perjantai 14. kesäkuuta 2013

Suoja-aika pitenee



Eilen Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti, että äänitteiden suoja-aika pitenee. Se nousee EU:n direktiivin asettamien vaatimusten mukaan 50 vuodesta 70:een. Tämä siis koskee muusikkojen saamia korvauksia tehtyjen levyjen esittämisestä, nykyisin ennen vuotta 1963 tehdyistä äänitteistä ei ole tarvinnut esityskorvauksia maksaa, jatkossa tämä aikaraja pysyy, mutta 1963 julkaistut äänitteet vapautuvat vasta 2033. Ellei suoja-aikaa pidennetä tässä välillä.

Aikoinaan suoja-ajan pidentämisen puolesta puhui erityisesti 1950- ja 1960-luvun taitteen suursuosikki Cliff Richards. Hän vetosi esimerkiksi hänen levyillään soittaneiden studiomuusikkojen puolesta. Aikoinaan kertakorvauksella soittaneiden olisi aika saada jokin hyvitys takavuosien hiteistä.

Ehdotusta kritisoitiin siitä, että sen takaamat tulot menevät suurimmaksi osaksi Richardsin kaltaisille suurnimille. Vanhojen ja köyhien taustamuusikkojen osuus tulevista tuloista olisi minimaalinen verrattuna tähtien lisätuloihin. Kalliiksi sosiaalipolitiikaksi tapaa arvioitiin.

Ehdotus kuitenkin meni läpi esitetyllä tavalla ja nyt se tarkoitus harmonisoida osaksi suomalaista lainsäädäntöä.

Yhdysvaltain tekijänoikeuden ajalliset pidennykset ovat kulkeneet käsi kädessä Mikki Hiiren iän kanssa. Hiirtä ei ole tekijänoikeuksien ulkopuolelle päästetty.

Tämän uudistuksen myötä voisi ajatella, että Euroopassa ikarajat nousevat The Beatlesin myötä. Sama bändi tulee ensimmäisenä mieleen myös tästä: "Sanoitetun sävellysteoksen tekijänoikeuden laskemistapa yhtenäistetään EU:ssa. Suoja-aika lasketaan lainmuutoksen jälkeen viimeksi kuolleen sanoittajan tai säveltäjän kuolinvuodesta." John Lennonin oikeudenomistajat saavat korvauksia Lennon-McCartney -lauluista 70 vuotta Paul McCartneyn tulevan kuoleman jälkeen.

Jotakin hyvääkin hallituksen esitykseen sisältyy. Esityksen mukaan lainauskorvausta maksettaisiin ainoastaan alkuperäiselle tekijälle tai hänen perilliselleen. Tämä täsmennys olisi tarpeellista laajentaa takaisin myös teosto- ja yms. korvauksiin.

Stefan Wallinin kulttuuriministerinä ottama kanta, että tekijänoikeuskorvauksia voidaan maksaa myös yhtiöille, on johtanut tekijän- ja esityskorvausten valumisen levy-yhtiöiden pussiin. Levy-yhtiöiden mukaan siitä on muutamassa vuodessa tullut "normaali tapa". Tällaista Wallin ei ainakaan julkisissa perusteluissaan muutokselle ajatellut.


* Äänitteiden suoja-aika pitenee. OKM.

7 kommenttia:

Jyrki Ilva kirjoitti...

Muutos ei käsittääkseni ole takautuva, eli äänitteet joiden suoja-aika on jo päättynyt pysyvät vapaina. Ei siis enää palata vuoteen 1943.

Lisätietoja mm. Pekka Gronowin blogista.

Reijo Valta kirjoitti...

Ei näköjään pitäisi olettaa mitään. Aikaisemmissa muutoksissahan on suoja-aika on pidentynyt myös takautuvasti, nyt sitten siis ei.

Kiitos huomautuksesta, korjaan tekstiin.

Reijo Valta kirjoitti...

Uudistuksen merkityksestä hyvää pohdintaa on myös tässä Gronowin kirjoituksessa.

Riku Riemu kirjoitti...

Joku suoja-aika pitäisi kyllä määritellä Skliff Ritskaardin musiikkia koskemaan, eihän sitä soisi kuulevansa pirukaan.

Kari Hintsala kirjoitti...

Peukutan Riku Riemun kommenttia näin manuaalisesti, kun ei facessa olla.

Reijo Valta kirjoitti...

Riemukas on Riku kommentti. :)

Riku Riemu kirjoitti...

Thänx. Monimutkaisia asioita nämä ovat, perikuntien etujen painokkuus tuntuu oudolta.

Taitelijana kirjoittaisin testamentin, jossa kehoittaisin viemään roskapussit ulos ja olemaan liikaa iloitsematta, rahat menee kissoille ja koirille.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset