perjantai 14. helmikuuta 2014

Ankat Ouluun


Viime vuonna Aku Ankka -lehdessä vierailtiin eri puolilla Suomea. Kari Korhonen toi Ankkojen perheen eri puolille maata, muun muassa Korhosten Kajaaniin ja vuoden päätteeksi Rovaniemelle tapaamaan joulupukkia. Tammikuun ajan lehden lukijat saivat äänestää minne Roopen, Akun ja poikien Suomi-turnee päättyisi, mikä olisi reissun seitsemäs etappi?

Eilen Kaleva tiesi kertoa, että Ankat tulevat Ouluun! Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä ykkössijan tavoitti Pohjois-Pohjanmaan keskus.

Luvassa on "maanmainio urheilutarina", kertoi Kari Korhonen Kalevassa. "Oulun vilkas seuravalikoima tukee valintaamme oivallisesti. Lisäksi Oulun historia, maamerkit sekä mehevä murre tuovat tarinaan erinomaiset paikallismausteet", jatkaa Korhonen.

Tarina julkaistaan Aku Ankka -lehdessä 23/2014 kesäkuun alussa. Tervetuloa Ouluun!


* Kari Korhosen Aku Ankkoja varten tekemiä luonnoksia ja piirroksia on Oulun Ammattikorkeakoulun sarjakuvaoriginaalikokoelmassa. Työt ovat esillä Kotkantiellä Kulttuurialan yksikön toisen kerroksen käytävällä. Kokoelmassa on melkoinen joukko arvostettuja suomalaisia sarjakuvataiteilijoita.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset