maanantai 31. maaliskuuta 2008

Intellektuellin tehtävä


Olen työtehtävien vuoksi kerrannut paljon kymmenen vuotta sitten kirjoittamaani. Pääosin tyytyväisenä, Paul Virilion (1932- ) Pakonopeudesta (Gaudeamus 1998) päivän politiikkaan liittäen kirjoittamani sai hämmästelemään miten maailma onkaan muuttunut!

Kirjoitin Virilion ajatuksesta nyrkistä ja miten kaikki aseet ovat vain sen jatkeita, tehostimia. Kun meillä on käytössä valonnopeudella toimiva (ase)teknologia, niin lähteekö pommi-isku Bagdadiin kuin nyrkki 'hic et nunc'?

Kävin kirjahyllystä hakemassa teoksen ja näyttäisi uuden käsittelyn teos ansaitsevan. Siinä puhutaan muun muassa etäläsnäolosta, etätoiminnasta ja etäseksistä. Ei kuitenkaan tekstiviestiseksiin nyt tartuta.

Eikä myöskään dromologiaan, vaikka kiintoisaa olisikin.

En päässyt suomentajan alkusanojen mottoa pidemmälle. Mika Määttänen esittää aluksi Jean Baudrillardilta sitaatin intellektuellien tehtävistä. "eikö 'intellektuellin roolina' (mikä hassunkurinen ilmaus!) ole keskittää itseensä ajattelun kirottu osa ja puhdistaa siitä koko yhteiskunta, joka voi näin vapaammin punnita, mikä on sille hyvää ja pahaa?"

Tämä tuntui olevan vastaus Osmo Soininvaaran Naomi Klein kirja-arvioon (HS 30.3.). Soininvaarahan tuli kirjan luettuaan vihaiseksi ja oli pettynyt, kun Klein ei kertonutkaan mitä 'hic et nunc' pitäisi tehdä.

Se ei olekaan intellektuellin tehtävä.

Intellektuellin tehtävä on ajatella ja selvittää muille miten asiat ovat. Siten yhteiskunta voi vapaammin punnita, mikä on sille hyvää ja mikä pahaa.

Klein on maailman intellektuellien rankingissa sijansa 11 ansainnut.


***
Lisäys:
Kirjatyön Selänpesijä on mainion arvion Kleinin tuoreesta tehnyt: ”tämän pitäisi olla pakollista luettavaa”.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset