30 vuotta Tshernobylista

Loppukuusta (26. huhtikuuta) tulee kuluneeksi 30 vuotta Tshernobylin ydinvoimaonnettomuudesta. Lajissaan se on edelleen maailman tuhoisin, vaikka Fukushiman onnettomuus vuonna 2011 on määritelty samaan vakavimpaan luokkaan (INES 7). Tshernobylin onnettomuus on esillä monin tavoin. Turussa esimerkiksi pidetään seminaari Ytimen varjossa, jossa käsitellään tuttuja teemoja, kuten Neuvostoliiton tiedotusta ja nykyisin eläinten valtaamaa aluetta.

Avoimuus ei ollut Neuvostoliiton vahvoja puolia. Ydinvoimaonnettomuutta tutki kansainvälinen työryhmä, joten tapahtumat tunnetaan sekunnilleen. Ilmeisesti vuonna 1989 suomeksi julkaistu Vladimir Kartsevin ja Pjotr Hazanovskin Miksi asiantuntijat erehtyvät? (SN-Kirjat) tarjoaa neuvostoliittolaisen näkökulman onnettomuuteen. "Mikä merkitys inhimillisillä tekijöillä ja teknisillä virheillä on ollut vuosisatamme kuuluisimmissa onnettomuuksissa, tuoreimpana esimerkkinä Tshernobylin ydinvoimalakatastrofi?" kysyy teoksen takakansi.

Miksi asiantuntijat erehtyvät? on ilmeisimmin ilmestynyt ensimmäisen kerran jo vuonna 1980. Teosta on siis päivitetty Tshernobylin ydinvoimaonnettomuuden jälkeen. Takakannen lupauksesta huolimatta Tshernobylia teoksessa käsitellään vain muutaman sivun verran. Pohjustukseksi kerrotaan Harrisburgista, Sellafieldista ja muutamista muista länsimaissa sattuneista ydinturmista.

Kartsev ja Hazanovski painottavat kirjassaan luotettavuustestauksen tärkeyttä. Paradoksaalista kyllä, kuten kirjoittajat itsekin toteavat, Tshernobyl aiheutui juuri luotettavuustestistä.

Huhtikuun 26. päivän onnettomuus tapahtui neljännen voimakoneiston turbogeneraattoria kokeiltaessa. Vastuuttomuutta osoittaneet ja ydinvoimalan vaaranalaiseen asemaan saattaneet henkilöt olivat kuulemma huolehtineet voimalan turvallisuudesta. Kokeilun tarkoituksena oli selvittää, voidaanko turbogeneraattorin roottotin mekaanisella energialla ylläpitää voimakoneiston toimintaa virrankatkaisun tapauksessa. 

Kirjoittajat eivät säästele sanoja koejärjestelyjä sättiessään. Onnettomuus oli siis inhimillisten tekijöiden aiheuttama.

Ratkaisuna insinööritieteilijät esittivät, että ydinvoimalaturvallisuutta ei voitaisi taata erillisillä turvalaitteilla. Niiden pitäisi olla rakenteellisesti osa voimalaa.

Reaktori olisi rakenteellisesti kehitettävä sellaiseksi, että se pystyisi toimimaan turvallisesti kaikkinaisista häiriöistä ja ihmisen virheellisestä toiminnasta huolimatta.

Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Vastaavantyyppinen ajatus on kuitenkin otettu onnettomuuden jälkeen ydinvoimarakentamisen ohjenuoraksi.

Helppoa se ole ollut vuosikymmenten miettimisenkään jälkeen. Sanotaanhan, että Olkiluoto III on viivästynyt vuosia osin sen vuoksi, ettei turvajärjestelmää saatu toimivaksi edes paperilla. Toivottavasti nyt on ongelma ratkaistu.