keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Hallitus hakkaa päätään perustuslakiin


Tänään Yle uutisoi, että sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) aja enää kaksoiskansalaisten virkakieltoa Rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin. Uutisessa Mykkänen perusteli puolitoista vuotta suunnitellun lain hylkäämista ruotsinsuomalaisilla. Tosiasiassa syynä on luultavimmin perustuslaki.

Kaksoiskansalaisuus sallittiin Suomessa vuonna 2003. Perustuslaki on muutaman vuoden vanhempi, joten sitä kirjoitettaessa ei kaksoiskansalaisia osattu ajatella. Aikaisemmin automaattisesti oletettiin, että jonkun muun maan kansalaiset olivat luopuneet Suomen kansalaisuudesta ottaessaan tuon toisen maan kansalaisuuden. Tosiasiassa kaksoiskansalaisia oli olemassa, mutta viranomaisille ja ihmisille siitä aiheutui ongelmia monissa yhteyksissä. Siksi lakia muutettiin.

Jotta jotkin valtion virat voitaisiin määritellä vain ja ainoastaan Suomen kansalaisten haettaviksi, niin perustuslakia olisi muutettava. Se on pitkä prosessi, ja koska nykyisessä eduskunnassa muutokset kansalaisten valvontalakien muuttamiseksikaan eivät näytä etenevän, niin sisäministeriössä on katsottu parhaaksi laittaa pillin pussiin.

Puolustusministeri Jussi Niinistö ajaa edelleen muutosta.

Hallitus on kuitenkin sote-asioissa lyönyt päätään perustuslakiin niin paljon, että lähestyvien vaalien alla ei ylimääräinen kompurointi kannata. Ainakaan kokoomuslaisissa arvioissa.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset