Lama ja rakenteelliset muutokset

Lama, taantuma tai vanhahtavasti talouspula on usein käsitetty mahdollisuudeksi uudistua ja hylätä vanhat kankeat, aikansaeläneet toimintatavat. Hallitus on monen ministerin suulla tarjonnut tätä mahdollisuutta julkisille organisaatioille, ja omasta arvomaailmastaan katsoen pyrkinyt samaan itsekin.

Sanomalehtien mielipidekirjoitusten perusteella parhaimpia keksimään erilaisia säästökohteita ovat itse hiljan potkut saaneet, jotka etsivät uutta sisältöä elämäänsä ja pyrkivät saamaan jonkin rationaalisen selityksen omaan kohteluunsa.

Itsekin edellisen laman aikaan kirjoitin paljon lehtiin ja satunnaisesti mielipiteitä julkaistiinkin. Oli pakonomainen tarve vakuuttaa muut ammattitaidostani ja kelpoisuudestani.

Pari päivää sitten Helsingin Sanomissa Johanna Korhonen kirjoitti sinfoniaorkestereiden käsiohjelmista. Miten ne pääkaupunkiseudulla kertovat solisteista tarpeettomia tietoja ja vieläpä kamalan tylsästi.

Säästökohteeksi orkestereille käsiohjelmatradition lopettamista Korhonen ei uskalla ehdottaa. Ohjelma on konserttimusiikin aloittelijoille ja konkareillekin tärkeä: se kertoo milloin saa/pitää taputtaa.

Vaikka taidemusiikissa on tietyt kaavansa, aina löytyy säveltäjiä, jotka ovat halunneet leikitellä. On noloa, jos yleisö alkaa taputtaa kappaleen kolmannen osan jälkeen vaikka sävellettynä on neljä.

Ja tietysti on kiva väliajalla keskustellakin, eikä vain paljastaa tietämättömyyttään. Käsiohjelma sujuvoittaa taidemusiikki-iltaa huomattavasti.

On valitettavaa, että pääkaupunkiseudun käsiohjelmat ovat laadultaan huonoja. Tämän lama/taantuma-ajan voisi käyttää hyväksi ja nostaa niiden yleistä hyväksyttävyyttä.

Helsingissä orkestereilla on vankkumaton asema kulttuuri-instituutioina. Helsingissä ei tarvitse orkestereiden pelätä, että joku kansanedustaja, valtuutettu, lautamies laittaisi vireille instituution lakkauttamisen. Se olisi Helsingissä poliittinen itsemurha.

Toisin on maakunnissa. Oulussa tuo kansanedustaja, valtuutettu, lautamies, humpparumpali saattaisi hyvinkin ehdottaa sinfonian lakkauttamista ja vastaavien palvelujen ostamista "vapaalta kentältä poimien".

Siksipä Oulun Sinfonialla onkin erinomaisen laadukkaat käsiohjelmat. Illan ohjelman lisäksi ne sisältävät sävellysten ja muusikkojen esittelyt, suora- ja sujuva sanaisesti.

Osa käsiohjelmista on jopa journalistisella otteella tehty: on käyty haastattelemassa asianosaisia ja esitellään heidän näkemyksiään teoksista ja kysytty perusteluja näkökulmiin.

Mainittakoon esimerkkinä pari viikkoa sitten soitettu Dvorakin yhdeksäs ("Hiawatha"), jonka johti Jani Telaranta. Käsiohjelman kirjoittaja Riikka Vuorijärvi tivaa ja asettuu ajantasaisten tutkimustulosten esittelyllä oppositioon kapellimestarin kanssa:

Niin tai näin, intiaani- ja negrovaikutteet lienevät enemmän Dvorakin mielikuvitusta kuin todellisuutta: nykytutkijoiden mukaan 9. sinfoniassa soivat enemmänkin böömiläisen kansanmusiikin piirteet. Ihastuiko Dvorak uuden maailman musiikissa samoihin asioihin, joihin hän oli kotimaassaan juurtunut?
-- Musiikissa kuuluu selvästi koti-ikävän vaikutus ja böömiläiset vaikutteet. Mutta jokainen kuulee miten haluaa. Itse kallistuisin enemmän negro- ja intiaanifiilisten puolelle, Telaranta sanoo.

Siinäpä erinomainen jatkokeskustelujen aihe.

Pääkaupunkiseudun orkestereilla olisi käsiohjelmissa käytettävissä erinomainen media, jonka voisi nyt laman varjolla ottaa konsertti-iltaelämystä elävöittäväksi tekijäksi. Ottakaa mallia, mutta älkää viekö Vuorijärveä meiltä.