Aleksis Salusjärvi on useampaankin otteeseen kirjoittanut Laadunvalvontayksikössään Jyväskylän runokoulukunnasta, tai oikeastaan sen olemattomuudesta. Viimeksi eilen otsakkeella Porvoon runokoulukunta, Tampereen Ristoahti-koulukunta ja Helsingin ghettobeat, aikaisemmin mm. Jyväskylän runokoulukunta ja muuta potaskaa.
Sellaista siis ei ole, vaikka julkisuudessa puhe koulukunnan olemassaolosta on alkanut vakiintua.
Sikäli kun asiaa olen seurannut, puhe koulukunnasta alkoi heittona. Maaliskuussa 2009 Yle Radio1:n Kirjakerhossa keskusteltiin aiheena Leikin ja älyttömyyden hyveet. Kun puhe oli runoudesta, tuli puheeksi myös runouspiirit ja niiden pienuus.
Ville Hytönen oli hieman aikaisemmin paljastanut Anna Halmkronan oikean henkilöllisyyden. Keskustelu kulki siihen suuntaan, että piirit pitävät kuitenkin koko ajan mahdollisena, että jostakin ilmaantuu uusi, varteenotettava kirjoittaja. Niinkuin Anna Halmkrona oli ilmestynyt, eikä ilmeisesti kukaan ollut hänen olemassaoloaan ollut kiistänyt.
Ohjelmaa juontanut Maria Ala-Kuha laajensi keskustelua, että voisiko samalla lailla syntyä kokonainen koulukunta?
Periaatteessa kyllä, oli keskustelijoina olleiden kirjallisuudentutkija Outi Ojan ja runoilija Harry Salmenniemen vastaus. Vähimmillään tarvittaisiin kaksi runoilijaa ja tutkija, jotka alkaisivat yhdessä ohjelmallisesti kirjoittaa eri lehtiin ja julkaisuihin. Koulukunta olisi syntynyt.
Ala-Kuha mainitsi esimerkkikaupunkina Jyväskylän. Se olisi voinut yhtähyvin olla jokin muu maakuntayliopistokaupunki, jossa kirjallisuutta opetetaan. Vaikka Oulu.
Mutta siis: Jyväskylässä ei ole alettu kirjoittamaan ohjelmallisesti, ainakaan jos Salusjärveä on uskominen.
Uskotaan.
[tämä muistinvaraisesti, ohjelmasta on sen verran kauan ettei sitä enää voi muistinvirkistykseksi areenasta kuulla -- ehkä tulee vielä uusintana?]
5 kommenttia:
Ohjelmallisuus on hyvä perspektiivi koulukunta-asian käsittelyyn. Sinänsä on tietysti aivan sama, millä termeillä minkäkin seudun runotuotantoa määritellään. Jyväskylän suhteen näistä koulukuntapuheista on tosin sikäli apua, että kirjoittajat saanevat helpommin apurahaa kytkiessään nimensä tällaiseen puolikuvitteelliseen liikkeeseen.
Se, mikä on haitallista, on oppositioiden luominen ja jonkinlaisen yksiäänisyyden mielikuvan synnyttäminen. Kun runoutta määrittää sen "jyväskyläläisyys", siitä muodostuu myös lukuhorisontti. Toivoisin kovasti, että tältä vältyttäisiin ja voitaisiin hyväksyä ja säilyttää moniääninen heterogeeninen suhde runouteen ja kirjallisuuteen laajemminkin.
Jyväskylästä tuleva ja sinne menevä runous on paikallista vain suhteellisessa mielessä. Monituiset sikäläiset runoilijat elävät kaksois- tai kolmoiselämää muissa kaupungeissa. Lisäksi tukku runoilijoita käy Jyväskylässä satunnaisen säännöllisesti muualta. Helsinkiläis-tamperelaisen Teemu Mannisen sanoin:
"Jyväskylän runous on hajanaista, koska se ei täällä perustu järjestötoimintaan. Positiivisena seurauksena on se, että keskitytään sisältöihin ennemmin kuin järjestöpolitiikkaan."
Olen itse ihastunut siihen, miten perustellisesti Jyväskylässä käsitellään runoutta. Kritiikkiä, esseistiikkaa tai runoja lähestytään ontologisina kysymyksinä, mikä johtunee keskittyneestä periferia-ilmapiiristä. Samalla sinne saapuvat vieraat otetaan keskittyneesti vastaan. Viimeksi olin mukana, kun Markku Eskelinen istui aamuviiteen keskustelemassa suomalaisesta kirjallisuudesta.
Tämä on mahdollista, koska etäisyydet kaupungissa ovat lyhyet ja kapakoita on kourallinen. Tämä on mahdollista myös siksi, että kirjoittajia ja vaihtuvuutta on riittävästi muodostamaan tuoreutta ainaisten samojen naamojen sijaan ja kirjoitettuja uusia tekstejä niin paljon, että ne muodostavat jatkuvuutta.
Olennaista on myös se, että Jyväskylän kirjoittajat vaikuttavat monipuolisesti kirjallisuuden ja kulttuurin alueella, minkä seurauksena siellä ollaan aika hyvin perillä siitä mitä taiteessa tapahtuu.
Kyllä mä olen ihan helsinkiläinen. En ole ollut tamperelainen sitten vuoden 2005, enkä mä siellä käy. Voisin olla helsinkiläis-jyväskyläläinen kyllä, mutta ainoastaan ja vaan siksi että about viisi tärkeetä kaveria sattuu asumaan siellä ja tulen suht usein käyneeksi paikan päällä.
Ja sitä mä vaan olen tarkoittanut ite kun olen tuon pommin nimeltä "Jyväskylän koulukunta" pistänyt liikkeelle aikoinani: että siellä sattuu olemaan nämä muutama tyyppi joiden kanssa oon käynyt elämäni haastavimpia ja hedelmällisimpiä keskusteluja kirjallisuuden suhteen. Paska säkä että siihen nyt sitten on tartuttu jonkun mielestä väärällä tavalla. Mutta kaverien väliseksi vitsiksi sen alunperin tarkoitin. Tietty nyt vähän hykerryttää, kun Aksukin ottaa siitä herneen nenään. :D
Kiitokset selventävästä kommentista. Moniäänisyys on aina hyvästä, ja rajat on tehty rikottaviksi. Ehkä piakkoin saamme lukea teoksista, jotka murtavat jyväskyläläisen koulukuntaisuuden...
Jyväskylään on siteitä minullakin, tosin ei runousmielessä. Yliopistolla pitkään notkuin, ja juuri näinä päivinä on tullut kymmenen vuotta poismuutosta.
Keväällä olen muutamia kertoja kaupungissa käynyt, ja kirjailijatalon tilaisuudet olen ilolla merkille pannut. Tosin aikataulut ovat osallistumisen ainakin toistaikseksi estäneet.
Ylipäätään - oli kyse mistä elämänalasta tahansa - olen sitä mieltä, että kokeiluja ja varsinkin rakenteellisia kokeiluja on helpompi tehdä ja toteuttaa periferioissa. Jää enemmän aikaa itse asiaan, kun sen vastustuksen pehmittämiseen ei kulu energiaa niin paljon.
Jyväskylän runokoulukunta on kuin onkin, ainakin nyt.
Katsokaa myös Jyväskylä School of Poetry.
Lähetä kommentti