[Tänään käsittelyssä Günter Höhnen DDR-design. Itäsaksalaisen suunnittelun helmiä (Minerva 2010) ja Machado de Assisin Kuuluisuus ja muita kertomuksia (Prometheus Kustannus 2010)]
Eilen lukuun sattui kaksi teosta, jotka molemmat ovat muistumia jo kadonneista valtakunnista. Joaquim Maria Machado de Assis (1839-1908) kirjoittaa novelleja Brasilian keisarikunnass/ta (1822-1889), saksalainen Günter Höhne on viimeiset viisi vuotta kuvannut ja koonnut DDR:n (1949-1990) teollisen muotoilun helmiä.
DDR:n kulutustuotteille on muiden Itä-Euroopan maiden tapaan naureskeltu, länsimaista matkitut muodot tulivat tuotantoprosesseista ulos jotenkin hassun oloisina. Suomessa 1990-luvulla kiersi museoissa esimerkiksi Rosa Liksomin kokoamia neuvostoliittolaisia tavaroita, leluja ja populaarikulttuuria, joihin näyttelyssä kävijä sai haluamallaan tavalla suhtautua.
Höhnen teoksen odotti ennakolta olevan jotakin samantapaista. Höhne on berliiniläinen kulttuuritoimittja, kriitikko ja näyttelykuraattori, joka on vuosikausien ajan kerännyt ja dokumentoinut itäsaksalaista elämänmenoa. Hänen ajatuksenaan olikin oikeiden "helmien" keräily, ei derkku-trabanteille naureskelu.
Kuten Höhne esipuheessa kirjoittaa: kirjan tarkoituksena on tallettaa edes pieni osa DDR-muotoilun mestarien ajattoman kauniista ja käyttökelpoisista luomuksista. Paras keino kartoittaa ajatonta ja arvostettua on tietenkin etsiä sellaista, mikä on edelleen käytössä.
Höhne on löytänyt astiastoja, huonekaluja, junia, kelloja jne. Kaikki Höhnen kuviin päätynyt tuskin on enää aktiivisessa käytössä. Teoksen ensimmäisinä esineinä esitellään sotatarvikkeista rauhan tultua arkikäyttöön muokattuja tuotteita. Wehrmachtin teräskypärästä valmistettu yöastia esimerkiksi tuskin on enää saksalaisessa arjessa tarpeellinen. Vanhoilla leluillakaan tuskin lapset enää saavat leikkiä - ne ovat keräilijöiden aarteita.
Pääosassa ovat kuvat. Joitakin tekijöitäkin Höhne nimeltä mainitsee, ja harmittelee luovuuden taistelua byrokratiaa vastaan. Siinä moni suunnittelija menetti mielenkiintonsa työhönsä.
Kirjan ystävä pysähtyi 1950-luvun kirjahyllykuvien kohdalle. Sellaisia mielellään omaan kotiin käyttöön ottaisin. Varhaisia musiikki- tai atk-laitteita en sen sijaan enää katselisi.
Brasilialainen Machado de Assis kirjoittaa mielenkiintoisia henkilökuvia keisariajan ihmisistä. Jyrki Lappi-Seppälän suomennosvalikoimassa on kolme novellia, niminovellin päähenkilö kuolee juuri ennen keisariajan päättymistä. Maltillisena monarkistina tunnettu Machado de Assis kertomuksissaan kujeilee sikäläiselle aatelille, elämän näköalattomuudelle.
Yhteydet Euroopan sivistykseen ovat tiiviit, ja oman kansan arvostusta ei osata ottaa todesta. Oikea tunnustus voi tulla vain Euroopasta.
Esipuheessa Lappi-Seppälä mainitsee Machado de Assisin olevan Brasilian tunnetuin kirjailija. Silti tekijältä on suomennettu tämän pienen kokoelman lisäksi vain yksi teos, Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat (Love-Kirjat 1991).
Latinalaisen Amerikan maagisen realismin ystävä tunnistaa Machado de Assisissa kirjailijan, jonka ilmaisun myöhemmät Jorge Luis Borges ja Julio Cortázar nostavat uudelle maagiselle tasolle. Machado de Assis tyytyy olemaan viiltävän ironinen, joka kyllä antaa lukijalle sekin paljon.
Maanosan poliittinen turbulenssi on jo näissäkin tarinoissa läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti