maanantai 3. toukokuuta 2010

Kirjan takaa


Jokin aika sitten eduskunnassa juhlittiin neljää vuonna 1970 ensimmäistä kertaa kansanedustajaksi valittua, jotka nykyisinkin kansaa Arkadianmäellä edustavat. Kolme heistä, Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen ja Pertti Salolainen olivat työuransa toimittajina aloittaneet, neljäs, Matti Ahde oli sähköasentajana.

Samassa yhteydessä Tuomioja kertoi palanneensa juurilleen tv-toimittajaksi: Pauli Aalto-Setälän kanssa hän MTV3:lle aloittaisi Kirjan takana -ohjelman teon.

Ohjelmaa on sunnuntaisin puolilta päivin jo muutamia jaksoja esitetty, vasta eilen onnistuin television äärellä olemaan sen aikaan. Haastateltavana oli Ben Furman ja käsittelyssä Muksuopin lumous - uusi tapa auttaa lapsia voittamaan psyykkiset ongelmat (Tammi 2010).

Furmania haastatteli Aalto-Setälä. Haastatteluvuorot vaihtelevat viikoittain. Ensimmäisessä varsinaisessa ohjelmassa Tuomioja jututti Ari Turusta hänen teoksestaan Ettekö te tiedä kuka minä olen? - ylimielisyyden historiaa (Atena 2010).

Ohjelma on kuvattu Galleria Sculptorissa ja esillä olevia teoksia on yritetty ottaa osaksi kuvamaailmaa.

Kirjallisuusohjelma ei vaadi suuria puitteita, vaan hyvät puheet. Esimerkiksi käyvät vaikkapa Tuula-Liina Variksen Ylelle tekemät. Siitä huolimatta Kirjan takana jätti halvalla tehdyn vaikutelman. Leikkaamiseen ja kuvaukseen olisi voinut enemmän panostaa.

Galleria ei osoittaudu hyväksi paikaksi jutella, studiossa puheet olisivat paremmin tallentuneet television katsojan kuultavaksi.

Lopuksi molemmat toimittajat antoivat käsitellylle kirjalle tähtiä. Se on nopea tapa antaa kirjasta jonkinlainen arvio, mutta ehkä kuitenkin elokuvamaailmaan paremmin soveltuva.

Tuomioja antoi Muksuopin lumoukselle kolme ja Aalto-Setälä neljä tähteä. Niiden annossakin kävi ilmi tähdittämisen ongelma: Aalto-Setälä kertoi antaneensa Furmanin elämäntyölle kaksi pohjatähteä, ja siis kirjalle jäikö kaksi?


Kirjan takana -ohjelmat on nähtävissä myös netissä, MTV3:n Katsomossa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset