lauantai 13. heinäkuuta 2013

Savonlinnan maakuntamuseo (23/100)


Ennen oopperaa oli aikaa poiketa Savonlinnan maakuntamuseossa. Riihisaaressa lähellä Olavinlinnaa olevan museon alakerrassa on kulttuurihistoriallinen perusnäyttely, vaihtuvat näyttelyt ovat yläkerrassa. Riihisaaren rannoilla on kaksi museolaivaa. Eri tarkoituksissa vesillä liikkuminen oli perusnäyttelyssäkin keskeisessä roolissa. Olavinlinnassa on oma museonsa, mutta se oli mennyt kiinni jo kello 16. Linnaan kannattaa tutustua oopperakauden ulkopuolella, jolloin pääsee näkemään myös Suvorovin linnanpihan.

Riihisaaren yläkerrassa oli peräti kolme vaihtuvaa näyttelyä. Kulkuvälineet olivat näyttävästi esillä pienoismallinäyttelyssä. Yläkerrassa kohtasin ensi kertaa tänä kesänä, tai ylipäätään pitkään aikaan kuvauskiellon. Esillä ollutta taidetta ei saanut kuvata. Maalauksia oli esillä kolmen taiteilijan yhteisessä Uuhkalinnun mailla kokonaisuudessa ja Tuomo Kukkosen Haaveiden maa -näyttelyssä. Näistä nyt ei siis esimerkkejä.

Kuntaliitosten myötä Savonlinnan maakuntamuseon alaisuudessa toimivat nykyisin myös kotiseutumuseo, Suome järvikalastusmuseo ja kalastajatilamuseo Kerimäellä ja kotiseutumuseo Punkaharjulla. Saimaan vesistön keskestä roolia alueella korosti myös Riihisaaren Nestori-sali, jossa Metsähallitus esitteli Saimaan luontoa.


Esihistorialliset kasvot.

Esihistoriallisia löytöjä oli esillä yhdessä lokerossa.

Järvimalmi oli Savon metalliteollisuuden perusta.

Kaupungin pienoismallista käy hyvin ilmi miksi vesillä
liikkuminen oli tärkeätä.



Paperikoneestakin oli tehty pienoismalli.

Museon sisäänkäynnin luona oli tavallista pidempi kirkkovene.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset