keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ensimmäinen nainen Etelänapamantereella


Tänään 1935 ensimmäinen nainen astui Etelänapamantereelle. Antarktis oli pitkään miehien manner, ensimmäinen tunnettu mantereella kävijä, joskin kiistellysti, oli John Davis vuonna 1821. Jäät estivät ihmisiä edes näkemästä mannerta, ensimmäisenä mantereen nähneenä pidetään baltiansaksalaista, Venäjän armeijassa palvellutta upseeri Fabian von Bellingshausenia. Näköhavainto tehtiin vuosien 1819-1821 löytöretkellä.

Ensimmäinen mantereelle astunut nainen oli tanskalaissyntyinen Caroline Mikkelsen, norjalaisen valaanpyyntialus M/S Thorshavenin kapteeni Klarius Mikkelsenin puoliso. Tänään 1935 alus pysähtyi Prinsessa Elisabethin maassa rakentaakseen kummelin. Maihin työtä tekemään nousivat kapteeni, seitsemän merimiestä ja Caroline Mikkelsen. Paikka ristittiin laivavarustamon kotikunnan mukaan Vestfold Fjelleneksi. Paikka on lähellä nykyistä Davisin asemaa.

Mantereen valloitusajan (1895-1916) jälkeen siellä on tehty lähinnä tieteellistä tutkimustyötä. Tiede oli pitkään miehistä, ja siksi sukupuolijakauma kävijöiden kesken pysyi kovin yksipuolisena. Venäläinen merigeologi Maria Klenova oli mukana Neuvostoliiton ensimmäisellä tutkimusretkellä 1956-57.

Sitä ennen vuonna 1947-48 yhdysvaltalaisen Finn Ronnen yksityisesti rahoitetulla retkellä oli ollut mukana kaksi vaimoa, Jennie Darlington ja Edith Ronne. He pitivät mannerta naisille sopimattomana. Yhdysvaltain laivasto otti tämän säännökseen, ja vasta 1969 naiset hyväksyttiin mukaan Antarktikselle. Samana vuonna ensimmäiset naiset pääsivät etelänavalle asti.

Yhdysvallat oli 1960-luvun mittaan jäänyt muusta maailmasta jälkeen. Tuolla vuosikymmenellä jo useat venäläiset, australialaiset ja argentiinalaiset naiset työskentelivät Antarktiksella, puhumattakaan muiden maiden tutkijoista. Ensimmäinen australialainen mantereella oli taiteilija Net Law vuonna 1960.

1970-luvulla mantereen sukupuolijakauma alkoi aavistuksen tasaantua, vaikka se on pysynyt edelleenkin melko miesvoittoisena. Naisten myötä ihmisen historia sai uuden käänteen vuonna 1978. Argentiinalainen Emilio Palma oli ensimmäinen Etelänapamantereella syntynyt ihminen.


*  Kuvassa Caroline Mikkelsen vetää Norjan lipun salkoon Etelänapamantereella 1935.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset