tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sinitakkien valokuvaussessiot


Raoul Cauvin -- Willy Lambil
Sinitakit -- Nukketeatteri
suom. Anssi Rauhala
Zoom Teufel 2017


Raoul Cauvinin luomia Sinitakkeja (Les Tuniques Bleues) on tuodaan ny Suomen sarjakuvamarkkinoille kolmatta kertaa. Semic yritti vuonna 1973 ja 1988 julkaisemalla yksittäiset albumit, mutta ilmeisimmin kiinnostusta ei ollut. Vuoden alussa aloittanut Zoom Teufel on tanskalaisen Forlaget Zoomin ja suomalaisen Zum Teufelin yhteisyritys. Tanskassa Sinitakkeja (Blåfrakkerne) on julkaistu 1970-luvulta lähtien, tosin kustantaja on vaihtunut muutamaan otteeseen. Zoomin hoidossa Sinitakit ovat olleet vuodesta 2011 ja sarja on ollut menestys.

Sinitakit syntyivät 1960-luvun lopulla. Ranskassa sarjassa on ilmestynyt liki 60 albumia, joten suomennettavaa riittäisi. Sarja sai alkusysäyksen kun Morrisin Lucky Luke siirtyi Dupuisilta (Spirou-lehdestä) Dargaudille ja René Goscinnyn luotsaamaan Piloteen. Siirto oli luonteva, koska Goscinny käsikirjoitti myös Lucky Lukea. Spirouhin tarvittiin uusi villiin länteen sijoittuva huumorisarjakuva ja käsikirjoittaja Cauvin ja piirtäjä Salvé loivat sellaisen.


Kuten nimestä voi päätellä, sijoittuu Sinitakit Yhdysvaltain sisällissodan aikaan. Pääosissa ovat pohjoisen sotilaat korpraali Blutch ja kersantti Chester komppanioineen. Blutch velvollisuuksia kartteleva ja auktoriteetteja vastustava hahmo, joka kuitenkin tarpeen vaatiessa kykenee sankaritekoihin toveriensa puolesta. Chester kuuliaisempi sotilas. Sarjassa vilahtelee historiallisia hahmoja, tuoreessa suomennoksessa esimerkiksi presidentti Abraham Lincoln.

Sarjakuvassa keskitytään pääasiassa sotilaselämän arkeen ja varsinaiset sotatoimet jäävät muiden sarjakuvien käsiteltäväksi. Nukketeatterissa perehdytään sotatapahtumien dokumentointiin 1860-luvun valokuvavälineistöllä. Komppania on määrätty auttamaan kaikin tavoin valokuvaaja W. Suttonia. Pitkistä valotusajoista ja niiden vaatimista lavastuksista saadaan aikaiseksi vitsi jos toinenkin.

Sinitakit on ranskalais-belgialaisen sarjakuvan hyvää keskikastia. Lucky Luken ystäville sarja on tutustumisen arvoinen, sarjakuvien rakenteissa on paljon samaa. Myös sotilashuumorista pitävien kannattaa vaivautua.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset