Alkukuusta esittelin kaksi, tai oikeastaan kolme, tuoretta sarjakuvaa, joissa Adolf Hitler tavalla tai toisella oli mukana. Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen kahdessa ensimmäisessä osassa Hitler ja natsit majailevat ja pitävät valtaa Brysselissä, Pertti Jarlan Fingerpori-kooste Kamppailuni nimeään myöten viittaa tuohon edesmenneeseen johtajaan.
Juuri ilmestynyt Pieter de Poorteren Hitlerin poika (Kumiorava 2011) käy käsiksi itse hahmoon. Adolfin vaiheita seurataan ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoista aina avioliittoon Eva Braunin kanssa. Loppuratkaisu ei ole aivan historiankirjojen mukainen.
Varsinaisesti de Poorteren päähenkilö on Hitlerin poika Dickie, joka sai alkunsa kenttäsairaalassa. Rautaristillä palkitsemiseen liittyi viihdytysjoukkojen palveluksia. Isän ja pojan vaiheita seuraillaan rinnakkain.
Kesti kauan ennen kuin isyys Adolfille selvisi. Eva ja hän olivat yrittäneet saada lasta, huonolla onnella. Asiaatunteva tohtori Mengelstein kuitenkin auttoi. Keinotekoisesti synnytetty lapsi meni kuitenkin tutkimaan isänsä salkkua ja tuli räjäytetyksi.
Surunmurtamaa Adolfia lohduttaakseen Eva kertoi salaamastaan kirjeestä ja Dickie-pojasta. Oikea, luomumenetelmin syntynyt poika jäljityksen jälkeen löytyi keskitysleiriltä. Pian kansa sai kuulla: Ein Volk, ein Reich, zwei Führer!
De Poortere kertoo koko tarinan sanattomasti. On teoksen suomeksi toimittaneille Kai Lompolojärvelle ja Janne-Matti Keisalalle otsikon lisäksi muutakin käännettävää ollut. Yleisilme on klassista, hieman vanhahtavaa sarjakuvailmaisua. Kerrontaa rytmittävät koko aukeaman kokoiset etsintätehtävät.
Dickie kasvoi flaamiksi, de Poortere tulee pidäkkeettömästi ilmaisseeksi flaamien negatiivisia tuntoja naapureita ja amerikkalaisia kohtaan. Oma kärsimys liioitellaan ylettömyyksiin asti. Jos karikatyyrejä aletaan tekemään, niin on parempi viedä ne loppuun asti. Kun jollekin alkaa, ei pidä peruutella.
Ihmisillä on asenteita, ikäviäkin, siitä huolimatta mitä ja miten julkisuudessa puhutaan. Ratkaisevaa on se, miten asenteiden antaa vaikuttaa omiin tekoihinsa. Omien asenteidensa kanssa on opittava elämään, ja ehkä ne joskus muuttuvat. Tai ei. Ei niillä kuitenkaan toimita kanssaihmisiä suututtaa. Tällaiset de Poorteren työn kaltaiset teokset auttavat lukijaa käsittelemään omia tuntojaan. Sanattomuus korostaa tätä. Kaikki mitä tästä sanoiksi muotoilet on omaa tuotostasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti