sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Biercen fantastisia faabeleita


[Tämä on blogin 250. postaus]

Juhlan kunniaksi muutama Ambrocen Biercen Fantastinen faabeli:

Isä ja poika

"POIKANI", sanoi ikääntynyt isä laiskalle ja kyvyttömälle jälkikasvulleen, "tulinen luonne on katumuksen kasvupohja. Lupaa minulle, että kun seuraavan kerran vihastut, lasket sataan ennen kuin liikut tai puhut mitään".

Heti luvattuaan poika sai päähänsä raikuvan iskun isänsä kävelykepistä, ja kun hän oli saanut lasketuksi seitsemäänkymmeneenviiteen onnettomuudekseen hän näki isänsä nousevan odottavaan taksiin ja hurahtavan tiehensä.


Mies ja salama

SALAMA ohitti poliittista virkaa hakevan miehen.

"Näetkös", sanoi salama ohittaessaan miehen tuuma tuumalta, "Kuljen huomattavasti nopeammin kuin sinä".

"Niin", poliittista virkaa ajava mies vastasi, "mutta ajattele kuinka paljon pidempään minä jaksan".


Tehoton kärsijä

JUOPUNUT mies makasi tiellä nenä verillä, paikassa johon oli sammunut, kun sika kulki ohi.

"Röhnötät melko hyvin", sanoi sika, "mutta ystävä hyvä, kärsimisestä sinulla on vielä paljon opittavaa".


Puiset aseet

ARMEIJAN nostoväen tykistörykmentti anoi kuvernööriltä puisia aseita harjoituksia varten.

"Ne", selvitettiin, "tulevat huomattavasti halvemmiksi".

"En halua tulla syytetyksi säästämisestä tehokkuuden kustannuksella", vastasi kuvernööri, "saatte oikeat aseet".

"Kiitos, kiitos", tykkimiehet riemuitsivat, "Pidämme niistä hyvää huolta ja palautamme ne välittömästi sodan syttyessä asevarikolle".


Koulun johtokunnan uudistaminen

KOSKA Emmekiroan koulun johtokunnan jäseniä epäiltiin opettajattarien epäasiallisesta kohtelusta, äänestettiin koululle pelkästään naisista koostuva johtokunta. Muutaman vuoden kuluttua skandaali laantui: koulussa ei ollut enää yhtään naisopettajaa.


Kissa ja kuningas

KISSA katseli kuningasta, kuten sanalaskuissa on mahdollista.

"No", kysyi monarkki, huomioiden kissan kiinnostuksen hänen majesteettiaan kohtaan, "mitä pidät minusta".

"Voisin kuvitella kuninkaita", kissa vastasi, "joista pitäisin paljon enemmän".

"Esimerkiksi?"

"Hiirien kuninkaan."

Yksinvaltias oli tästä rehellisestä vastauksesta niin mielissään, että antoi kissalle luvan repiä silmät pääministerin päästä.


Mies vailla vihamiehiä

TUNTEMATON mies löi mailalla useaan kertaan julkisella paikalla kävellyttä rauhallista miestä.

Kun tuntematon tuotiin oikeuden eteen, kantaja kertoi tuomarille:

"En tiedä miksi tämä tuntematon löi, minulla ei ole yhtään vihamiestä tässä maailmassa."

"Juuri siksi", vastasi syytetty, "löinkin häntä".

"Laskekaa vanki vapaaksi", sanoi tuomari, "miehellä jolla ei ole vihamiehiä ei ole ystäviä. Tuomioistuimet eivät ole sellaisia varten".


Tulevaisuuden opossumi

ERÄÄNÄ päivänä opossumi oli mennyt puun korkeimmalle oksalle nukkumaan. Kun hännästään roikkuva opossumi heräsi uniltaan hän näki suuren käärmeen madelleen samalle oksalle, ja olevan hänen ja puun rungon välissä.

"Jos pidän kiinni", mietti opossumi, "tulen niellyksi; jos irrotan otteen, taitan niskani".

Mutta äkkiä hän salasi tunteensa.

"Täydelliseksi kehittyvä ystäväni", hän sanoi, "äidinvaistoni tunnistaa sinussa jalon todisteen ja esimerkin kehitysteoriasta. Sinä olet tulevaisuuden opossumi, lopullinen ilmentymä lajini muotoutumisesta lajien välisessä kamppailussa -- pelkkä häntä!"

Mutta käärme ylpeänä historiallisesta maineestaan Sanassa, oli tiukan puhdasoppinen, eikä hyväksynyt tieteellistä näkemystä.


Hengenpelastajat

SEITSEMÄNKYMMENTÄVIISI miestä esittäytyi Inhimillisyyden Liiton puheenjohtajalle ja vaati tältä kultaista hengenpelastusmitalia.

"Miksi, niin", kysyi puheenjohtaja, "noin monen miehen uutteruus on varmaan pelastanut paljon henkiä. Kuinka monta olette pelastaneetkaan?"

"Seitsemänkymmentäviisi, arvoisa puheenjohtaja", vastasi heidän puhemiehensä.

"Kyllä, niin, se on yksi miestä kohden -- erittäin hyvää työtä -- erittäin hyvää työtä, kerta kaikkiaan", sanoi puheenjohtaja, "ette saa pelkästään liittomme kultaisia hengenpelastusmitaleita, vaan myös suosituksemme tulla palkatuiksi rannikkovartioston hengenpelastusasemille. Mutta kuinka pelastittekaan niin monta henkeä?"

Miesten puhemies vastasi:

"Olemme lainvalvojia, ja olemme juuri palanneet kahden murhaajan takaa-ajosta."


Johtajan varjo

POLIITTINEN johtaja käveli aurinkoisena päivänä, kun hän huomasi varjonsa jättävän hänet ja kulkevan nopeasti tiehensä.

"Tule takaisin, senkin roisto!" hän huusi.

"Jos olisin roisto", vastasi varjo kiirehtien vauhtiaan, "minun ei tarvitsisi jättää sinua".


Noidan luuta

LUUDANVARSI, joka oli pitkään palvellut ratsuna, valitti työnsä luonnetta alentavaksi.

"Hyvä on", vastasi noita, "annan sinulle työtä, jossa tulet kohtaamaan älykkyyttä -- pääset kosketuksiin todellisten aivojen kanssa. Esittelen sinut perheen emännälle."

"Mitä!", sanoi luudanvarsi, "pidätkö sinä perheen emännän käsiä älykkäinä?"

"Viittasin", kertoi noita, "hyvän herran päähän".


Rasistinen yhtymäkohta

MUUTAMAT valkoiset kristityt löysivät Pekingissä painettuja sanomalehtiä ajaessaan kiinalaisia pakanoita ulos amerikkalaisesta kaupungista. He pakottivat yhden uhreistaan kääntämään pääkirjoituksen. Ilmeni, että se oli vetoomus Pang Kin provinssin asukkaille ajaa kaikki vierasmaalaiset perkeleet ulos maasta ja polttaa heidän kirkkonsa ja asuntonsa. Valkoiset kristityt olivat niin järkyttyneitä tästä mongolisen barbaarisuuden osoituksesta, että he toteuttivat alkuperäisen suunnitelmansa.


Kenguru ja seepra

KENGURU, joka loikki päämäärättömästi jonkin suuren huomiota herättävän esineen kanssa, tapasi yhdellä loikallaan seepran. Pitääkseen tämän huomion itsessään kenguru sanoi:

"Asusi näyttää aivan siltä, kuin olisit juuri tullut rangaistuslaitoksesta."

"Ulkonäkö on pettävä", vastasi seepra hymyillen tietoisen epäkannustavasti, "vai pitäisikö minun olettaa, että sinä olet tulossa Eduskunnasta".


Kyse keinosta

FILOSOFI näki hullun lyövän aasiaan, ja sanoi:

"Pidättäydy, poikani, pidättäydy, minä rukoilen. Ne jotka turvautuvat väkivaltaan, tulevat siitä kärsimään."

"Juuri se", sanoi hullu piesten uutterasti eläintään, "on se, mitä yritän opettaa tälle pedolle joka potkaisi minua".

"Epäilemättä", sanoi filosofi itselleen pois kävelleessään, "hullujen viisaus ei ole sen syvempää tai todempaa kuin meidänkään, mutta heillä näyttää olevan paljon vaikuttavampi tapa tuoda se julki".


Vanha mies ja pyhäkoululainen

KAUNIS, vanha mies tapasi pyhäkoululaisen ja laski kätensä kaverin pään päälle sanoen: "Kuuntele, poikani, viisaan sanoja ja ota niistä vaarin".

"Hyvä on", sanoi pyhäkoululainen, "anna tulla".

"Voi, minulla ei ole mitään tekemistä", sanoi kaunis vanha mies, "olen vain tämän ajan tapojen tarkkailija. Olen merirosvo".

Kun hän nosti koukkukätensä nuoren miehen päästä, jälkimmäinen huomasi hiustensa takkuuntuneen verestä. Sitten kaunis vanha mies jatkoi matkaansa opastamaan toisia nuoria.


Oikeus ennustettavuuteen

SÄÄVIRASTON johtaja ennusti kaunista päivää, ja talousasiat tunteva persoona uskaltautui hankkimaan suuren määrän sateenvarjoja myydäkseen ne jalkakäytävillä. Mutta sää pysyi kirkkaana ja kukaan ei ostanut. Siksipä talousasiat tunteva persoona nosti vahingonkorvaussyytteen Sääviraston johtajaa vastaan saadakseen sateenvarjojen hinnan takaisin.

"Teidän armonne", sanoi syytetyn asianajaja kun asia tuli oikeudessa esille, "ehdotan tätä inhottavaa syytettä hylättäväksi. Päämieheni ei ole mitenkään syyllinen tähän asiaan, ja tämä inhottava vahingonkorvaussyyte laskee huonon maineen hänen ylleen."

"Sepä juuri, teidän armonne", vastasi valittajan asianajaja, "syytetty pystyi huijaamaan päämiestäni ainoastaan tekemällä oikean sääennusteen. Hän on valehdellut niin paljon ja toistuvasti, että hänellä ei voi olla oikeudellista eikä moraalista oikeutta kertoa totuutta."

Tuomio valittajan hyväksi.

[Suomensin näitä mustia faabeleita kesällä 2002. Tarkoitukseni oli kirjoittaa Ambroce Biercestä laaja lehtiartikkeli ja koristella sitä näillä lyhyillä jutuilla. Jäi kuitenkin aikeeksi, lehtijutun kirjoitus.]

Täydellinen kokoelma näitä faabeleita löytyy Asmo Kosteen suomennoksesta Lyhyitä tarinoita (Nastamuumio 1998).

(kuva J.H.E. Partingtonin muotokuva Biercestä)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset