Tiitu Takalo (s. 1976) nousi suomalaisen sarjakuvan nuoremman ketjun eturiviin viimeistään pari vuotta sitten ilmestyneellä, kovasti kehutulla Kehä -albumillaan (Suuri Kurpitsa 2007). Takalon naiskuvaus ei ole mitenkään stereotyyppistä, perinteistä tai totuttua. Hänen nuoret naisensa eivät todellakaan ole toiminnan kohteita.
Kehän jälkeen Takalolta on ilmestynyt kolmekin teosta, uusin Tuuli ja myrsky (Suuri Kurpitsa 2009) käsittelee ruumiillista koskemattomuutta. Tyylilajina on alakulttuureista tuttu tiedostava pamfletointi.
Melkeinpä tekisi mieli nimetä Tuuli ja myrsky opetussarjakuvaksi. Niin paljon se tarjoaa erilaisia toimintamalleja yhteiskunnan rikoksena väheksymän raiskauksen tai seksuaalisen häirinnän vähentämiseksi.
Tarinassa muuten mukava ja kiva Kurittomuuden kitaristi Jake pistetään maistamaan omaa lääkettään. Ei siis sitä, vaan tuntemaan miltä tuntuu kun virkavalta ja ihmiset ylipäätään vähättelevät hänen kokemaansa.
Toivottavasti otti opikseen.
Ongelma on vähättelyn pelossa vaikeneminen. Kun asioitaan ja pahoja olojaan ei tuo keskusteluun, ne jäävät mieltä vaivaaksi taakaksi. Samalla tekijälle jää kuvitelma, että hänen kähmintänsä on ihan sallittua. Ei tarkoittaa ei, vaikka olisi korkokenkiin ja minihameeseen pukeutunut.Pieniä tietoiskuja on pitkin matkaa. Nuorten aate on anarkafeminismi, turha sinne väliin on toisten kielten maskuliinista o:ta tunkea.
Ja miksi iltapäivälehtien pitää kirjoittaa raiskauksista passiivissa? Ei niillä olekaan tekijää?
Takalo piirtää pääasiassa ihmiskuvausta. Niinpä taustat jäävät useimmiten tyhjiksi. Harvakseltaan taustoissa on aatetta valaisevia julisteita. Kansi määrätietoisessa realismissaan tuo mieleen aivan toisen aikakauden tyylisuunnan, mutta on perusteltu.* Suuri Kurpitsa: Tiitu Takalo
1 kommentti:
Kvaakissa onkin jo keskusteltu muutaman sivun verran Tuulesta ja myrskystäkin.
Lähetä kommentti