tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pieniä voittoja: Millä on väliä


[Kirjoitukset Pieniä voittoja -sarjasta: Pieniä voittoja, Elämän oppitunnit, Millä on väliä ja Kukin parhaansa mukaan]

Manu Larcenetin hienon Pieniä voittoja -sarjan kolmannessa albumissa Millä on väliä (WSOY 2008) on aikaisempia osia synkempi yleissävy. Marcolla on vaikeuksia pitää otettaan elämästä isän kuoleman jälkeen. Émilien biologinen kello tikittää kovasti ja hän haluaisi siirtää parisuhteen painopisteen vanhemman kuolemasta jälkikasvun saamiseen.

Marco vastustaa kovasti.

Marco hakee vastausta isänsä tekoon hänen tavaroistaan. Äiti luopuu niistä, hän tunsi miehensä ja tiesi etteivät ne vastauksia anna. Marco epätoivoisesti lukee isänsä päiväkirjaa, se on täynnä sekalaisia havaintoja, pääasiassa luonnosta. Isän kirjoittamisen tarkoitus ei ole ollut kertoa, vaan kirjata tapahtumia.


Kirjurin teksteistä ei tarinaa löydy, vain luonnon kiertokulku. Jonkinlaisia vastauksia löytyy isän armeijakaverilta.

Voittojen saralle kertyy kirja Marcon palkituista ja kehutuista työläiskuvista. Julkaisun tekemisen myötä ollaan myös maalikylissä ja lapsuuden tehdasmaisemissa.

Viimeisellä sivulla Émilie on raskaana. Marcon reaktion siihen saamme tietää seuraavassa osassa.

Millä on väliä etenee aikaisemmista osista tuttuun tahtiin. Marcon on kasvettava uusiin rooleihinsa, elämän kuljettava ratojaan. Mutta asioihin ei tarvitse suhtautua fatalistisesti, havaintoina. Asioita voi vastustaa, jarruttaa, hidastaa ja siten voittaa aikaa itsensä tutkailulle. Nauttia kauniista ollakseen valmis. Silloin voi löytää omista hajanaisista havainnoistaan sen, mitä on etsinytkin.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset