Tänään alkavat suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlallisuudet. Kansalliskirjastossa avautuu Rymyä, raikua ja ärräpäitä –näyttely, jossa esitellään kotimaisen sarjakuvan helmiä vuosien varrelta. Sarjakuvalle on luvassa positiivista mediajulkisuutta, esimerkiksi Yle Radio1:n Kultakuumeessa puhutaan sarjakuvasta.
Suomalaisen sarjakuvan historia on monin osin vielä kirjoittamatta. Aikoinaan sarjakuvan syntyajankohdaksi valittiin Ilmari Vainion Professori Itikaisen tutkimusmatka (WSOY 1911), joka kieltämättä onkin ensimmäinen julkaistu albumi, suomalaisen tekemä sarjakuvakirja.
Kiinnostus sarjakuvan historiaan syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla, jolloin tiettävästi eräässä seminaarissa sarjakuvan syntyajaksi haarukoitiin vuosi 1896 ja ensimmäiseksi sarjakuvaksi Outcaultin The Yellow Kid (Keltainen kakara). Synnyn määrittelyyn vaikutti samanaikainen kiinnostuksen kasvu elokuvan historiaan, nämä kaksi taiteenlajia haluttiin nähdä syntyneen samoista perusteista.
Sittemmin on paljastunut, että Keltaisen kakaran seikkailut alkoivat jo 1894, mutta asetetusta syntyvuodesta pidettiin kiinni selittämällä sarjakuvan synnyn perustuvan puhekuplien käyttöön. Niitä Outcault ei pariin ensimmäiseen vuoteen sarjaansa piirtänyt, vaan kakaran sanomiset oli hänen paitaansa kirjoitetut.
Kun maailman sarjakuvan syntyajankohta oli määritelty, oli luonnollista ajoittaa myös suomalaisen sarjakuvan synty. Ilmari Vainion ja Professori Itikaisen tutkimusretken valinta tähän tarkoitukseen oli onnistunut.
Juhlavuoden kunniaksi Itikaisen tutkimusretki on julkaistu uudelleen, Juhani Tolvasen esipuheella ja muutamin muin lisäkkein. Kuten Anto Leikola vuonna 1997 Vainion sarjakuvasta kirjoitti, "tarinan absurdius viehättää nykylukijaakin". (juttu on myös netissä)
 |
| Maailman Matti oli yksi lyhyen aikaa ilmestyneistä pilalehdistä, jossa saatettiin sarjakuvaa julkaista. |
Aikaisemmissakin suomalaisissa pilalehdissä on sarjakuvia, esimerkiksi Matti Meikäläisessä 1885 ja Weitikassa 1872, vieläkin aikaisemmin EOS-lastenlehdessä. Näiden tekijöiden ja alkuperän tunnistus on vielä kesken. Ehkä juhlavuonna paljastuksia saanemme?
Sarjakuvan syntyajankohdat eivät ole kestäneet aikaa. Sarjakuvan satavuotisjuhliin 1996 Angoulemeen ranskalaiset toivat näyttävästi esille sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin (1799-1846), joka teki monia merkittäviä ja laajalle (kopioina) levinneitä sarjakuvia.
Suomalaisessakin sarjakuvassa oli tapahtunut aikaisemmin. Ainakin pilalehti Tuulispäässä oli jo 1908 Heino Aspelinin Väkevämies. (Timo Ronkainen: Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlat menivät jo!)
Kiinnostus sarjakuvan historiaan onkin osoittanut, ettei elokuva ole lopulta sarjakuvan oikea kumppani. Nykysarjakuvasta on hahmotettavissa selkeä linja aina esihistorian luolamaalauksiin saakka. Sarjakuva rinnastuu siis klassisiin taiteisiin, joiden syntyaikaa ei voida määritellä.
Luolien seinistä nykypäivään sarjakuva on tarvinnut monia erilaisia julkaisualustoja: seiniä, mosaiikkeja, ikkunamaalauksia, seinävaatteita...
Sanomalehdillä oli 1800-luvulla merkittävä rooli sarjakuvan julkituomisessa. Töpffer julkaisi teoksensa autografioina, tekniikalla, joka oli kallis ja mahdollisti vain pienet painokset. Tuohon aikaan ei kuitenkaan käsinpiirretyn ja kirjoitetun massalevitykseen ollut muuta mahdollisuutta. Töpfferin työt tulivat tunnetuiksi painolaatoille kaiverrettuina, sellainen on esimerkiksi Minervan 2007 julkaisema Herra Koipeliini.
Tekniikka asetti rajoja ilmaisulle ja levitykselle, mutta 1800-luvun lopulla painotapojen kehittyessa sarjakuva pääsi esille sille kuuluvalla tavalla. Tekijän paperille tekemällä.
Paljon onnea Itikainen! Anto Leikola kirjoitti sarjakuvasta niin mainiosti, että kehotan siirtymään lukemaan hänen juttuaan.
* Anto Leikola. Professori Itikaisen tutkimusretki. Yliopisto 1/1997. (kehujen jälkeen on huomautettava, että Leikolan tietolähteen eivät ole tienneet Vainion julkaisseen 1912 tieteissarjakuvakirjan Jorva ja Tannu ennenmuinoin (Kirja 1912), kansallisbibliografiakaan sitä ei Vainion tekemäksi tiedä, koska teos on julkaistu nimimerkillä Il-o.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti