Jo aikaisempinakin vuosina Suomi on saanut länsimaisilta demokratiajärjestöiltä moitteita siitä, että demokratian yhtä peruskiveä, vallan kolmijakoa, on heiluteltu. Eduskunnan varapuhemies on käynyt asianajajana oikeuksissa selittämässä eduskunnan tahtoa ja kansanedustajat (edelleen!) istuvat oikeutta lautamiehinä.
Tällainen on demokratian kannalta sietämätöntä rajojen koettelua.
Ministeri Braxin lausunnoista voisi päätellä, että pahempaa on tulossa. Suomi on vajonnut banaanitasavaltojen tasolle, otsikoi Aamulehti Braxin haastattelun.
Vallanjako lainsäändäntö-, hallinto- (toimeenpano-) ja tuomiovaltaan on Suomessa toteutettu osin lainsäädäntö- (eduskunta) ja hallintovaltaa (valtioneuvosto) yhdistämällä. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uudessakin perustuslaissa.
Siksi olisikin syytä pitää tuomiovalta erityisen erillään, kansainvälisen uskottavuuden säilyttämiseksi.
Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä on hajotettu. Tuomiovallan toteuttaminen ministerien ja kansanedustajien virkakausien aikana on jopa kokonaan kielletty (siinäkin on kyllä ongelmansa, vrt. Berlusconin Italia).
Suomessa nykyisin on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun vallan yläpuolelle.
Mitä pitäisi ajatella siitä, että hallintovallan edustaja kirjoittaa blogissaan hävittyään oikeusjuttunsa: "Ammattituomari ja yksi lautamiehistä kannattivat tuomiota mutta kaksi lautamiestä esitti syytteiden hylkäämistä."
En tarkoita nyt sellaista, mitä Aamulehdessä epäiltiin: Ruusunen lumovoimallaan loihti lautamiehet päättämään väärin?
Miksi sanavalinta "ammattituomari"?
Tarkoittaako hallintovalta sanoa, että koulutuksen saaneella oikeudenjakajalla on "parempi" oikeustaju kuin "kansan" (kunnanvaltuustojen) valitsemilla lautamiehillä?
Toivottavasti ei.
Silloin hallintovalta olisi puuttunut tuomiovallan sisäisiin asioihin. Toki kaikilla on oikeus keskustella ja esittää mielipiteitään mistä tahansa asiasta. Etenkin omastaan, mutta vihjailu siihen suuntaan, että ylimpää valtaa edustava "kansa" olisi väärässä ammattitaidottomuuttaan on peräti ylimielistä. Sanoisinko jopa vaarallista.
Niin, rakastajattaret. Ajatus Kirjat on julkaissut viime vuonna suomennoksen Eleanor Hermanilta; Kuninkaiden rakastajattaret - 500 vuotta valtaa, valheita ja viettelyksiä. Ainakin historiallisessa katsannossa hallintovallan rakastajattarilla näyttäisi olevan merkitystä. Lainattakoon tähän pätkä kirjan netissä olevasta lukunäytteestä:
Alice oli Edvard III:n kurtisaani, joka onnistui asemansa avulla ryöväämään valtion kassan vanhan kuninkaan viimeisinä elinvuosina niin perusteellisesti, että hänestä tuli lopulta yksi Englannin suurimmista maanomistajista. Hän käytti häikäilemättä hyväkseen Edvardin vanhuudenheikkoutta ja taivutteli tämän ostamaan hänelle samat jalokivet yhä uudelleen pistäen joka kerta omaan taskuunsa rahat, jotka kuningas oli antanut hänelle korujen hankintaan. Ja kaiken kukkuraksi Edvardin maatessa kuolinvuoteellaan Alice riisti arvokkaat sormukset hänen kangistuvista sormistaan ja häipyi tiehensä niine hyvineen. Järkyttynyt parlamentti takavarikoi naisen seitsemästätoista kreivikunnasta hankkimat maatilat, hänen korunsa (mukaan lukien 21 868 helmeä) ja muut kuninkaan antamat lahjat. Pahansisuinen Alice pysyi hovissa ja yritti lopun elämäänsä saada kaiken takaisin, niin kuin valtion kassatiedoista, parlamentin päätöksistä ja lukuisista oikeusjutuista käy ilmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti