Talvimaisemia

Kössi Kaatra, lemmenlurittelija?

Eilisen vietin lukemalla muunmuassa Tampereella joulukuussa 1906 julkaistua Oikeus - sosialidemokratinen sanomalehti -julkaisua Historiallisesta sanomalehtikirjastosta. Tosiaankin vain kuukauden ilmestynyt lehti oli osa vanhan työväenpuolueen sisäisiä välien selvittelyjä. Suunnitelmia lehden jatkamisesta oli, mutta ne jäivät.

Oikeuden päätoimittaja oli Yrjö Mäkelin, muina toimittajina Reino Drockila, Kössi Kaatra ja Vihtori Kosonen. Runoilija Kaatran runoja oli lehdessä usein, ajan tavan mukaan kaunokirjallisuus oli muutenkin vahvasti mukana. Lehti julkaisi taajaan novelleja, muun muassa Anatole Francea ja Maksim Gorkia.

Koti- ja ulkomaista politiikkaa seurattiin, maailmalta suomennettiin esimerkiksi Werner Sombartin ja Paul Lafarquen kirjoituksia.

Yksi vakioilmoittajista oli Hämeen kirjakauppa, joka oli vasta julkaissut Kaatran runokokoelman Kyttä (1906). Kauppaa tuolloin piti Otto Lindeman, pari vuotta myöhemmin se siirtyi Kaatralle. Hämeen kirjakauppa oli aikoinaan vähintäänkin keskisuuri suomalainen kustantamo.

Kaatran Kytän ilmoituksessa silmiin pistää sen alaotsakointi "kokoelma lemmenlauluja". Ainakin Kaatran myöhempi maine ja esillä pidetyt runot antavat olettaa, että hänen runoilijuutensa kärki oli aivan jossakin muualla kuin rakkausrunoissa. Kaatra muistetaan poliittisena ja vahvasti kantaaottaneena tekijänä.

Oikeudessa julkaistut runot tukevat tuota kuvaa. Esimerkiksi tämä joulukuun kolmas 1906 julkaistu:

Heillä ja meillä
Heillä on heidän totuutensa,
meillä on meidän.
Heille on meidän totuutemme valhe,
meille on heidän.

Kellä on korkeampi totuus,
hällä on voitto.
Turha on valheen, varjojen vuoksi
kovinkin koitto.

Kukin seitti särkyy, hämähäkin rihma
yks kaks katkee.
Hän, kenen jalan alta maaperä vierii,
ratkee.

Oikeudessa julkaistiin yksi runo malliksi Kytästäkin. Se vahvistaa — kun koko teosta ei nyt ole käsillä — teoksessa tosiaankin olevan kyse lemmestä:

Sonetti
On Isisjuhla. Kansaa tulvanansa
on kadut kaikki. Jumalattaren
kultaista kuvaa, seuraa vaunuissansa
myös pyhä neitsyt, immyt Isiksen.

Timanttidiadeem' on otsallansa,
kyykäärme kiertää ympärillä sen
ja valkohuntu kätkee kasvojansa,
hopeavaippa valuu varrellen.

Ja avopäin ma astun vakavana
kuin pyhyys itse, enkä kumminkaan
Isiksen vuoksi huokaa hartahana,

en miellä muiden seuraa vaunujaan.
En häntä tunne. Jumal'ainoana
ma papitarta pyhää palvon vaan.

Mutta millainen runoilija laittaa rakkausrunokokoelman nimeksi "Kyttä"? Onkohan sanalla ollut joku toinen merkitys kuin nykyisin?

Kuten aikasemmin kirjoitin (Kössi Kaatra on kuollut), Kaatra nimimerkillä Henkipatto toi suomalaiseen kirjallisuuteen montaasin jo vuonna 1918. Olisiko mahdollista, että Kaatra on harjoittanut postmodernia taidetta jo Suomen taiteen kultakaudella 1906?

Kysymys jää nyt toistaiseksi auki. Palannen asiaan.


* Kössi Kaatran runoja Oikeus-lehdestä.

Taro Okamoton Aurinkotorni

Wikimedia Commons/Ryan McBride

Tänään on kulunut sata vuotta japanilaisen kuvanveistäjä Taro Okamoton (k. 1996) syntymästä. Okamoto opiskeli Pariisissa ja nousi maailmanmaineeseen monien 1950-luvulla. Surrealistin ja avantgarde-taiteilijan tunnetuimpia töitä on Osakan maailmannäyttelyyn vuonna 1970 valmistunut Aurinkotorni.

Nykyisyyden aurinko
Wikimedia Commons/Chris Gladis

Tornissa on kolme aurinkoa. Ylimpänä tulevaisuuden, sen alla nykyisyyden ja taustalla menneisyyden aurinko. Nykyisyyden kasvot ovat muodostuneet yhdeksi 1900-luvun ikoneista.

Torni on 70 metriä korkea ja jalustan halkaisija kaksikymmentä metriä.

On vaikea ajatella, että teos on samalta vuodelta kuin Suomen Maaseudunpuolueen suuri vaalivoitto, yli neljänkymmenen vuoden takaa.

Perussuomalaiset olivat katsoneet tarpeelliseksi vaaliohjelmassaan ottaa kantaa myös taidepolitiikkaan. 1970-luvulla kaikilla puolueilla oli toki kulttuuripoliittiset ohjelmansa, ja niihin kirjattuna erilaisia tavoitteita. Useimmissa puhuttiin taiteen edistämisestä ja rahoituksen turvaamisesta.

Sittemmin sellaiset eivät ainakaan julkisuudessa suuremmin olleet, paitsi persujen eilen julkistettu. Karri Kokko kirjoitti ohjelmasta oleellisen: hohhoijaa.

Tällaisen nykyisyyden auringon alla siis ollaan. Halutaan päättää millaiselle taiteelle ei pitäisi rahaa antaa.

Paul Polansky Oulussa

Tuoreen Mustalaistaksi (Savukeidas 2011) -suomennoksensa tiimoilta Paul Polansky on kiertänyt Suomea Ville Hytösen kanssa. Eilen kiertue sai päätöksensä Oulun Suomalaisessa kirjakaupassa, jonne saapuneet saivat väläyksen siitä mitä Balkanilla uutisvirtojen taustalla tapahtuu.

Paul Polanskyn runous on sosiaalisista epäkohdista lähtevää. Hän kuvaili itseään antropologiksi, joka kertoo havaintonsa taiteessa. Viimeiset kaksitoista vuotta Polansky on asunut Kosovossa, sikäläisten romanien parissa. Näistä kokemuksista Mustalaistaksi on syntynyt.

Amerikkalainen Polansky päätyi Kosovoon Tsekeistä. Yhdysvalloista hän muutti jo 1960-luvulla Espanjaan, nykyisin hän matkustaa Espanjan passilla. Tsekissä asuessaan hän teki sukututkimusta ja sai selville tietoja tsekkien omista keskitysleireistä, joihin vähemmistöjä, esimerkiksi romaneja suljettiin. Polansky kiinnostui aiheesta ja virallisten tietojen puuttuessa alkoi jäljittää leireiltä selvinneitä. Suullista historiaa kertyi neljän kirjan verran.

Entiseen Jugoslaviaan Polanskyn pyysi YK, ja nimenomaan romaniasioita hoitamaan. Hän moitti alueella toimivia kansainvälisiä organisaatioita. Naton haukkumisen suomalaiset ymmärtävätkin, mutta Polansky piti YK:ta ihan yhtä asenteellisena ja ylimielisenä ainakin suhteessa romaneihin. YK:n palveluksessa hän oli 1999-2009, sittemmin hän toiminut Kosovon romanipakolaisten puolesta puhuvan järjestön johdossa.

Mutta mika saa romaniaktivistin puhumaan mustalaisista? Mustalaistaksi, onko se poliittisesti korrektia? "Ei ole", vastaa Polansky, mutta poliittisesti korrektin nimityksen käyttäminen Kosovossa voi viedä hengen. Mustalaiset jakautuvat erilaisiin kansoihin, yksin Balkanilla niitä on ainakin neljätoista. Pohjois-Intiasta on lähtenyt Eurooppaan eri aikoina ja eri paikoista ihmisiä, ja perinteet ja tavat saattavat olla hyvinkin erilaisia. Romanit ovat vain yksi mustalaiskansa, ja sodan aikaisten tekojen vuoksi Kosovossa hyvin vihattu.

Polansky ottaa vertailukohdaksi eurooppalaisuuden. Olisi varsin tyhmää olettaa kaikilla eurooppalaisilla olevan samanlaiset perinteet ja tavat. Samoin on mustalaisten kanssa.

Polanskyn YK-tehtävä Kosovossa on ollut taistelua vähättelyä ja halveksimista vastaan. Vuonna 1999 kodittomat romanit (tässä siis laajassa merkityssä) koottiin yhteen leiriin. Se rakennettiin pikaisesti myrkylliselle jättömaalle. Maaperässä on valtavia raskasmetallijäämiä, pääasiassa lyijyä. Vesijohdon saaminen leirille oli suuri ponnistus. "Nehän ovat mustalaisia, nehän ovat tottuneet olemaan ilman?"

Romaneilta on viety liikkumisvapaus. Polansky leirin ainoana ei-romanina oli vapaa liikkumaan, ja hänen keskeiseksi tehtäväksi tulikin kuljetella "mustalaistaksillaan" ihmisiä menoihinsa. Näistä matkoista syntyivät runot, Polansky kertoi pyytäneensä kaikkiin julkaisuluvan asianomaisilta. Olettaisin, että teoksen avaavan runon YK-sotilaalta sitä ei ole pyydetty...

Romanileiri on edelleen 2011 samassa paikassa mihin se perustettiin. Siellä asuu 150 perhettä, vajaat viisisataa ihmistä. Monet, erityisesti lapset, kärsivät vakavista lyijymyrkytyksistä. Jo ensimmäisen puolen vuoden aikana ongelmat havaittiin. WHO tutki ja kehotti ihmisiä muuttamaan pois kahden vuorokauden sisällä. Uutta paikkaa ei ole löytynyt. Silkka välinpitämättömyys tuhoaa pienen vähemmistön pian kokonaan.

Polanskyn syyttävä sormi osoitti tilanteesta myös suomalaispoliitikkoja. Kosovon siviilihallinnon johtajana 2003-2004 toiminut Harri Holkeri olisi voinut määrätä leirin siirrettäväksi terveellisempään paikkaan, mutta siihen hän ei suostunut, pyynnöistä ja todisteista huolimatta.

Martti Ahtisaarikaan ei saa kiitosta Polanskyltä. Hän suostui ottamaan keskusteluihin Kosovon tulevaisuudesta vähemmistöistä ainoastaan serbit, romaneille ei sanansijaa annettu. Polansky toivoikin, että YK:sta ja kansainvälisestä vaikuttamisesta tulisi jotain muuta kuin entisten pääministerien eläkeharrastus.

Polansky pitää ymmärrettävänä, että pienet kansat tarrautuvat ahtaissa olosuhteissa perinteisiin ja muiden maiden romanienkin hylkäämiin tapoihin. Mutta oli mustalaistaksillakin rajansa: hän vei sairaan lapsen hoitoon eikä lähikaupunkiin kerjäämään, kuten äiti olisi halunnut.

Tilaisuuden lopuksi Polansky luki runojaan, jotka Hytönen heti perään suomennoksestaan tulkitsi. Yksi luetuista runoista oli Hautakivet:

vuosi Shemon kuoleman jälkeen
hänen vaimonsa pyysi minua
hommaamaan pari suurta kiveä
vuorilta
puhtaasta joesta
hänen miehensä haudalle

romaniperinteiden mukaan
kuolleella ei ole vettä taivaassa
ellei joku laita
kahta suurta jokikiveä
tämän haudalle

ilman kiviä
heidän täytyy rukoilla vettä
mikä on ok maan päällä

mutta ei taivaissa.

* Mustalaistaksi. Savukeidas.
* Paul Polansky. Wikipedia (en).

Jukurinranta - Pateniemen venesatama

Oulun Pateniemessä on omakotitaloalueille harvinainen reitti aivan rantaan saakka. Jukurintie vie Jukurinrantaan, jossa on venesatama. Aluetta on kunnostettu viimeksi kauan aikaa sitten, osaltaan siksi se onkin säilynyt tavallisten ihmisten porttina merenjäälle hiihtämään ja ulkoilemaan.

Ankardo tuhkien taipaleella

Benoît Sokalin Ankardoon tutustuminen 1980-luvulla oli hieno hetki. Tarkastaja Ankardon tutkimukset olivat täynnä tuskaa ja maailman epäoikeudenmukaisuutta, tylyllä mustalla huumorilla ryyditettynä. Aihepiiri on vaikea, ja viimeisen vuosikymmenen Sokal tuntuu alittaneen rimaa, vaikka onkin palkannut Pascal Regnauldin avukseen sarjakuvan tekoon.

Tuorein Ankardo on viime vuoden lopulla ilmestynyt Tuhkien taival (Jalava 2010). Päivänsä päättänyt amerikkalainen mafiapomo lähettää pilalle hemmotellut lapsenlapsensa Belgiaan viemään tuhkansa synnyinmaahansa.

Lapsenlapsien saattajaksi ja autonkuljettajaksi on palkattu lesken serkku Ankardo, joka saa kotiopettaja Fridan avuksi tehtävässään. Ankardon ura lienee pohjamudissa. Tarkastajasta yksityisetsiväksi, ja nyt autonkuljettajaksi. Vaikkakin sukulaiselle, mutta silti.

Juoni on joltisenkin ennalta-arvattava. Ankardo ja Frida poistuvat paikalta jo ennen loppuratkaisua, he(kin) tietävät mitä on tulossa. Liian myöhään isoisä herää korjaamaan jälkeläistensä kasvatuksessa tapahtuneita virheitä.

Aivan huonoimpia Ankardon seikkailuja Tuhkien taival ei ole. Vertailu kahdenkymmenen vuioden taakse ei olisi reilu. Sarjan alussa käytettyjen elementtien pitäminen toimivina vuosikymmenestä toiseen olisi vaatinut tekemiseen toisenlaisen otteen. Ankardon olisi voinut antaa muuttua ja kasvaa toiseen suuntaan. Kyynisyydessä rypeminen tekee kyyniseksi, ja se leikkaa terän pois myös epäoikeudenmukaisuudelta.

Ei enää Ankardo juomalla tukahduta kokemansa aiheuttamaa maailmantuskaa. Ankardolla nöyttäisi uuden hahmon Fridan kanssa alkavan jonkinlainen maailman hyvyyteen uskonsamenettäneiden keskinäinen kyyninen sympatia, jatkossa selvinnee miten suhde kehittyy.


* * *

Tuhkien taival -albumista on kirjoitettu myös Pandaluolassa. Jouni Parkku on käsitellyt sarjakuvia muutoinkin kohtalaisen säännöllisesti.

Jestapa jepulis penikat sipuliks

Radiota kuunnellessa joskus sivistyy. Ja joskus kuulee tiedonmurun, jota on pitkään pohdiskellut. Eilen aamupäivällä sain valaistusta jälkimmäiseen ongelmaan. Nimittäin olen odotellut televisiosta uusintaa Jaakko Talaskiven Herra Huu-elokuvasta. Lapsuudesta se on jäänyt jännittävänä mieleen, sen jälkeen sitä en ole onnistunut uudestaan näkemään.

Jaakko Talaskivi (1945-1998) ohjasi Herra Huu - Jestapa jepulis penikat sipuliks elokuvan, joka tuli teatterilevitykseen joulukuussa 1973. Yleisradion TV1 esitti sen tammikuussa 1975 kolmiosaisena tv-sarjana, jota 7-vuotiaana seurasin. Elonetin mukaan elokuva on televisiossa esitetty sen jälkeen kaksi kertaa, 1983 ja 1984, molemmilla kerroilla joulunajan ohjelmistossa.

Sitten ei ole esitetty.

Seppo ja Hermanni Seppälän Isä ja poika -ohjelmassa oli vieraana M.A. Numminen, joka valaisi kuulijoita elokuvan teosta ja kohtalosta. Numminen näytteli Herra Huuta ja käsikirjoitti. Kertomansa mukaan käsikirjoittaminen ei ollut suunnitelmissa, mutta koska ohjaaja ei ollut sitä tehnyt, niin hän joutui tehtävään. Herra Huun luonut Hannu Mäkelä oli kieltäytynyt kunniasta. Mäkelä oli edellyttänyt Nummista Huun osaan.

Herra Huu kuvattiin Kemijärvellä. Nummisen saavuttua kaupunkiin käsikirjoituksen puute paljastui, ja ensimmäinen kuvauspäivä meni kirjoittamiseen. Pikakirjeellä apua pyydettiin Jarkko Laineelta. Elokuva saatiin kuin saatiinkin tehtyä. Lainetta ei tekijätiedoissa mainita, Nummisen lisäksi käsikirjoittajina mainitaan Talaskivi ja Antero Helasvuo.

Ohjaaja Talaskivi toi elokuvaan tietenkin omaa näkemystään. Numminen kertoi lasten vappumarssin olleen hänen ajatuksensa, josta hän piti kiinni.

Aikoinaan Herra Huu sai hyvän vastaanoton. Se palkittiin 1974 lastenelokuva-Jussilla ja 1973 valtion elokuvataiteilijapalkinnolla. Jälkimmäisen tunnustuksen sai elokuvan Apina ja gorilla-animaatio-osuus (Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän laitoksen animaatioryhmän tekemä, tekijänä mm. Riitta Nelimarkka).

Kun toimittajat eivät osanneet kysyä, niin M.A. itse aloitti, että "olette varmaan huomanneet ettei Herra Huuta ole vuosikymmeniin televisiossa näkynyt". Yle Teema olisi halunnut esittää elokuvan osana Nummisen 70-vuotisjuhlaohjelmistoa.

Vaikka elokuva oli saanut suopean vastaanoton yleisöltä, sitä se ei ollut saanut kirjailija Mäkelältä. Hän ei ollut pitänyt. Ei ollut pitänyt yhtään.

Niinpä Teeman kasatessa ohjelmistoa Numminen oli ohjannut tv-toimituksen kysymään Hannu Mäkelältä, josko Huu-kuvan saisi esittää.

Ei ollut Huu osana Teeman juhlaohjelmistoa, ei.

Seppälöiden mukaan Mäkelät ovat pitkävihaista ja -ikäistä sukua. Ehkä pitäisi miettiä muita keinoja Herra Huu-muistojen elävöittämiseen kuin televisioesityksen odottaminen.



* Isä ja poika: Vuosi 1977: Parasta lapsille. Yle areena.
* Herra Huu - Jestapa jepulis penikat sipuliks (1973). Elonet.
* Herra Huu - Jestapa jepulis penikat sipuliks (1973). Suomen elokuvakontakti.
* Pommi ja Gommi Oulun musiikkijuhlilla 15.3.2011.

Rapinoja: Välitä, Viesti

Oulun Teknologiankylän Mikropuistossa on kaksi Anni Rapinojan veistosta vuodelta 2005, Viesti (yllä) ja Välitä (alla). Kun Teknologiakylässä pohditaan ja tehdään paljon puhelimiin liittyviä asioita (mm. Nokia, Sonera), niin paikkaansa ajateltuja teoksia nämä ovat.

Sunnuntai-iltapäivänä Viesti nautti auringonsäteistä, kaunokirjoitettu Välitä oli jo osin varjossa.

"Il Futurismo" saapuu Suomeen

Tänään vuonna 1909 Le Figaro julkaisi italialaisen runoilija Filippo Tommaso Marinettin Futuristisen manifestin. Marinetti oli sen jo edellisenä vuonna kirjoittanut, mutta laajaan julkisuuteen julistus pääsi ranskalaisen lehden kautta.

Historiallisessa sanomalehtikirjastossa tekemieni hakujen perusteella ensimmäisenä Suomessa asiasta mainitsi Östra Finland -lehti heinäkuun 3. päivä samaa vuotta. Östra Finland selosti aiheesta otsikolla "Den litterära humbugen", joka kertoo suhtautumisesta. Tosin nimimerkki Zetan päätarkoituksena on haukkua Irmari Rantamalan Harhama, joka oli juuri ilmestynyt.

Suomen kielellä futuristiseen runokoulukuntaan otettiin kantaa lokakuun 27. päivä Karjalassa. Lehden tuo numero oli suomalaisen teatterin, kulttuurin erikoisnumero.

Nimimerkki K. N. ei uusille runollisille suuntauksille juurikaan arvoa antanut. Ne saattoivat olla jopa vaarallisia! Marinetti olisi varmaan pitänyt tästä vastaanotosta... Oli provosoiduttu kun provosoitiin.

Uusia henkisiä kulkutautia.

Kirjallisuutemme on vielä niin nuori ja köyhä, että ei meillä voi sanottavammassa määrässä puhua eri kirjallisista suunnista vielä vähemmin kouluista. Tosin kyllä huomattavammat kirjailijamme — ne jotka kirjailijan nimen todella ansaitsevat — ovat olleet määrättyjen suuntien vaikutuksen alaisena, mikä kyllä ilmenee heidän tuotannostaan. Nuo himmeämmät tähdet kirjallisuutemme taivaalla ovat taasen uskollisesti matkineet kirkkaampia, mutta tämä apinnoimishalu ei yksin riitä osottamaan, että määritellyt suunnat meillä voimakkaasti törmäisivät yhteen. Yksi suunta on meillä edustettuna enemmän kuin suotava olisi, sellainen kirjallinen dekadenssi, jolta puuttuu kirjallista ja taiteellista vaistoa, mutta jonka tuotteet suuresti leviävät, vaikka niistä perin harvoin julkisuudessa mainitaan. Tämä todistaa taasen kuinka kehittymätön kirjallinen maku meillä vielä on laajemmissa kerroksissa — vaikka eipä sen liiasta kehittymisestä sovi kerskua suppeammassakaan merkityksessä. Tätä todistaa sekin, että monelle n. s. kirjallisuuden ystävälle on kirjailijan nimi kaikki, hänen teostensa keskinäistä arvoa ja merkitystä ei tajuta. Nämä ystävät eivät jaksa käsittää, ettei kirkkainkaan kirjallinen tähti aina voi kultajyväsiä luoda, vaan on joukossa vähemmän täyspainoistakin. Mutta vähät siitä — nimi on pääasia!

Nuorempien kirjailijain polvella näkyy meillä nykyjään olevan vaikea vaali ihanteittensa etsimisessä ja selville saamisessa, ja myöskin yhtä vaikea pulma hankittujen ihanteiden esittämisessä. Sitä todistamat monet heidän äskeiset runonsa ja suorasanaiset pätkänsä, joista edelliset monasti ovat puhdasta vaikka hyvin hämärän utuista proosaa, jälkimäiset taasen vailla kaikkea runollista tuoksua. Esimerkit vihoittavat, jättäkäämme siis mainitsematta ne havainnot, joita nykyisemmistä runollisista tuotteista on niin helposti poimittavissa.

Mainitsimme nykyisen nuorempien uusien ihanteiden etsimisen. Pohjoismaista ei niitä nykyjään hevin saa, sillä Ibsenin, Björnsonin, Strindbergin kengännauhoin eivät he uletu, eikä edes lahjakas Hjalmar Söderbergkään näy meillä saavan seuraajia. Nuorvenäläinen kirjallisuus, niin suuren huomion kun se muuten ansainneekin, kulkee omaa latuansa, joka ei niin helposti ole istutettavissa toiseen maaperään. Saksalaiset ovat liiaksi yksilöllisiä muodostaaksensa yhteisempää suuntaa tai koulua, joten ihanteiden etsiminen sieltä voipi helposti muodostua suoranaiseksi jäljittelyksi.

Kirjallisten koulujen luvattuja maita omat romaanilaiset maat. Niissä tuon tuostakin esiintyy joku uusi koulu, joka heti julkaisee ohjelmansa selittäen, mitä uutta se on keksinyt estetiikan alalla, jolla se nyt aikoo maailman onnelliseksi tehdä, hyökkää kiivaasti entisten koulujen kimppuun, intoilee niin myötätuntoisuudessa kuin vastenmielisyydessäkin. Ja tällaisella koululla on tietysti johtajansa, joka antaa tunnussanat, panee viralta muitten koulujen johtajat, todistaa miten perin kehnoja kuuluisatkin mestarit toden teolla ovat. Tällaisia myrskyä kestää jonkun ajan, mutta se on perin vahingoittamatonta laadultaan, eikä tuota mitään merkittävämpiä seurauksia. Innostus laimenee, koko tuo suurisuuntainen ohjelma jää unohduksiin, joskus kokonaan, toisinaan jättäen jotain merkkiä jälkeensä. Syntyy uusi koulu, joka yrittää synnyttää uuden myrskyn, repiä alas kaikki entiset.

Tänäkin vuonna on syntynyt, kuten ulkomaisten lehtien selostuksista näkyy, kaksi uutta runollista koulua, jotka suurella pauhulla ovat syntymäänsä viettäneet ja jotka uhkaavat kukistaa koko entisen runouden nurin. Nämä uudet tulokkaat voivat saada merkitystäkin katsoen nykyaikana ilmeneviin taipumuksiin, eivätkä sen vuoksi ole luonteeltaan niin perin vaarattomia. Päinvastoin voipi nykyinen, siveellisiä tarkotusperiä hyljeksivä ja pilkkaava dekadenssi saada niistä uutta vauhtia.

Toinen näistä kouluista on ranskalainen ja julkasee se äänenkannattajanaan suurta aikakauskirjaa ”Akademos”. Toinen taas on synnyltään italialainen, mutta pyrkii kansainväliseksi ja on ottanut nimekseen ”Il futurismo” (Tulevaisuus), ja julkasee se ”Poesia” nimistä aikakauskirjaa.

”Akademos” ohjelmajulistuksessaan kuuluttaa kannattajansa jonkinlaista hellenisyyttä ja kääntyy mitä suurimmalla inholla pois nykyisestä kaukopuhelinten ja voimavaunujen vuosisadasta. Se tahtoo vapauttaa latinalaisen Ranskan venäläisestä dekadensista, saksalaisesta painostuksesta, anglosaksilaisesta kieroudesta ja juutalaiskristillisistä ennakkoluuloista sekä palauttaa ihmiskunnan luonnonomaiseen pakanuuteen. Ei mikään ole niin kaunis kuin rikos, turmiollisia ovat ainoastaan rumuus ja teeskentely, sanoo koulu. Aikakauskirjassa pohtiikin eräs näistä ”akadeemikoista” pakanuuden uudesti synnyttämistä.

Ei salata ensinkään, mitä tämän pakanuuden palauttamisen takana piilee. Aikakauskirjassa ylistetään Phryneä ja Antinousta*). Kuvat, runot, avustajat — kaikki viittaavat Antinoukseen. Eräässä elämäkerrassa ylistetään Raymond Laurent nimistä nuorukaista, josta piti tuleman aikakauskirjan toimitussihteeri, mutta joka ampui itsensä Venetsiassa erään nuoren amerikattaren akkunan alla. Tästä toivorikkaasta nuorukaisesta vakuutetaan, ettei hän milloinkaan alentunut nykyajan rahvaanomaisiin nais-intohimoihin, vaan oli hänen ihanteensa korkeampi rakkaus, ”Toinen Rakkaus”. Nykyajan ennakkoluulot tappoivat tämän ”valiosielun”. Aikakauskirja tarjoo muuten lukemista, joka ei selvyyteensä nähden jätä mitään toivomisen varaa. Naisviha ilmenee aivan peittelemättä, samoinkuin luonnottomat taipumuksetkin. Huomattava ajan merkki on se että tälle aikakauskirjalle antavat apuansa tunnetut ranskalaiset kirjailijat ja että arvossa pidetyt lehdet ja aikakauskirjat tarkoin mainitsemat sen ilmestymisen.

Tuon uuden italialaisen koulun ”Il futurismon” perustaja on eräs F. T. Marinetti, joka on esiintynyt kirjailijana italian ja ranskan kielillä. Hänen ohjelmajulistuksensa ilmestyi viime helmikuussa ja julaistiin se monilla kielillä. Koulun äänenkannattaja on Milanossa ilmestyvä ,”Poesia”, joka aikaisemmin oli puolueeton ja julkasi erimaitten arvokkaampien kirjailijain runoja, mutta jonka Marinetti osti. Aikakauskirjan ensi vihkoa levitettiin kymmeniä tuhansia ja sisälsi se tämän uuden koulun ohjelman ja vaalijulistuksen.

Ohjelmin ensi pykälät ilmottavat, että koulu ihailee vaaraa, tarmoa, urhoutta ja kapinaa. Kauneuden ihanteena on ennen ollut jonkunmoinen passiivisuus, mutta nyt on ihailtava kaikkea liikettä. Täyttä vauhtia kulkeva automobiili on paljon kauniimpi kuin samotrakiolainen Nike. Nopeus on ainoa olema sillä se hävittää ajan ja paikan. Koulu hyväksyy sodan, sillä se on maailman paras terveyshoito, se ihailee militarismia, isänmaallisuutta, anarkistien suuria ja hävittäviä liikkeitä, ”kauniita ihanteitä, jotka tappamat”, ja naisten halveksimista. Se tahtoo aina vain katsoa eteenpäin, ei milloinkaan taaksepäin, se vaatii, että kaikki museot ja kirjastot hävitetään, se tahtoo vastustaa siveellisyyttä, naiskunnioitusta ja kaikkia pelkuruuksia, joitten juurena on opportunismi tai hyöty. Koulun runouden pääaiheiksi ilmotetaan tulevan veturin, automobiilin ja lentokoneen. Tätä uutta oppia täytyy ensin saarnata Italiassa, sillä ennen muita on Italia puhdistettava muistomerkeistä, museoista, muinaistieteilijöistä ja oppaista, jotka maahan levittävät myrkkyä ja mädännäisyyttä. Kirjastot ovat poltettavat, museot upotettavat meren syvyyteen — siinä vain on pelastus. Elämä nykyisyydessä, voiman, urhouden ja kiihtymyksen häikäilemätön, säälitön tuhlaaminen, viha ja halveksiminen — siinä tämän koulun korkea ihanne.

Koulun oppilaitten tulee olla melko varakkaita voidakseen kohota runohevolleen, heillä täytyy ainakin olla automobiili ja lentokone. Tällaisen runohevon tuotteita tarjookin Marinetti runsaasti aikakauskirjassaan, joka muuten sisältää omien ylistys-, muitten häväisemiskirjotuksia.

Pitäisi tuota kaikkea syyntakeettomain loruiluina, mutta niin merkityksetöntä ei se ole. Niin ”Akademos” kuin ”Poesiakin” esittävät mielipiteitä, jotka eivät ole vieraita nykyajalle. Taide taiteen vuoksi-oppi, muoto-estetikoiminen, epäsiveellisyys — Akademoksen suuntaan — nykyajan kirjallisuudessa on äärettömän paljon sen hengen lapsia, onpa sitä jo yritetty nuoreen suomalaiseenkin kirjallisuuteen istuttaa. Aivan satunnaista ei ole, että ilmestyy aikakauskirja, joka ylistää luonnottomia sukupuoliviettejä, ilmestyy korskailevana oman armonsa tuntevana. Ja siveellistä maailmankatsomusta vastaan tehdään yhä hyökkäyksiä.

Merkillisiä, aikamme vaistoja ja taipumuksia kuvaavia ilmiöitä ovat nämä molemmat henkiset kulkutaudit, jotka osaltaan paljastamat nykyisen kultuurin nurjan puolen, kultuurin, jolla on vähän uskoa, paljon epä- ja taikauskoa, joka niin lapsellisen avomielisenä hyväksyy kaiken uuden, kun se vain näyttää radikaaliselta ja kumoovalta, joka on niin epäilevä perittyjen ihanteiden suhteen. Näitten henkisten kulkutautien ilmiöitä on paljon enemmänkin, mutta edellä viitatut räikeydessään kuvaavimpia.

K. N.

*) Phryne, kreikkalainen ihmeen kaunis hetaira, joka suloillaan niin rikastui, että uudelleen rakennutti Theban muurit; Antinous, kaunis nuorukainen, keisari Hadrianuksen lemmitty.

Karjala no 248 27.10.1909.

* Östra Finland no 149 03.07.1909
* Karjala no 248 27.10.1909

Linkolan soutaja

Kirja-alennusmyynnistä tarttui kassiin pokkari Linkolan soutajan päiväkirja (Sammakko 2008). Teos on alunpitäen julkaistu kovissa kansissa 2006, ja se perustuu kalakoulun työharjoittelussa Pentti Linkolalla olleen Eero Alénin syys-marraskuussa 1994 pitämään päiväkirjaan.

Teos rakentuu päiväkirjamerkintöjen ympärille. Suuri osa kerronnasta keskittyy Vanajan selillä soutamiseen, ja sen kirjaamiseen kuinka kuhaa, haukea ja muuta kalaa kustakin verkkojadasta minäkin päivänä nousee.

Työharjoittelu alkaa 17. syyskuuta. Ankara työ ilman ruokataukojen tuomia keskeytyksiä on alussa lyhistää tottumattoman, mutta sinnikkäästi pinnistellen perinteisen kausiammattin rytmi löytyy. Silti marraskuun lopullakin yli kaksitoista tuntiset päivät veivät soutajasta mehut. Satunnaisia lepopäiviä tuovat Linkolan luennointimatkat. Vaihtelua elämään tuovat myös satunnaiset vieraat, joita Linkolalla riitti.

Linkola kalasti pääasiassa kuhaa. Sitä hän möi suoraan tukkuun, mutta myös torilla ja kulkukauppana. Linkola tiesi julkisuusarvonsa tarkkaan, taisi sitä hyödyntää kaupanteossa. Alén ei kuitenkaan päässyt torille mukaan kuin kerran.

Työn kuvauksessa piirtyy esiin oman sukupolvensa työmoraalin tiukasti omaksunut kalastaja. Kiitosta ei soutajalle juuri heru, omia virheitään ei verkkojen kokija tunnusta. Huonot mielialat heijastuvat suoraan alaiseen.

Jos Alén oli toivonut työn lomassa saavansa tutustua ihailemaansa ajattelijaan ja hänen taustoihinsa paremmin, se ei onnistunut. Elämäkerrallisia tietoja hän sai "urkittua" vasta marraskuun lopulla talonvahtina olleessaan, jolloin hänen tehtäviinsä kuului myös Linkolan kamarin lämmitys.

Linkolan mökissä oli ilmeisesti tupa ja kamari. Alén yöpyi saunakamarissa, saunaa käytettiin lähinnä verkkojen selvitykseen. Lauteetkin oli kannettu ulos.

Vanhan kansan tapaan tupa oli julkinen tila. Työharjoittelupaikkaa hakiessaan Alén oli saanut puoli tuntia istua tuvassa ennen kuin isäntä oli suvainnut asiaa kysyä. Saman kohtelun muutkin tuntemattomammat vieraat saivat. Tämäkin Linkolan sukupolven tapoja.

Henkilökohtaisia ei läyrytty. Uutinen tai yli lentävä sotilaskone saivat Linkolan sadattelemaan tunnettuja iskulauseitaan.

Alén oikolukijoineen on muokannut käsikirjoitusta yhdentoista vuoden ajan ennen julkaisua. Kielellisesti teos onkin vetävä ja hiottu. Teokseen sisältyy myös epilogi joulukuulta 2005, jossa keskustellaan muun muassa päiväkirjan julkaisemisesta.

Kalastamisen arjen ohessa esiinnousevat pienet yksityiskohdat saavat paljon painoa. Niitä lukija voi yhdistellä ja niistä voi aavistella Linkolan aikomuksia. Askeettisen elämänsä pitimiksi ei Linkolan ehkä noin ankarasti olisi tarvinnut työskennellä. Kansaneläkeikään hän tuli 1997, silti epilogin mukaan hän on jatkanut kalastusta. Tosin ei kaikkina sesonkeina.

Arvattavasti työ on Luonnonperintösäätiön hyväksi. Myös Alénin teoksen tekijänoikeuspalkkiot on ohjattu säätiölle.

Sanojensa mittaiseksi mieheksi Alén Linkolan piirtää. Eikä lukijalla ole syytä epäillä muuta.

Pulterin isä Johnny Hart 80 vuotta

Tänään 1931 syntyi John Lewis Hart, joka myöhemmin opittiin tuntemaan sarjakuvantekijä Johnny Hartina. Hän kuoli 76-vuotiaana huhtikuussa 2007. Hartin tunnetuimmat työt olivat B.C. (Pulteri) ja Brant Parkerille käsikirjoitettu The Wizard of Id (Velho). Molemmat strippisarjakuvat ovat tuttuja suomalaisillekin sanoma- ja aikakauslehdistä.

Molemmat Hartin tunnetuimmista töistä ovat nykyajan etäännytyksiä historiaan. Esihistoriaan sijoittuva Pulteri ilmestyi ensimmäisen kerran sanomalehdessä 17. helmikuuta 1958, sarjan tekemistä Hart jatkoi kuolemaansa saakka. Pulterin seikkailut jatkuvat, nykyisin siitä on vastuussa Mason Mastroianni. Hart ehti tehdä strippejä koko joukon varastoon, ensimmäinen Mastroiannin strippi ilmestyi tammikuussa 2010.

Keskiaikaan sijoittuva Velho syntyi yhteistyössä Brant Parkerin (1920-2007) kanssa 1960-luvun alussa. Hart oli jo tunnettu Pulteristaan, ja hän osallitui sarjan käsikirjoittamiseen Parkerin piirtäessä. Ensimmäinen sanomalehtistrippi sai palstatilaa marraskuussa 1964. Velhokin jatkaa seikkailujaan kummassa kuningaskunnassaan. Parker kuoli noin viikon Hartia myöhemmin.

Pulterin tunnetuin suomalainen julkaisija on ollut Apu. Lehteen sarjakuva tuli joskus 1960-luvulla. Tenavien menestyksen myötä kustannuskonserni päätti julkaista Pulteria sarjakuvapokkareina.

Ensin kuitenkin ehti vuonna 1970 ilmestyi kaksi Velhoa Sanoman kustantamana ja Alli Laineen suomentamana. Samassa formaatissa Kustannusliike Apulehti seuraavana vuonna julkaisi kaksi osaa Pulterin parhaita (suom. Olavi Salmi).

Samana vuonna 1971 samaan konserniin kuulunut A-Kirjat julkaisi neljä Pulteri-pokkaria:

1. Onni yksillä... (Hurray for B. C)
2. Täällä sateenkaaren alla (Back to B. C)
3. Ampu tulee! (B. C. Big wheel / What’s new, B. C?)
4. Simpukka ajatuksestasi (What’s new, B. C / B. C. is alive and well!)

Kaikki suomensi Raija Mattila ja alkuteokset olivat Yhdysvalloissa 1960-luvun alkupuolella ilmestyneitä pokkareita. Näiden jälkeen erillisiksi julkaisuiksi Velho tai Pulteri ovat Suomessa päätyneet harvakseltaan.

Vuonna 1986 romanttisista lukemistoistaan tunnettu Harlekin yritti sarjakuvakustantajana. Ensimmäinen Harlekin comics -julkaisu oli 96-sivuinen Pulteri. Sarja ei edennyt pitkälle. Siinä ilmestyi samana vuonna vielä toinen, George Gatelyn Katti-Matti, mutta siihen se lopahti.

Viimeisin Hartin työ omissa kansissa on ollut murrebuumiin liittyvä Velho-väännös Näläkämoan noeta, jonka oli "rapakon takasesta englannista kaenuuksi keäntäny Paavo Romppainen". Julkaisi Egmont vuonna 2001.

Lehtistrippeinä Pulteri ja Velho ovat paljon laajemman yleisön Suomessa saaneet. Velholla on edelleen vasemman ylänurkan avauspaikka sunnuntain Helsingin Sanomien sarjakuvasivulla.

Velhon esimies Kuningas tarkastelee kansakunnan tilaa.

Väriä Ouluun -rieha

[Valokuvatorstain 195. haaste: rieha]

Eilen illalla Petri Sirviö avasi Väriä! Oulu -kampanjan. Kaupunkia ja etenkin sen keskustaa halutaan elävöittää. Kutsussa pyydettiin ottamaan mukaan taskulamppu, ja paikanpäälle lampullisille jaettiin värisapluunat.

Nuoriso esitteli taitojaan ja kaupungintalo sai väriläiskiä pintaansa.

Arktisesta riehasta en saanut kuvia, sillä pakkanen oli kameran akulle liikaa. Pönötyksen lisäksi muistiin tarttui kubistiseksi muuttuvia tärähdyksiä Sirviöstä.

Nokia, Windows ja menetetty maailmanmestaruus

Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila eilen puolusti ilmoitettua Nokian ja Microsoftin yhteistyötä. Uutisten mukaan myös osakkeenomistajien Nokia Plan B -hanke Elopin erottamiseksi ja kotimaiseen käyttöjärjestelmään palaamiseksi haudattiin nopeasti. Nokian osakkeen kurssi on hiljalleen nousemassa aallonpohjastaan.

Eilen varmaankin saatiin todistaa yhtä esimerkkiä yritysviestinnän erinomaisesta läpiviennistä. Vastustajien annettiin kihistä aikansa ja sen jälkeen korkealla profiililla tultiin kertomaan asioiden oikea laita.

Oulun kaupunginhallituksen piti käsitellä Nokian tilannetta eilen, mutta asia viime hetkellä jätettiinkin pois asialistalta. Oulussa Nokia työllistää vajaat kaksituhatta, joten irtisanomisiin varautumisista keskusteluissa olisi ollut kyse.

Suomalaisilla ei ole positiivisia kokemuksia Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmästä. Tommi Mäkinen olisi vuosikymmen sitten voittanut viidennenkin ralliautoilun maailmanmestaruuden, jollei hän autossaan olisi ollut Windowsin päälle tehty ajo-ohjelmointi. Tämän Mäkinen avoimesti Urheiluruudussa kaikelle kansalle pettymyksen hetkellä kertoi.

Tosin Mäkisen lausunto Safarirallin yleisöstä muistetaan huomattavasti paremmin, koska siinä Tommi käytti kiellettyä n-sanaa. Se ei ollut hyvää yritysviestintää, mutta peitti kuitenkin alleen yritysviestintää häiritsevän viestin.

Viime aikaiset uutiset ovat kertoneet, että Mäkinen oli sijoittanut WinCapitaan 50,000 euroa. Sen johtaja Kailajärvi on oikeudessa puolestaan kertonut, että poliisi keskeytti hänen valuutan osto- ja myyntiohjelmiston kehittämisen.

Hyvää osto- ja myyntiohjelmistoa kaipaavat monet kännykänvalmistajat Applen saatua sellaisen markkinoilla läpi. Onhan Nokialla Ovi, mutta mainosviestinnässä Apple taisi voittaa. Mutta Ovikin on Microsoftia myönteisemmässä julkisuuskuvassa.

Puhelintekniikkaan niin kauan aikaa kuin se on ollut olemassa on liittynyt kolmas osapuoli, joka ei toimiaan ole suurin surminkaan julkisuuteen halunnut. Viestintä antaa valtaa, ja sen kontrolli (oletettu tai todellinen) vieläkin enemmän. Monikin on varmaan pohtinut tiedustelun tarpeiden vaikutusta Nokian suunnanmuutokseen. Harvempi sanonut.

Wikileaks-paljastusten yhdeksi suurimmaksi merkitykseksi filosofi Slavoj Žižek kirjasi, ettei niiden jälkeen enää voida keskustella asioista niin, että näytellään tietämätöntä asioista joista toisen tiedetään tietävän. Jos tällainen mahdollisuus onkin kansainvälisestä politiikasta mennyttä, niin se ei ole mennyt kansainvälisestä taloudesta. Yrityssalaisuuksia ei ole vuodettu.

Nokia-uutiset ovat heijastuneet Oulun kaupungintalon takana olevaan Sanna Koiviston Ajan kulkuun (2005). Yritysten lahjoittamassa teoksessa on henkilöhahmoja Oulun kaupungin neljänsadan vuoden historian ajalta.

Tulevaisuutta edustava Martti on aina silloin tällöin saanut kaulaliinan tai kaavun suojakseen. Kaulaliina Martilla oli eilenkin (kuva yllä). Martin lisäksi kaulaliinan suojakseen oli saanut takavuosikymmenien timpuri, kaupunkia rakentanut ja kasvamaan auttanut työläinen.

Tupu, Hupu ja Lupu 60 vuotta sudenpentuina

Uusimmassa Aku Ankan taskukirjassa 374 Valiojoukko muistutetaan, että nyt helmikuussa tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä kun Aku Ankan kasvattipojat liittyivät maineikkaaseen Sudenpentu-järjestöön. Taskukirjassa on palattu alkuaikojen käytäntöön minua kirjan tarinat yhteen kehyskertomuksella. Siinä Tupu, Hupu ja Lupu osoittavat partiotaitojaan ankarissa olosuhteissa.

Ankarissa olosuhteissa pojat sudenpentu-uransakin aloittivat. Pelastusoperaatio Huurusolassa (Operation St. Bernard, WDC 125, suomeksi AA 4/1972) esittelee veljenpojat suoraan sudenpentueversteinä. Yöllä on satanut lunta, ja pojat pitävät säätä juuri sopivana POB-kokeen suorittamiselle. Pojat päättävät kutsua kenraalimarsalkan valvomaan koetta.

Aku on poikien uudesta harrastuksesta ihan pihalla. Hän käskee poikia lopettamaan sotaleikkinsä, ja lähtemään kanssansa hiihtämään.

Pojat oikaisevat väärinkäsityksen kertoen kyseessä olevan sudenpentujen hengenpelastuskokeen (POB - pelastusoperaatio bernhardinkoira), jonka suoritettuaan heistä tulisi kenraaleja. Ääni Akun kellossa muuttuu, ja hän auttaa perheen bernhardilaiskoira Pulivarin ulosviemisessä. Pulivari on kotikoiraksi kasvatettu, luontaiset alppiserkkujen pelastushalut puuttuvat siltä tyystin.

Kuten monesti myöhemmin, ovat Akun avustusyritykset tuhota poikien sudenpentu-uran alkuunsa. Sattuma puuttuu kuitenkin peliin ja pojat saavat osoittaa taitonsa oikeissa olosuhteissa. Pojat saavat samantien ylennyksen viiden tähden kenraaleiksi. Myös Pulivari palkitaan.

Poikien vieminen partioon oli Carl Barksille varmaankin tapa helpottaa lähiluonnossa tapahtuvien seikkailujen kehystä. Jo ennen Pelastusoperaatiota Huurusolassa Aku ja pojat leireilivät ja retkeilivät Calisotan jylhissä luonnonpuistoissa ja metsissä. Kun pojat olivat partiossa, ei jokaisessa tarinassa tarvinnut erikseen perustella metsään menemistä.

Esimerkiksi heinäkuussa 1950 ilmestyneessa Vacation Time -ekstrassa Aku ja pojat lomailivat kansallispuistossa pitkässä tarinassa Leirielämää (AA 7B/1955). Barks ilmiselvästi piti tällaisista luonnonarvoja ja -kunnioitusta korostavista tarinoista. Luontoa tuhonnut roistokin saatiin telkien taa.

Samaisessa Vacation Time -lehdessä oli tarina Leirinjohtaja (Aku Ankan Juhlasarjat 4 (1994), AA 41/2008), jossa pojat vaikuttaisivat jossakin partiojärjestössä olevan. Mutta tuttu kolkkahattu puuttui ja juonen perusteella leireily oli Akun työtehtävä.

Saatuaan pojat sudenpentuihin Barks ei kertalaakista muuttanut veljenpoikien luonnetta. Rasavillit kujeilijat ja lintsaajat olivat vielä olemassa. Tosin marraskuussa 1951 tarinassa Koulupinnarit (WDC 133, AA 12/1952) Tupu, Hupu ja Lupu saivat sellaisen opetuksen, että Alakoulu nro 13½ maistui sen jälkeen huomattavasti paremmin, ainakin hetken.

Runollisia metsiä, kirjojen metsiä

Henriikka Tavi
Sanakirja
poEsia 2010



Olen aina ollut viehättynyt sana- ja tietosanakirjoista. Noissa teoksissa tieto ja sanat ovat lahjomattomassa aakkosjärjestyksessä, täsmällisesti ja jämptisti. Henriikka Tavin Sanakirja herätti mielenkiinnon jo nimellään, miten runoilija lähestyisi vanhaa ensyklopedistista kuningaslajia?

Tavin Sanakirja noudattaa annettua muotoa. Tekstit aakkostuvat sivuille järjestykseen, kuitenkin säilyttäen runokirjan vapauden ja väljyyden merkkien sijoittelussa. Tyyliin kuuluvasti lukijaa kehotetaan katsomaan mitä jonkin toisen hakusanan kohdalla asiasta sanotaan.

All (engl.) -hakusanasta lähtee viittausketju, joka kulkee edestakaisin pitkin kirjaa loikkien ja päätyy takaisin aakkoselliseen alkukohtaansa. Tietosanakirjan käyttäjää nämä luupit ärsyttävät ja yllättävät: esimerkiksi, miten päädyin Mikkelistä Kasakoihin? Jorge Luis Borges on Encyclopedia Britannican viittauksia seuraamalla luonut melkoisia novelleja.

Tavin luoma luuppi on Sanakirjan harjateräskehikko, jonka ympärille betoni asettautuu tukevasti.

Jo Tavin esikoiskokoelmassa Esim. Esa (Teos 2007) on yksi hakusanaruno. Se on koulumaailman härskiyksiä, eikä se ole ollut lähtökohtana Sanakirjalle. Uudessa kokoelmassa hakusanat ja niiden määritelmät liikkuvat informatiivisina ja tehokkaina mielleyhtymästä toiseen. Kielikin vaihtuu näppärästi, pääasiassa Tavi käyttää suomea, mutta myös englantia, ruotsia, saksaa ja muitakin. Esimerkiksi ”kevät, keveämpi, keväin                                                                     Luftsprung” tai ”kiima, keima, dies”.

Tiiviimmillään ilmaisu on sanarunoja, jotka näyttävät kirjainyhdistelmät uudessa valossa: ”olen-/noitua”, ”maybeing” tai ”ra|kastua”.

Kaikki ei ole lyhyttä. Pisimmän selityksen saa taivas: ”… kirkas, sininen, tähtinen: taivas. Pohjoinen, öinen taivas. Tähtitaivas. Ilta-, syystaivas. …” Taivaan kolmea eri päämerkitystä eritellään kolmen sivun verran. Myös luoda-hakusanan selvitys on rakenteeltaan samanlainen, mutta ylevyyden vastapainoksi Tavi liittää l and ja Schwärmen-sanat samaan ryhmään.

Tässäkään runokokoelmassa ei ole unohdettu kirjoittamisen vaikeutta. ”Oli synkkä ja myrskyinen yö”, todetaan Ö, -ö:n kohdalla.

Henriikka Tavin Sanakirja on leikki sanakirjan kanssa. Kokonaisuus on hiottu ja harkittu, enemmän kuin yksi istunto hakuteosten parissa. Loppujen lopuksi Tavinkin Sanakirja käyttäytyy lukijan käsissä sanakirjan tavoin: kukin lukee omassa järjestyksessään eikä tekijän suunnitelman mukaan.


Julkaistu aikaisemmin Kaltiossa 6/2010.

* Tavin Sanakirja poEsian sivuilla.

Julkistusten Musteklubi

Heidi Rundgren

Huutomerkki ry:n vuoden ensimmäinen oli lauantai-iltana. Oululaiset kirjailijat olivat koko lauantain kaupungilla hyvin esillä, ensin Suomalaisessa kirjakaupassa, sitten Ouluun toimipisteen avaava Mäntykustannus julkisti Jukka Tervon Kevät räjähti käsiin teoksen Café Saarassa ja päivä päättyi Nucleatr Nightclubin Musteklubilla.

Illan aloittivat esikoisomakustanteen (Syntymä, BoD 2011) tehnyt Heidi Rundgren ja musiikkiterapetti-kirjailija Jukka Tervo. He keskustelivat kirjoista ja saimme kuulla näytteitä sisällöistä. Tervon novellin luki nauhalta Martti Suosalo. (Suosalon luennat voi kuunnella netistä, Rundgrenin kokoelmaan ja sen syntyyn voi tutustua blogissa Rakastuin runoon.)

Ilkka Mikkonen luki ja Antti Putkonen säesti performanssirunoutta. Esitys oli hieno, vaikka sen luonnehdinta oli ehkä suureellinen. Sanat ja äänimaailma asettautuivat harmoniaan luoden oman mikrokosmoksensa.

Lopuksi oli Radiopuhelimien DVD:n Olkaa hyvä! julkistus. Kokoomaa esittelivät tuottaja Heikki Timonen ja laulaja Mäki lyhyesti, ja antoivat sitten keikkataltiointien puhua puolestaan.

Melko musiikkipainotteiseksi Huutomerkin runoiltamat ovat viimeaikoina muuttuneet. On samalla kyllä kävijämäärätkin kasvaneet. On mukana olleissa esityksissä aina kuitenkin jonkin runollinen tai kirjallinen yhtymä, joten ei ihan väärillä teillä olla. Ja aloittihan Paavo J. Heinonen illan lausumalla alkujuonnossaan Eeva-Liisa Manneria.

Jukka Tervo

Ilkka Mikkonen ja Antti Putkonen

J. A. Mäki ja Heikki Timonen

Egpru

      — — — — — — — — — A a a A a A a a a a A a a a a a a a a a a a a a a a a a a about about about above above across adjusted afraid after after aftermath again, again, again, again. against against against against ago Aino Aino Aino Aino Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide Aliide's Aliide's Aliide's Aliide's Aliide's Aliide's Aliide's Aliide's alive? all all all all all. almost among an and and and and and and and and and and and and and and and And and and and and and and And and and and and and and and and and and and and and and and and and and and annoyed anymore. anything anywhere around around around as as as as as as as aside ask at at at at at at at at attack, away away away away away, away, back back back. back. baiting barn be be be be be. beaten bedroom been been been been been been been before before. behind behind behind between between birch birch birch bit, blades blotted blowfly blowfly. bone, bottle bowl, boys' breath. bulged bunch but but but but but but But but but but But but but but buzz. buzz. by by by by bypassed call came canned canning. carefree carnations ceiling chasing chest chose city clenched clips close closed. coat come come concentrate contemptuously corner could could couldn't couldn't couldn't couldn't covers cracked crazy. crept crowed, crumpled, cupboard cupboard curtain curtain curtain curtain curtain curtain. curtain. curtains dared darkened day deodorant. did didn't digging dim-witted disgusting dishes. dishpan, disturbed ditch do do door door door door, door, door. door. door. down, drain. drapes. drew dripping driven driven drops drunk drunks dying eager ears ears, eggs. elections else entryway, entryway. escaped Estonian even even even even every everything except exceptionally exchanged expectant, eye eyes fact familiar familiar father feast. feet felt felt fence filled fingernail Finnish fit flashed flattened flowers fluttered, fly fly fly fly fly fly fly fly fly fly fly, fly, fly. fly. flying flyswatter flyswatter flyswatter, focused focused food for for for for for for for forehead, frame, from from from from from from from from from from from front front front front front fumes gap gasoline, gauze gaze get get give glass glass glass, go going goings-on gold gone. good good goods got got grass grass, grass. gray; greasy had had had had had had had had had had had had had had had had had had had had hadn't hadn't hadn't hadn't hair hair hair, hairpin, hand hand handbag handle handle harvest have have head. hear heard heard heart held held help her her her her her her her Her Her her her her her her Her her her her her her her her her her her her her her her her her. her. her. her. here hid hide highway, hit hold hold home hooligans hour house house house, house, house, however hum hurried if if if if if if If Imperial important in in In in in in in in in in in in in in in in in in in in in in inner inside, instead into into It It it it it it it it it it it it It It It it it it it it It it it It It it it it it it it it, it, it, Its its its Its its its its it's jam jangled, juicy, juniper just keep key kitchen kitchen kitchen kitchen kitchen kitchen, kitchen, knew knocked lace lace large, latch, latch, late lawn lay leaned leather Leather leaves lid light light lightning. like like like like limbs liquor listened, listened. listening lit loathsome. lock looked looked looked looked loud loud, lured lying machine-made made make making Maybe Maybe meat, meat. meat. Meelis Meelis's men, mocking moment moment, more more morning mound mound mound mound mound mound, mound. moved moving much mute, nail neatly needed neighbor neighbor neighbor's next next night no No, no, noise. nothing nothing nothing nothing notice noticed noticed now now, now. numerous of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of of off old old on on on on on on on on on on on on On on on, once one Only open open open. Or other other other out out out out out out out out outside outside. over overgrown, own. pantry. passed peculiar peeked peeped person person, person. picked pitchfork place placid. poked position posture preparing presidential pulled push pushed put put put put quiet quiet quiet, quiet. rack racket radio radio radio. rag rag, rain, rain, rainy rash? raspberries refrigerator remembered remembered report. rest returning right, ripe room, room. rooster rubbing sack. safe safely sagged same same same same scrape scratched scythe scythe seem seen seen seeped Self-control! served sewer several sharp. she She she She She she she she she she she She she she She she She She She she she She She She she She She She'd she'd shelter shiver shook, Should shoved sick side silence silence silently similar size size. slip smell smooth smoothed snapped sniveling so soap. some some someone something something something something. specks specks spend spend spite split stand stared stared started stayed steady. stepped stick, stick, sticking still still still. stolen stomach. stopped stopped storm. stove, straightened string struck strutting stuck Stupid Stupid stupid, suddenly sugar summer sure swaying, switched swung table table taken talked talking teakettle, teeth teeth terrain, than that that that that that that that that that that that that that that that that. That's the the the the The the The The the the The the The the the the the The the the the the the the the the the the the the the the the the the the the The the The the The the the the the the the the the the the the The the the the The the the the the the the the the the the the the the The the the the the the the the the the The The the the the the the the the the the the the the the the the the the the the the the the The the the the the the the the The the the the the the the the the the the the the the the the the the the the the the the the their them them them them. them. then then then there there there There There there there there, They They thief's this this those thought threw through through through through through. thump tightened; time times times tips. tire to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to to. tomatoes tomatoes. too too, too, too. took took took tools tooth, top tractor tree tree trees trembled trick? Truu trying tucked turn turned turned UFO UFOs UFOs UFOs, under underneath unusual, Unusually up up up up up up, up, wait Waiting waiting waiting, waiting. valance, walking walking wall walls. wanted was was was was was was was was was was was was was was was was was Was Was was was was was was was was was was wasn't wasn't water way way way weather went went were were were were were were were weren't wet wet, what when when which which while village village window window window, window, window, window, window. window. window? windowpane. wings wiped visible with with with with with with with with with woken wool world, worn, would would would wouldn't wouldn't yard yard, yard, yard. yard. yard? year year. yet yet yet. you

Fios Aeknnos: Egpru (Excerpt)

Lotta Pyykkönen vallan monumenteissa

Eilen kertomastani Joensuun vaihtonäyttelystä Valvegalleriassa jäi mieleen muutakin kuin Okkosen Suomalainen gotiikka. Lotta Pyykkösen (s. 1971) tänä vuonna tekemä kolmen puupiirroksen sarja (Maskuliininen perintö, Näyttämö, Mussolini) kuvaa ajankohtaista poliittista ilmapiiriä varsin nasevasti.

Mussolini tuo mieleen KOM-teatterin Porvari nukkuu huonosti LP:n kannen. Toisin kuin 1970-luvulla, nyt kerrostalossa on valot kahdessa ikkunassa. Vallan symboli aurinko hehkuu talon yllä, joten fasisti saa kaksinverroin olla huolissaan.

Näyttämössä ja Maskuliinisessa perinnössä Italiasta tutut valtarakennelmat hallitsevat. Fellinimäisessä ympäristössä oleva Colosseum ja Pisan kalteva torni visualisoivat vallan jatkumoita tuoden mieleen sekä hyvää että pahaa. Jälkimmäistä kuitenkin enemmän, kuten pitkän linjan kurkistus historiaan tavallisestikin.

Pisan kaltevan falloksen esiintuominen ja sen nimeäminen Pyykkösen tekemällä tavalla liittää työn mielikuvissa tietysti Berlusconin nykyisiin vaikeuksiin. Jos valta pyrkii kohti yövartijavaltiota, niin silloin vallan kannattaa pitää huolta, että öisin tapahtuviksi mielletyt asiat sujuvat kaikkien lakien ja asetusten mukaan.

Tietysti kalteva majakka valaisee toista puolta paremmin kuin toista. Toivottavaa tietenkin olisi yhtäläisten selviämismahdollisuuksien tarjoaminen.

Okkosen Suomalaista gotiikkaa

Valvegalleriassa Oulussa on esillä Joensuun vaihtonäyttely, vastaavasti pohjoispohjalaisia taiteilijoita on esillä Joensuussa Taidekeskus Ahjossa. Vaihtonäyttelyyn sisäänastuessa ensimmäisenä katse kiinnittyy Anssi Mikael Okkosen Suomalaiseen gotiikkaan (lyijykynä kartongille, 2008).

Teosta ei ole ripustettu ensimmäiseksi nähtäväksi sisääntulossa. Mutta sen tuttu asetelma ja aihe saavat katseen kiinnittymään siihen ensimmäisessä yleissilmäyksessä.

Suomalaista gotiikkaa on pohjoiskarjalaistettu toisinto kuulusta Grant Woodin (1891-1942) Amerikkalaisesta gotiikasta (öljy eristyslevylle, 1930).

Okkosen työ kuuluu osana hänen Impivaara-sarjaansa. Valvegalleriassa töitä sarjasta on esillä kolme, jokainen tarkka piirros maallemuuttajan näkemästä ja kokemasta.

Grantin työn lähtökohtana kerrotaan olleen taustalla näkyvän rakennuksen ullakon ikkuna. Vasta sen jälkeen hän on miettinyt millaisia ihmisiä tuossa talossa asuu.

Samanlaisen kuvittelisin Okkosen työn lähtökohdan olleen.

Kieli on virus

"Emme ole täällä pitääksemme yllä tätä epäoikeudenmukaisuusshowta" siteerasi eilen illalla Jukka Ylisuvanto William S. Burroughsia, ja jatkoi: "vaan pysäyttääksemme sen juuri ennen Novaa". Kieli on yksi keskeinen osa tätä irvokasta näytelmää, ja siksi kieleen on lisättävä satunnaisia elementtejä ettei se ennaltamäärittelisi maailmankuvaamme.

Vihreä puolue, jota ei tule sotkea valtiopäivillä istuvaan Vihreään liittoon, on ainakin viime syksystä alkaen järjestänyt Oulussa ravintolavalistusiltamia. Samalla konseptilla, kuten puolueen koulutus- ja valitustehtäviä hoitava Ville Rantanen erään oman luentonsa yhteydessä kertoi, puolue toimii useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen.

Olen käynyt tilaisuuksia seuraamassa, ajatus uusien tiedonmurusien saamisesta muutaman oluen nauttimisen ohessa on viehättänyt. Mieleen on tullut sosialidemokratian varhaisvuodet Suomessa, sata vuotta sitten SDP:n luennoitsijat ja puhujat pitivät vuodessa yli kymmenentuhatta valistusiltamaa, mitä moninaisimmista aiheista ja avarasti maailmaa uusin silmin tarkastellen.

Jotain samaa henkeä on näissä Vihreän puolueen iltamissa, vaikka puhujat ja esiintyjät suurimmaksi osaksi eivät virallisesti järjestäytymättömään puolueeseen kuulukaan. Esitellään ja puhutaan erilaisista tavoista ajatella ja lähestyä maailmaa ja yhteiskuntaa.

Eilen puhujana oli siis Jukka Ylisuvanto, ja alustuksen otsikkona William S. Burroughs - Ohjelmallista fiktiota. Lingvistiikan opiskelija Ylisuvanto aloitti Burroughsin käsityksillä kielestä, jotka tietysti heti pureutuvat yhteiskunnan rakenteisiin. Englannin kieli pitää sisässään kaikki patriarkaaliset valtarakenteet, jotka olisi rikottava.

Tätä tuotannossaan Burroughs yritti ja toteutti. Jos yksilöllä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kohtaloonsa, kuten meille uskotellaan, niin kenellä? Ylisuvanto kertoi Burroughsin kuvaamista "johtokunnasta" ja "heistä", abstraktin koneiston nostattamista persoonattomista päättäjistä, jotka eivät voi päättää mistään mitään.

Kun Ylisuvanto kertoi myös Burroughsin 1960-luvulla näkemästä mediavyörytyksestä, turruttamisesta, siitä miten ihmiset alistavat itse itsensä osaksi markkinoiden rattaita.

Koko evoluution potentiaali jää tällaisessa hyödyntämättä, kun ihmisten erilaisuutta ja moninaisuutta ei hyväksytä. Kaikki keskittyy vain hyväksikäyttämiseen ja voitontavoitteluun.

Ylisuvanto näki Burroughsin vaikean persoonallisuuden ja kohauttamisen halun takaa myös ihmisen, joka oli miettinyt ratkaisua maailman ongelmiin. Vaikeahan sitä vihollisen välineillä on julki tuoda. Mutta jos löytyisi yhdistäviä myyttejä, jotka fiktion muodossa tulisivat uskonnon korvikkeeksi? Sellaisia mahdollisia Burroughs on kirjoihinsa koonnut.

Ehkä nykykehityksen ehtisi nippanappa uusille raiteille saada ennen Novaa, lopullista katastrofia, vaikka Burroughs ei sellaisia positiivisia tulevaisuuden kuvia lupailekaan.

Professori Itikainen, sata vuotta

Tänään alkavat suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlallisuudet. Kansalliskirjastossa avautuu Rymyä, raikua ja ärräpäitä –näyttely, jossa esitellään kotimaisen sarjakuvan helmiä vuosien varrelta. Sarjakuvalle on luvassa positiivista mediajulkisuutta, esimerkiksi Yle Radio1:n Kultakuumeessa puhutaan sarjakuvasta.

Suomalaisen sarjakuvan historia on monin osin vielä kirjoittamatta. Aikoinaan sarjakuvan syntyajankohdaksi valittiin Ilmari Vainion Professori Itikaisen tutkimusmatka (WSOY 1911), joka kieltämättä onkin ensimmäinen julkaistu albumi, suomalaisen tekemä sarjakuvakirja.

Kiinnostus sarjakuvan historiaan syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla, jolloin tiettävästi eräässä seminaarissa sarjakuvan syntyajaksi haarukoitiin vuosi 1896 ja ensimmäiseksi sarjakuvaksi Outcaultin The Yellow Kid (Keltainen kakara). Synnyn määrittelyyn vaikutti samanaikainen kiinnostuksen kasvu elokuvan historiaan, nämä kaksi taiteenlajia haluttiin nähdä syntyneen samoista perusteista.

Sittemmin on paljastunut, että Keltaisen kakaran seikkailut alkoivat jo 1894, mutta asetetusta syntyvuodesta pidettiin kiinni selittämällä sarjakuvan synnyn perustuvan puhekuplien käyttöön. Niitä Outcault ei pariin ensimmäiseen vuoteen sarjaansa piirtänyt, vaan kakaran sanomiset oli hänen paitaansa kirjoitetut.

Kun maailman sarjakuvan syntyajankohta oli määritelty, oli luonnollista ajoittaa myös suomalaisen sarjakuvan synty. Ilmari Vainion ja Professori Itikaisen tutkimusretken valinta tähän tarkoitukseen oli onnistunut.

Juhlavuoden kunniaksi Itikaisen tutkimusretki on julkaistu uudelleen, Juhani Tolvasen esipuheella ja muutamin muin lisäkkein. Kuten Anto Leikola vuonna 1997 Vainion sarjakuvasta kirjoitti, "tarinan absurdius viehättää nykylukijaakin". (juttu on myös netissä)

Maailman Matti oli yksi lyhyen aikaa ilmestyneistä
pilalehdistä, jossa saatettiin sarjakuvaa julkaista.

Aikaisemmissakin suomalaisissa pilalehdissä on sarjakuvia, esimerkiksi Matti Meikäläisessä 1885 ja Weitikassa 1872, vieläkin aikaisemmin EOS-lastenlehdessä. Näiden tekijöiden ja alkuperän tunnistus on vielä kesken. Ehkä juhlavuonna paljastuksia saanemme?

Sarjakuvan syntyajankohdat eivät ole kestäneet aikaa. Sarjakuvan satavuotisjuhliin 1996 Angoulemeen ranskalaiset toivat näyttävästi esille sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin (1799-1846), joka teki monia merkittäviä ja laajalle (kopioina) levinneitä sarjakuvia.

Suomalaisessakin sarjakuvassa oli tapahtunut aikaisemmin. Ainakin pilalehti Tuulispäässä oli jo 1908 Heino Aspelinin Väkevämies. (Timo Ronkainen: Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlat menivät jo!)

Kiinnostus sarjakuvan historiaan onkin osoittanut, ettei elokuva ole lopulta sarjakuvan oikea kumppani. Nykysarjakuvasta on hahmotettavissa selkeä linja aina esihistorian luolamaalauksiin saakka. Sarjakuva rinnastuu siis klassisiin taiteisiin, joiden syntyaikaa ei voida määritellä.

Luolien seinistä nykypäivään sarjakuva on tarvinnut monia erilaisia julkaisualustoja: seiniä, mosaiikkeja, ikkunamaalauksia, seinävaatteita...

Sanomalehdillä oli 1800-luvulla merkittävä rooli sarjakuvan julkituomisessa. Töpffer julkaisi teoksensa autografioina, tekniikalla, joka oli kallis ja mahdollisti vain pienet painokset. Tuohon aikaan ei kuitenkaan käsinpiirretyn ja kirjoitetun massalevitykseen ollut muuta mahdollisuutta. Töpfferin työt tulivat tunnetuiksi painolaatoille kaiverrettuina, sellainen on esimerkiksi Minervan 2007 julkaisema Herra Koipeliini.

Tekniikka asetti rajoja ilmaisulle ja levitykselle, mutta 1800-luvun lopulla painotapojen kehittyessa sarjakuva pääsi esille sille kuuluvalla tavalla. Tekijän paperille tekemällä.

Paljon onnea Itikainen! Anto Leikola kirjoitti sarjakuvasta niin mainiosti, että kehotan siirtymään lukemaan hänen juttuaan.



* Anto Leikola. Professori Itikaisen tutkimusretki. Yliopisto 1/1997. (kehujen jälkeen on huomautettava, että Leikolan tietolähteen eivät ole tienneet Vainion julkaisseen 1912 tieteissarjakuvakirjan Jorva ja Tannu ennenmuinoin (Kirja 1912), kansallisbibliografiakaan sitä ei Vainion tekemäksi tiedä, koska teos on julkaistu nimimerkillä Il-o.)

Roi Vaaran lumipallokauppa

Yle TV1 esitti eilen Uudessa kinossa Roi Vaaran lyhytelokuvan Snow Business (2009). Kymmenminuuttisessa kuvataan performanssitaiteilijan liikeidean tuotantoketjua. Kerätään lunta, kuljetetaan se torille ja pyöritellään palloiksi. Ja aloitetaan torikauppa: "Tuoreita lumipalloja, 30 senttiä kappale!"

Vaaran taide on usein yksinkertaista ja pelkistettyä. Lumipallokauppaa ajatuksena on useakin varmaan pyöritellyt, mutta toteuttamatta se lienee kaikilta muilta jäänyt.

Snow business esittelee idean, mutta ei jää seuraamaan miten kauppa Kuopion torilla käy. Jo ennen myyntipöydän pystytystä jotkut velmut oivaltavat mistä on kyse, ja ohikulkiessaan tiedustelevat miten kauppa käy.

Sunnuntaina Yle Radio1:ssä viikon taiteilijana haastateltu Vaara selvitti kaupan sujumista. Yksi pallo maksoi siis kolmekymmentä senttiä, koko pöydällisen sai kahdella eurolla.

Vaara oli useampaankin kertaan saanut koko pöydän tyhjäksi, mutta arveli ettei lumikaupalla voitolle pääsisi, koska toripaikasta pitäisi vuokraa maksaa.

Snow business herätti monenlaisia kaupallisia kysymyksiä. Jos joku oikeasti alkaisi lumipalloja kaupitella, saisiko kauppias kerätä myytävän lumen mistä tahansa? Millaisia vaatimuksia terveystarkastajat kaupalle asettaisivat? Paljonko myytävältä lumelta perittäisiin arvonlisäveroa? Saisiko lunta myydä alle kolmevuotiaille? Millaisia tuotantotukia maantalousyrittäjät tarvitsisivat lumen kaupalliseen höydyntämiseen?

Uusi ala laittaisi vipinää päättäviin monissa virastoissa.

Snow business herätti myös kysymyksen, että kuinka moni meille myytävä ja ostamamme tuote jo on lumen kaltainen?

* Snow business. Yle areena.
* Viikon taiteilija: Performanssitaiteilija Roi Vaara. Yle areena.

Marina Zenovich Polanskin jutun kimpussa

Puolustusasianajaja Douglas Dalton ja syytetty
Roman Polanski Santa Monican oikeustalolla 1977

Sunnuntai-iltapäivän rauhassa katsoimme Marina Zenovichin parin vuoden takaisen dokumentin Roman Polanski: Wanted and Desired (USA/Iso-Britannia 2008). Suomessa elokuva sai ensi-illan vuosi sitten DocPoint-festivaaleilla, sen jälkeen Cinema Mondo on levittänyt dokkaria DVD:nä. Dokumentti olisi Suomessa jäänyt varmaankin levittämättä ja esittämättä jollei Polanskia olisi pidätetty Sveitsissä syyskuussa 2009 Yhdysvaltain kansainvälisen pidätysmääräyksen perusteella.

Marina Zenovich on dokumenttiinsa haastatellut lähes kaikkia elossa olevia Polanskin vuoden 1977 raiskausoikeudenkäynnin osapuolia. Polanski itse on äänessä vain arkistonauhoilla, mutta Zenovich on jututtanut esimerkiksi uhria, syyttäjää, useita asiaa tutkinutta poliisia ja puolustusasianajajaa.

Polanskin tekoa ei puolustella tai selitellä parhain päin. Kaiken järjen mukaan Polanski olisi saanut 1977 silloisten säädösten mukaisen ehdonalaisen tuomion ja olisi karkoitettu ulkomaalaisena maasta.

Zenovich on kertonut kiinnostuneensa tapauksesta Roman Polanskin saatua Oscarin elokuvastaan Pianisti vuonna 2002. Polanski ei ollut noutamassa palkintoa, ja sen jakaja Harrison Ford totesi mystisesti jakajan itsensä ottavan palkinnon vastaan ja toimittavan sen ohjaajalle.

Zenovichille paljastui Polanskin keskeneräinen oikeusjuttu. Ja että Polanski oli edelleen Yhdysvalloissa etsintäkuulutettu. Maailmankuulu ohjaaja oli paennut maasta vain hetki ennen tuomion julistamista.

Zenovichin haastatteluissa paljastuu varsin erikoinen oikeustapaus. Santa Monican tuomari Lawrence Rittenband oli saanut jutun omasta halustaan, hän oli ennen Polanskin tapaustakin istunut julkkiksien oikeusasioita, muun muassa Elviksen ja Priscillan avioeron.

Tapaus alkoi oikeudessa kuin mikä tahansa muukin juttu. Polanski kiinnosti mediaa suuresti, olihan hänen kuulun näyttelijävaimonsa Sharon Taten surmanneet vielä kuuluisamman sarjamurhaajan Charles Mansonin seuraajat.

Oikeusjutusta kasvoi pian maailmanlaajuinen mediaspektaakkeli. Tuomari joutui julkisuuden pauloihin, unohti uhrin ja tuomittavan oikeudet ja piti näytösistuntoja, joiden vuorosanat hän oli etukäteen sopinut puolustajan ja syyttäjän kanssa. Myös syyttäjä ja eräs poliiseista dokumentissa kertovat tuomarin eettisiä koodeja vastaan.

Rittenband halusi tuomita linnaan, muttei uskaltanut kuitenkaan Polanskin murhaamisen pelossa niin tehdä. Hän määräsikin vastoin kaikkia lakeja ja asetuksia Polanskin toistamiseen psykologiseen tutkimukseen, tällä kertaa vankilassa tehtävään ja jonka piti kestää 90 päivää.

Varsinainen soppa saatiin aikaiseksi kun 90 päivän tutkimus kestikin vain 42 päivää. Lisäksi Rittenbandia piinasivat Polanskista Saksassa Oktoberfestilla otetut kuvat sikari kädessä nuorten naisten keskellä. Tuomari oli raivoissaan ja janosi kostoa. Tosin syyttäjäkin olisi voinut kertoa, ettei "90 päivän tutkimus" yleensäkään kestänyt koko aikaa. Oktoberfestiin Polanskin oli vienyt elokuvanteko, ei juhlinta.

Ennen kuulumattomille vesille mentiin, kun tuomari Rittenband piti lehdistötilaisuuden tulevasta tuomioluvusta. Puolustusasianajaja syyttäjän tukemana pyysi tuomarin vaihtamista, ja pyyntöön suostuttiinkin. Eläessään Rittenband ei myöntänyt tehneensä mitään väärin.

Tässä välissä Roman Polanski katsoi parhaaksi poistua maasta. Arvaamaton tuomari olisi voinut tuomita hänet jopa viideksikymmeneksi vuodeksi selliin.

Zenovichin dokumentti nosti Polanskin jutun uudelleen esille. Elokuvan lopussa lyhyesti kerrotaan, että 2008 Polanskille tarjottiin mahdollisuutta tulla tuomittavaksi ilman vankeusrangaistuksen pelkoa - sovittamaan tapaus pois päiväjärjestyksestä.

Tosin edellytettiin, että Polanski olisi sallinut tuomionluvun televisioimisen...

Koska Polanski ja hänen puolustusasianajajansa eivät tähän suostuneet, juttu jatkuu. Näin katsomisen jälkeen tuntuu siltä, että pidätys Sveitsissä elokuussa 2009 olisi ollut kosto yhteistyöhaluttomuudesta Yhdysvaltain kanssa.

Jo 2008 dokumentin lopussa Zenovich lupailee toisenkin dokumentin olevan aiheesta tekeillä. Olisihan siihen ainesta. Mutta ehkä uhrin kannalta olisi kuitenkin paras antaa aiheen jo jäädä.