tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kaukoidän tasavalta


Arkkitehti Bjørn Bergen Kartalta kadonneet – 1800- ja 1900-luvun unohdetut maat (Art House 2016) listaa tekijän omaan postimerkkikokoelmaan tukeutuen viisikymmentä maailmankartoilta kadonnutta maata ja aluetta vuodesta 1840 lähtien. Rajavuotena on filatelia, vuonna 1840 julkaistiin Isossa-Britanniassa maailman ensimmäinen postimerkki.

Kutakin maata käsitellään parin aukeaman verran. Joukossa on paljon outoa ja kiintoisaa. Minne päin maailmaa sijoittaisitte esimerkiksi Ininin tai Obockin?

Kaukoidän tasavalta Baikaljärven ja Vladivostokin välissä jäi parin vuoden ikäiseksi (1920-1922). Venäjän tsaari oli karkoittanut alueelle paljon poliittisia vankeja ja heidän johdollaan perustettiin idealistinen sosialistinen valtio, joka sai sympatiaa muun muassa filosofi Bertrand Russellilta. Moskovassa valtio kuitenkin valtio nähtiin toisin. Se oli puskuri Tyynenmeren rannikolla ollutta Japanin armeijaa vastaan. Valtio täytti Moskovan näkökulmasta tarkoituksensa kun japanilaiset vetäytyivät. Marraskuussa 1922 Lenin lakkautti valtion, tai kauniimmin sanottuna, Kaukoidän tasavalta päätti liittyä osaksi Neuvosto-Venäjää.

Kaukoidän tasavallan pääkaupunki oli Tšita. Ennen tasavallan perustamista alue oli japanilaisten tukemien kasakoiden hallussa (1918-1920), ja Venäjän-Japanin sodan jälkeen 1905 sinne oli perustettu työläisten kansantasavalta. Se kukistettiin seuraavana vuonna.

Bertrand Russell tapasi Kaukoidän tasavallan edustajia Pekingissä kesällä 1921. He olivat lukeneet Russellin teoksia ja myöhempi ulkoministeri Ignatius Yourin (1881-?) osoittautui erittäin ystävälliseksi ihmiseksi. Russell myöhemmin arveli, ettei valtion johdolla ollut aavistustakaan Moskovan suunnitelmista. Salaliiton uhreja, tuumi Russell.

Kaukoidän tasavallalle kohtalokkaaksi taisi tulla laajentuminen rannikolle ja Vladivostokiin. Lännemmäksi Mongolian rajalle samaan aikaan syntynyt buddhalainen valtio Tannu-Tuva säilytti itsenäisyytensä aina vuoteen 1944 saakka.



Aikaisemmin teosta ovat käsitelleet Kirjasta kirjaan ja Suketus.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset