sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Kesämökki järven rannalla


Illalla Valtakunnan valittajissa pohdittiin (siis valitettiin) suomalaisten intoa viettää lomansa kesämökeillä. Miten niille on pitkä matka, itikat syövät ja ahtaissa tiloissa ilman mukavuuksia joutuu aikaansa viettämään. Sellaistahan se ennen oli.

Valituksesta muistui mieleen kerran kirpputorilta mukaan tarttunut Irmeli Visannin Lomakotikirja, kesämökkeily ilmion syntyajoilta 1960- ja 1970-lukujen taitteesta (2. uusittu painos 1973). Visanti esittelee teoksessa mökin rakentamisen alkeita ja tuolloin tarjolla olleita valmistaloja sauna- ja kesämökeiksi.

Visantikin valittajien tapaan pohtii esipuheessa mökkeilyn tarpeellisuutta. Onko se ylellisyyttä vai mitä? Hänen mukaansa loma-asunnon hankkiminen ei ole välttämättömyys, mutta "henkisenä 'vitamiiniruiskeena' se saattaa piristää enemmän kuin matka etelään". Mökkeily on "terveellinen" mahdollisuus loma-ajan viettoon.

Esitellyistä valmisratkaisuista ei taida enää yksikään olla samalla nimellä myynnissä. Samoja ratkaisuja markkinoilta varmasti löytyy, ei 20-30 neliön jakamiseen niin paljon järkeviä ratkaisuja ole.

Eniten esitellyistä viehättävät Ahlströmin Varkauden talotehtaiden Moduli 105 ja Hankkijan tuolloin vielä suunnitelmana ollut Palatalo.



Moduli 105 oli Kristian Gullichsenin ja Juhani Pallasmaan käsialaa. Sisätiloiltaan 27,5 neliöinen sisälsi tuvan, kaksi makuuhuonetta ja saunan. Lisäksi taloon kuului 11 neliöinen katettu kuisti, joka sijaitsi sisätilojen keskellä. Visannin arvioon julkisivuista voi yhtyä: keveä ja elegantti.

Hankkijan Palatalon suunnitteli insinööritoimisto Eero Liminganoja. Palatalo koostui nimensä mukaan toisiinsa sopivista koottavista osista, rakentaja sai itse mittajärjestelmän mukaan suunnitella omien toiveidensa mukaisen mökin. En tiedä millaisiin vaihtoehtoihin rakentaminen todellisuudessa mahdollistui.

Näin nykyajan näkökulmasta molemmissa on yksi vakava puute. Oikeastaan se on erinomaisia rakennustaitoja ja materiaaleja vaativa haaste: tasakatto.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset