torstai 15. lokakuuta 2015

Kaikki oikeudet pidätetään


Olen aloittamassa tuoreiden Lehtimies Tintin seikkailujen lukemista. En päässyt nimiösivuja pidemmälle, kun sain aihetta kirjoitukseen. Julkaisutietojen sivuilla lukee suurella "Kaikki oikeudet pidätetään".

Luultavasti suurella tekstillä on tavoiteltu 1930-luvun painotuotteiden ilmiasua. Kuitenkin suuri, nimiösivuilta silmille hyppäävä teksti tuo väistämättä mieleen viimekesäisen oikeudenpäätöksen, jonka mukaan Moulinsartilla ei ole oikeutta määrätä kirjamuotoisten Tintti-tuotteiden tekijänoikeuksista. Tästä kirjoitin aikaisemmin. Hollannin hovioikeuden päätös selkeytti työnjakoa Castermanin ja Moulinsartin välillä. Jälkimmäinen voi myydä elokuva-, figuurinvalmistus- ja muita oikeuksia, mutta sarjakuvien ja sarjakuvaruutujen oikeuksien kanssa on asioitava Castermanin kanssa.

Moulinsartin mielestä oikeuslaitos oli ymmärtänyt täysin väärin tekijönoikeuksien perusteet. Omasta mielestään sillä oli kaikki oikeudet irrallisiin sarjakuvaruutuihin. Moulinsart yrittänee saada asiansa korkeimpaan oikeuteen. Tässä mielessä "Kaikki oikeudet pidätetään" näyttää Moulinsartin hätähuudolta.

En tiedä onko kesäinen päätös vaikuttanut asiaan, mutta Lehtimies Tintti seikkailee -sarjan kahden ensimmäisen albumin julkaisutiedoissa ei mainita Moulinsartia ollenkaan. Oikeuksien omistajan kerrotaan olevan Casterman ja kotimainen Otava on julkaissut teoksen sen luvalla. Hergén sarjakuvan oikeudet ovat Castermanilla ja Heikki Kaukorannan suomennoksen Otavalla.

1930-luvun henkeen pyrkimisestä kertoo myös Otavan vanha logo. Vuonna 1890 perustetulla Otavalla on ehtinyt olla useita erilaisia tunnusmerkkejä. Tuota 1930-luvun mallia näkee harvemmin nykyään.


4 kommenttia:

Kari Hintsala kirjoitti...

Hergé kuoli vasta 32 vuotta sitten, mutta sitaattioikeus koskenee hänekin tuotantoaan?

Reijo Valta kirjoitti...

Totta kai, ja vielä eläviäkin tekijöitä. Perinteikäs Casterman ei ole ollut ongelma, mutta Moulinsart on ajanut ahtaalle monien maiden Tintti-kerhoja. Ne ovat yleensä suostuneet Moulinsartin kummallisiin lait ja asetukset ylittäviin ehtoihin säilyttääkseen puheyhteyden ja mahdollisen pääsyn Hergén arkistoihin. Mutta muutama vuosi sitten hollantilaisilta harrastajilta paloi käämit ja oikeuslaitos on ollut harrastajien puolella.

jari lehtinen kirjoitti...

Kaikki pidätetään.
-Casterman

Reijo Valta kirjoitti...

Niin.

Siihen päädytään.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset