Yle on nostanut päivän yhdeksi uutisteemaksi intersukupuolisten leikkaukset. Eli lapsi, jolla syntyessään on molempien sukupuolien tuntomerkkejä, edelleen leikataan mielellään tytöksi tai pojaksi. Leikkausten määrä on laskussa, mutta vahvana perusteluna elää edelleen kiusaaminen liikuntatunnilla pukuhuoneessa tai uimahallissa.
Samaan aikaa transsukupuolisten korjausleikkaukset on lopetettu. Väärän sukupuolen ruumiiseen syntyneille ei enää julkisena palveluna tarjota ruumiin korjaamista, vaan ainoastaan keskusteluapua itsensä hyväksymiseksi.
Molemmissa tapauksissa kyse on terveiden ihmisten muokkaamisesta toisenlaiseksi. Ruumiissa ei ole korjattavaa vikaa, ja siksi leikkaukset ovat tuottaneet eettisiä ongelmia monille kirurgeille. Voi olla, että inter- ja transihmisten hoitokäytännöt muuttuvat samanlaisiksi nopeastikin.
Yksi ihmisen ruumiiseen liittyvä eettinen pohdinta alkoi keskiajalla kun Euroopan kirkkoihin kerättiin reliikkejä. Useassa kirkossa on pyhäinjäännöksenä Jeesuksen esinahka. Tämä Jeesuksesta vauvana poistettu pieni nahanpala aiheutti merkittävän teologisen keskustelun.
Jos uskomme ruumiin ylösnousemukseen, niin mitä tapahtuu ruumiille irrotetulle osalle ylösnousemuksen yhteydessä? Onko taivaassa esinahaton Jeesus? Eikö esinahan olisi pitänyt nousta taivaaseen Jeesuksen mukana? Jos ylösnousemuksessa pääsee vaivoista ja vajavaisuuksista, niin onko Jeesus saanut taivaaseen päästyään uuden esinahan?
Keskiajan teologit pyörittelivät kysymystä moneen suuntaan, ja samalla tulivat miettineeksi ruumiin olemusta laajasti. Ihmisyys alkoi näyttäytyä hyvin moninaisena ilmiönä, oli kaikenlaista eläjää pohjoisen lintukotolaisista päiväntasaajan varjojalkoihin.
Ihmisen valjastaminen koneeksi uudella ajalla latisti käsityksen ihmisen ruumiista. Eiköhän olisi aika palata esinahkapohdintoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti