tiistai 8. helmikuuta 2011

Roi Vaaran lumipallokauppa



Yle TV1 esitti eilen Uudessa kinossa Roi Vaaran lyhytelokuvan Snow Business (2009). Kymmenminuuttisessa kuvataan performanssitaiteilijan liikeidean tuotantoketjua. Kerätään lunta, kuljetetaan se torille ja pyöritellään palloiksi. Ja aloitetaan torikauppa: "Tuoreita lumipalloja, 30 senttiä kappale!"

Vaaran taide on usein yksinkertaista ja pelkistettyä. Lumipallokauppaa ajatuksena on useakin varmaan pyöritellyt, mutta toteuttamatta se lienee kaikilta muilta jäänyt.

Snow business esittelee idean, mutta ei jää seuraamaan miten kauppa Kuopion torilla käy. Jo ennen myyntipöydän pystytystä jotkut velmut oivaltavat mistä on kyse, ja ohikulkiessaan tiedustelevat miten kauppa käy.

Sunnuntaina Yle Radio1:ssä viikon taiteilijana haastateltu Vaara selvitti kaupan sujumista. Yksi pallo maksoi siis kolmekymmentä senttiä, koko pöydällisen sai kahdella eurolla.



Vaara oli useampaankin kertaan saanut koko pöydän tyhjäksi, mutta arveli ettei lumikaupalla voitolle pääsisi, koska toripaikasta pitäisi vuokraa maksaa.

Snow business herätti monenlaisia kaupallisia kysymyksiä. Jos joku oikeasti alkaisi lumipalloja kaupitella, saisiko kauppias kerätä myytävän lumen mistä tahansa? Millaisia vaatimuksia terveystarkastajat kaupalle asettaisivat? Paljonko myytävältä lumelta perittäisiin arvonlisäveroa? Saisiko lunta myydä alle kolmevuotiaille? Millaisia tuotantotukia maantalousyrittäjät tarvitsisivat lumen kaupalliseen höydyntämiseen?

Uusi ala laittaisi vipinää päättäviin monissa virastoissa.

Snow business herätti myös kysymyksen, että kuinka moni meille myytävä ja ostamamme tuote jo on lumen kaltainen?



* Snow business. Yle areena.
* Viikon taiteilija: Performanssitaiteilija Roi Vaara. Yle areena.

2 kommenttia:

Matias kirjoitti...

Pitää ihan kommentoida ja oikaista yhdellä "tosielämän" esimerkillä, että kyllä tämä on tehty. Nimittäin Rovaniemellä sijainneen Pub Ylityön johtaja Kinnunen latasi joka talvi pakastimensa täyteen lumipalloja ja taisi käynnistää jokavuotisen lumipallokauppansa heti lumien sulettua. Menivät kesähelteillä turisteille kuin kuumille kiville. Hintatietoja ja sitä, montako vuotta bisnes pyöri, en osaa antaa tähän hätään, mutta kauppaa kyllä tehtiin sekä markoilla ja euroilla.

Reijo Valta kirjoitti...

Kiitos Matias tiedosta. Monia juttuja suunnitelmista olen kuullut, mutta uutta oli että joku muukin on ihan toteutukseen asti päässyt.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset