Monet ovat jo ehtineet todeta, että pääministeri Sipilän viimein uudelleen käynnistämät yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat "vain" pääministerivetoiset keskitetyt työehtosopimusneuvottelut. Yhteiskuntasopimuksen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Lehtikin tämän jo irvaili.
Eilen aloitin lukemaan Pauli Kettusen kirjoituskokoelmaa Historia petollisena liittolaisena (THPTS 2015). Kirja tuntui kovasti tutulta, kunnes muistin jo lukeneeni sen pdf-versiona. Ekirja ja painettu kirja tuntuvat vielä menevän sekaisin.
Kettunen pohtii yhtenä osana teostaan sitä, että onko elinkeinoelämästä työmarkkinaneuvottelujen osapuoleksi? Työelämä käsitetään usein työmarkkinaosapuolten voimasuhteina. Usein kuitenkin unohdetaan kuinka paljon työntekijäjärjestöt ovat muokanneet vastapuolta, ihan organisaatioina. Kettunen tiivistääkin, että ammattiyhdistysliikkeen historia on ollut pitkälti vastapuolen tunnistamista ja osapuoleksi mukauttamisen historiaa. Ajateltakoot vaikka kunta- ja valtiotyönantajia, jotka luotiin ainoastaan tes-neuvotteluja varten. Myös liikeyritysten järjestäytyminen on osa laajaa pohjoismaista mallia, jossa 1980- ja 1990-luvuilla viimein päästiin konsensukseen.
Elinkeinoelämän EK:n vuonna 2007 ottama tiukka kanta tulopoliitiikan ajan päättymisestä on johtanut moniin kummallisiin nimityksiin, tähän yhteiskuntasopimukseenkin. Vuonna 2011 tehtiin "raamisopimus" ja 2013 "työllisyys- ja kasvusopimus". Aikaisemmista keskitetyistä tulopoliittisista kokonaisratkaisuista nämä sopimukset eivät ole poikenneet.
Kollektiivisen toiminnan logiikka on osapuolilla erilainen. Ay-liikkeessä riidellään järjestörajoista, työnantajapuolella yritysten keskinäinen kilpailu. Valtio on tähän asti pyrkinyt edistämään yksilön autonomiaa, ts. riippumattomuutta työnantajista.
Kaikki taitaa kiteytyä yhteen kysymykseen: kenelle liiketoiminta tuottaa etuja? Elinkeinoelämän Keskusjärjestön mukaan vastaus on kaikille, mutta tunnustautuminen tulopoliittisten neuvottelujen osapuoleksi veisi pohjan tuolta vastaukselta. Olemalla osapuoli työnantajat tunnustaisivat olevan yksinomainen hyötyjä. Siksi neuvotteluille keksitään toisin ideologisesti värittyneitä nimiä.
* Pauli Kettunen. Historia petollisena liittolaisena. 2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti