ja alkoholin käytöllään. 1990-luvun lopulla King oli jopa vankilassa entisen vaimonsa lyömisestä ja rattijuopumuksista.

Tällä vuosituhannella Rodney Kingistä tuli televisiotähti. Suomessakin aamuyöntunteina esitettiin tosi-tv-sarjoja Julkkikset katkolla (Celebrity Rehab) Julkkikset kuiville (Sober House), joissa Rodney Kingiäkin koetettiin saada irti viinasta. Katsomossa jälkimmäistä sarjaa luonnehdittiin tosi-tv:ksi, jossa "ryhmä B-luokan julkkiksia yrittää parantua pahasta alkoholi-, huume- tai lääkeriippuvuudestaan".

Kingin julkisuuteen nousu 1990-luvun alussa osoitti, ettei amerikkalainen poliisi voi edes "tavanomaisia epäiltyjään" kohdella ylenmääräistä väkivaltaa käyttäen. Liika on liikaa, oli kyseessä kuka tahansa pidätettävä.

Painetaan setelirahaa

Tasavallan presidentti Niinistö totesi, että eurokriisi paranee painamalla lisää rahaa. Niinistö vaikuttaa hyväksyneen, että eurooppalaisessa yhteistyössä ratkaisee enemmän yksimielisyys kuin aikaisemmin laadituista säännöistä noudattaminen. Vaikka Euroopan keskuspankin säännöt kieltävätkin valtioiden lainoittamisen (eli setelirahoittamisen) niin siihen kiertotietä käyttäen tukeuduttava.

EKP aloitti setelirahoituksen jo viime vuonna. Marras-joulukuussa keskuspankki lainasi liikepankeille runsaasti rahaa, jotta nämä olisivat voineet ostaa Kreikan, Italian, Espanjan ja Portugalin valtioiden velkapapereita maiden järjestämistä huutokaupoista.

Ongelmamaiden velkojen korot pysyivätkin riskirajojen alapuolella. Näkyvin reaktio halvan rahan jakamisesta liikepankeille oli kuitenkin Saksan valtionlainojen korkojen muuttuminen negatiiviseksi. Keväällä EKP laittoi rahaa liikkeelle entistäkin edullisemmin. Sen seurauksena kesällä Suomenkin valtio sai lainaa siten, että takaisin tarvitsee maksaa alkupääomaa pienempi summa.

Niinistön tekemä vertaus Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä ontuu. Yhdysvallat on selvinnyt pahimman yli setelirahoituksella, koska sikäläisen keskuspankin säännöt sallivat suoran lainoituksen valtiolle. Yhdysvaltain kongressi on säätänyt ylärajan rahoituksen määrälle, sen nostamisesta syntyi pienoinen poliittinen kriisi. Lisäksi Yhdysvaltain dollarin aseman maailman perusvaluuttana takaa sen aseman huolimatta mistä tahansa kriisistä. Eurolla ei ole samanlaista asemaa.

Kymmenisen vuotta sitten presidentti Koivisto totesi televisiossa, että meneillään on valtava setelirahoitus. Sillä selvittiin dotcom-kuplasta. Sitä seurannut nousukausikin rahoitettiin seteleitä painamalla, erityisesti Irakin sodan vuoksi. Koko euroajan on Suomen liikkeellä oleva rahamäärä kasvanut. Tätä yritettiin selittää muun muassa turismilla, yksittäisen eurovaltion taloudellinen kirjanpito sotkeutui, kun nostetuilla seteleillä pystyi maksamaan toisessakin maassa. Raha ei välttämättä tullut takaisin suomalaiseen kirjanpitoon. Merkit olivat talouden tunnusluvuista nähtävissä, mutta ne yritettiin selittää parhain päin. Koivisto taisi olla ainoa, joka julkisesti kiinnitti huomiota asiaan. Hänkin vain toteavasti.

Nyt ollaan siis tilanteessa, josta antiikin roomalaiset totesivat similia similibus curantur, samanlainen samanlaisen parantaa. Ettei kauppa markkinoilla hiljentyisi.

Pieksämäen asemalla blues

Savon radalla päivisin kulkevat saavat tämän kesän ajan linja-autokyytiä. Kuopion ja Pieksämäen välisellä rataosuudella uusitaan kiskot ja vaihdetaan sorat.

Viime vuonna radan kunnostus päätettiin aloittaa nopeutetussa aikataulussa. Jatkossa juna sujahtaa välin aikaisempaa nopeammin. Korjaustyötä ja korvaavia linja-autokyytejä riittää vielä tuleviksi kesiksikin.

VR on palkannut sekä Kuopioon että Pieksämäelle opastajia ohjaamaan matkustajia normaalista poikkeaviin suuntiin. Pieksämäen asemalla vaikutti siltä, että kulkuvälineestä toiseen siirtyjiä neuvottiin tehokkaasti ja napakasti.

Pieksämäen rautatieasema ei ole lajinsa kauniimpia. Odottavan aika käy helposti pitkäksi. Tarjolla on normaalien asemapalveluiden lisäksi yökerho ja museo.

Pieksämäen vanha asemarakennus on nykyisin Savon radan museona. Tänään asemalla ja museossa vietetään VR:n 150-vuotisjuhlia. Ohjelman aloittaa Rautatieläisten soittokunta kello 10.
 

* Savon radan museo