tiistai 25. maaliskuuta 2008

Minne ovat nuoret naiset muuttaneet?


Tänään nuorista miehistä. Oulu on Helsingin Sanomien mukaan Pohjoismaiden nopeiten kasvava kaupunki, sen täällä asuva huomaa, dynaaminen muutos henkii jokilaakson ulkopuolellakin.

Tarkastelin vuoden 2006 Oulun väestörakennetta Tilastokeskuksen mainioiden netissä olevien tietokantojen avulla.

Ajatukseni oli Gunnar Heinsohnin nuorisokupla, mutta ei sellaista täällä ole. 40-44-vuotiaiden miesten määrä on melkein sama kuin 0-4-vuotiaiden. Gazassa suhde on 100/464...

Oulun väestörakenteesta oli jotakin kummallista. Nuorista aikuisista, 15-34-vuotiaista, oli enemmän miehiä kuin naisia.

Poikalapsia syntyy enemmän kuin tyttöjä, koska "riskeille alttiimmat" pojat ovat yleensä aikuisikään tullessa jääneet jo vähemmistöön. Näin ei ole Oulussa käynyt. 15-34-vuotiaista vuonna 2006 oli 51,0 prosenttia miehiä.

Yli 75-vuotiaiden joukossa miehiä oli enää kolmanneksen osuus.

Tilastokeskuksen sivuilla kun voi tehdä pikaisia vertailuja. Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemelläkin nuoria naisia oli enemmän kuin nuoria miehiä. Erityisen suurena ero näkyi 18-22-vuotiaiden joukossa.

Lena C. Edlund kirjoitti The Scandinavian Journal of Economicsiin Sex and the City -nimisen artikkelin, jonka mukaan teollistuneen maailman kaupungeissa nuorten naisten osuus väestöstä on miehiä suurempi. Nuoret naiset muuttavat kaupunkiin parempipalkkaisen miehen löytääkseen ja parempien kulutusmahdollisuuksien ääreen.

Oulussa ei ole näin. Eikä Tampereella.

Katselin tilastoja taaksepäin: vuonna 1996 nuoret miehet olivat Oulussa enemmistönä (50,3 %). Vuonna 1986 nuorten naiset olivat Edlundin teorian mukaisesti enemmistönä, miehiä oli nuorista 49,0 prosenttia.

Kertoisiko muutos maalle jäämisen olevan parempia taloudellisia näkymiä tarjoava?

Demografinen naiskato on merkki jostakin laajemmasta. Tätä olisi syytä pohtia tarkemminkin.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset