Sommitelma

Psykoanalyysissä ja taiteessa käytetään usein samoja termejä. Molemmat ovat luovaa työskentelyä, mutta hyvin eri tavoin. Siksi tutut termit saattavat tarkoittaa hyvinkin eri asioita. Viimeisinä vuosinaan Sigmund Freud ehdotti sommitelman käsitettä analyyttiseen työskentelyyn.

Sommitelma on taiteessa hyvinkin vakiintunut termi. Sillä tarkoitetaan värien ja muotojen ryhmittelyä teoksessa. Silloin kuin taiteilija on vähemmän luova tai hän haluaa jättää teoksensa tarkemman määrittelyn katsojan tehtäväksi, teoksen nimenäkin on usein Sommitelma, typistettynä asetelma.

Psykoanalyysissä sommitelma ei ole suuresti käytetty termi. Freudin vuonna 1937 kirjoittamaa artikkelia aiheesta ei ole otettu psykoanalyysin perusteisiin. Analyysin isän esittämä on jäänyt alan kehittäjiltä sivuun.

Freudin mielestä analyysissä käytettiin tulkinta-termiä liian laajasti. Useissa tapauksissa sommitelma olisi osuvampi käytettäväksi. Freudin mielestä analyytikon tulisi useammin tehdä sommitelma, eikä tulkinta analysoitavasta. Sommitelman avulla analyyttinen työskentely voisi edetä kohti tulkintaa.

Taideteollisen Sommittelun perusteiden sanastossa sommitelma määritellään "rajatulla kuva-alueella eri osatekijöiden järjestämiseksi tasapainoiseksi ja harmoniseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi." Siitä sitten voidaan edetä kohti esteettistä tulkintaa, selitystä siitä, miksi kyseessä oleva taideteos on sellainen kuin on. Useimmin kokijalle kuitenkin riittää, että sommitelma miellyttää, on toimiva.

Nouseva usva

Luontokuvat ovat suosittuja, ja ne toistavat tiettyjä samoja kuva-aiheita. Toki luonto ja maisemat ovat se yksi ja sama, mutta kuvattavaksi valikoituvat sellaiset kohteet jotka on jo nähnyt jonkun toisen kuvaamana. Näitä iltahämärissä ottamiani kuvia katsellessa tuli vahva tuntu, että olen ne jo toisten kuvaamina nähnyt. Ja moni muukin on. Mutta silti kuvien idylli pitää teidän kanssa jakaa.

Lakeus

Tyrnävän lakeutta.

Maa se udun rauha, kirjoitti Timo Salo tuoreessa Eroosiossa (ntamo 2014). Maa ei ole udun rauhaa Väinö Kirstinän Lakeudessa (1961). Lakeus on viimaa ja huutoa, vaikka sumu kaiken kasteleekin.

Etelä-Pohjanmaa on ominut lakeuden omakseen. Lakeutta on samalla mitalla Pohjois-Pohjanmaallakin. Väinö Kirstinän lakeus on nimenomaan Pohjois-Pohjanmaata. "Mitä ääniä kuuluu, kun niityt sammuvat" kysyy Kirstinä ja vastaa muun muassa seuraavasti:

Tuuli kulkee peninkulman pituisena
aivan tasaista maata. Katto surisee,
unettaa. Naapurista haukkuu koira,
tiellä sora ratisee.

Koko lakeuden määritelmä tulee ensimmäisen runo lopuksi.

Saat nähdä kauas
näkemättä mitään.

Kirstinän Lakeus ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1961. Käsissäni on laitos vuodelta 1991. Eila Kostamo toimitti 1990-luvun alussa sarjan "Merkittäviä suomalaisia runokokoelmia". Tuohon sarjaan Lakeuskin tuli valittua.

Lähteminen oli maaseudun suuri teema 1960-luvulla. Kirstinä viittaa teihin ja juniin, mutta raiteiden teräskäärmeet ovat enemmän kaupunkeja kasassa pitäviä rakenteita. Runoilija ei lähde eikä valita.

palata näkemään kotimme pöydän
kartoittamattomat kuviot.

Lakeudessa

on nähtävä
on purtava pelko
ja okainen leipä

 

Mitä emme tiedä?

Kesälukemiseksi valikoitui kirjakaupan alennuslaarista Kathrin Passigin ja Aleks Scholzin Tietämättömyyden sanakirja (atschi! -pokkari, toinen painos 2011). Tekijöillä on hauska idea kartoittaa sitä mitä me emme tiedä. Esipuheessa he valittelevat miten vaikeaa näitä asioita on saada selville. Tieteilijät kun eivät ole tunnettuja tietämättömyytensä korostajia ja tieteen julkaisujärjestelmät eivät tue tällaisista asioista kirjoittamista. Tieteestä tiedottaminen on kaikissa medioissa keskittynyt kertomaan mitä uutta nyt tiedämme.

Tietämättömyyden sanakirjaan on koottu nelisenkymmentä tieteen tuntemattomaksi tunnustamaa asiaa. Valikoima on laaja kaikilta eri tieteen aloilta kulttuurihistoriaa, lääketiedettä tai taloutta unohtamatta. Selkeiten tuntemattomat asiat ovat rajattavissa fysiikassa tai luonnontieteissä, tai ainakin näissä on toivoa avoimeksi jääneiden kysymysten ratkaisuun. Sanakirjan tekijät ovat rajanneet teoksensa ulkopuolelle esimerkiksi sellaiset historiantutkimuksen avoimet kysymykset, joihin lähteiden puutteessa ei ole todennäköisesti lisävalaistusta saatavissa.

Sanakirjan tapaan tuntemattomat asiat ovat aakkosjärjestyksessä. Heti ensimmäinen hakusana alkeishiukkaset osoittaa teoksen tietojen vanhentuneen. Artikkelissa manattu Higgsin bosoni on julkaisun jälkeen löydetty. Tosin Haim Hararin kehittelemälle säieteorialle ei ole vahvistusta saatu. Toinen ainakin osoittain ratkaistu ongelma kirjassa on Voynichin käsikirjoitus, jonka alkuperä ratkesi kasvikuvien avulla alkuvuodesta.

Osa tuntemattomista asioista on aivan arkipäiväisiä. Mitä on raha? Kuinka paljon sitä on olemassa? Näihin kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Kuten tekijät toteavat, jos muutamaa rahapolitiikan "ruuvia säädettäisiin, voitaisiin suitsia riisto, rikkauden epäoikeudenmukaiset jakaumat tai peräti sodat". Toinen tuntematon on optimaalinen verotus, ns. Lafferin käyrä, jonka sanotaan syntyneen nänäliinalle piirrettynä vuonna 1974. Kirjoittajat käyttävät esimerkkinä verotulojen vähenemisestä veronkorotuksen seurauksena Saksassa vuonna 2003 tehtyä tupakkaveron korotusta. Esimerkki on huono, koska veron korotuksen tarkoituskin oli tupakanpolton vähentäminen, ei verotulojen kasvattaminen. Lafferin käyrä vaikuttaisi olevan olleen vain Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin keppihevonen verotuksen alentamiseksi. Optimaalista verotusta ei taida olla olemassakaan.

Teippi on myös yksi arkipäiväinen arvoitus. Se liimaa (jos liimaa), mutta kiinnittymisprosessin perimmäinen olemus on tuntematon. Samaan tapaan voi suomalaisia paperi-insinöörejä kiusata puukuitujen käyttäytymisestä paperinvalmistusprosessissa.

Kirjoittajien tyyli on hieman liian kevyt vakavamielisten asioiden selvittelyyn. Vähemmilläkin kevennyksillä olisi tullut toimeen. "Jos joku vihdoinkin saa selville, mikä Tunguskan räjähdyksen aiheutti, hän voi ehkä saattaa aiheuttajan kätevään kokoon ja kuljettaa sitä mukanaan. Jos vaikka tekee mieli pelata golfia Skotlannissa puoli kolmelta yöllä." Toisaalta teoksessa on stereotyyppistä pilkkaamista, joka on jo muuttunut kiusaamiseksi. "Tappamalla siittimen muotoisen ankeriaan Freud ei kuohinnut symbolisesti ainoastaan kilpailijaansa, vaan myös (400 kertaa) oman isänsä - viaton ankerias Oidipus-kompleksin keskiössä." Sinänsä havainto siitä, että kukaan ei ole edelleenkään nähnyt ankeriaiden lisääntymistä on oiva arvoitus teokseen.

Positiivista kirjassa on lopussa oleva ongelmissa eteenpäin auttava lähdeluettelo. Tämän tapaisissa teoksissa valitettavan usein ei pidetä oleellisena mainita käytettyä kirjallisuutta lainkaan.  Mukavia esitetyt teoriat ovat pohdittaviksi. Kehräävätkö kissat pitääkseen luustonsa kunnossa? Pallosalaman synnystä on lukuisia teorioita. Naisten ejakulaatio ja eläinten homoseksuaalisuus haastavat perinteisiä näkemyksiä luonnollisesta seksuaalisuudesta. Indus-kirjoitus odottaa vielä ratkaisijaansa.

Moraalikompassi ja Metsä

Mia Esterinen. Moraalikompassi, 2010.

Samuli Heinonen. Metsä, 2011.

Onnistuin tupeloitsemaan bittiavaruuksiin kirjoittamani. Ei se ajatuskulku uudelleen kirjoittamisen arvoinen ollut. Sen sijaan lyhyemmin kerron käyneeni Poleenissa Aidosti omaa -näyttelyssä. Nämä kaksi työtä miellyttivät.

MuNA-pipo

Mäntän uudessa Göstassa yksi ensimmäisistä näyttelyistä on Riiko Sakkisen MuNA - Museum of No Art. Näyttelyhuoneeseen on rakennettu museokauppa, jossa on myynnissä erilaisia MuNA-tuotteita: mukeja, pipoja, nalleja, avaimenperiä, tuotteita esittelevä taidekirjoja ja mittanauhoja. Lisäksi esiteltiin kartoin suunnitelmia MuNA-museoiden leviämisestä eri markkina-alueille ympäri maailman.

Ajatus museokaupasta oli viety loppuun saakka. Taideteosmuseokaupassa oli MuNA-henkeen pukeutunut museomyyjä ja kaikki tuotteet olivat oikeasti myynnissä. MuNA-museokaupan omaan paperikassiin sujahti MuNA-pipo tuliaisiksi kotiin. Muutamien eurojen hintainen pipo MuNA-logolla maksoi 16 euroa, mutta tuohan se selkeää lisäarvoa käyttäjälleen.

Sakkisen ajatus museosta ilman taidetta tuo mieleen erään Helsinkiin suunnitellun kansainvälisen museon. Silläkinhän on suunnitelmat laajentua ympäri maailman brändinsä varassa.

Mutta enemmän MuNA tuo mieleen taidemuseoiden tarkoituksen. Suomessa museokaupoista käytiin keskustelua 1990-luvulla kun museoille asetettiin laman varjolla vaatimuksia hankkia enemmän tuloja. Myyntipisteitä vastustettiin, mutta silti ne tulivat.

Muistan keskustelusta erään museonjohtajan yrityksen kääntää museokaupat museoiden kannalta positiiviseksi asiaksi. Ihmisethän ovat tottuneet aina ostamaan jotakin, museokaupan olemassaolo saattaa houkutella kulttuurilaitoksiin uusia asiakkaita. Puhujan mielestä moni oli kokenut museot ahdistavina paikkoina, koska niistä puuttui tavaran ostamiseen liittyvä elementti.

Voin uskoa, että meneminen museoon "vain" tutustumaan taiteeseen tai näyttelyesineisiin voi joistakin tuntua ahdistavalta. Juuri tällaisen kulutuskeskeisyyden rikkominen ja pysäyttäminen taiteen tai museon muun tarkoituksen herättämiin ajatuksiin lienee kuitenkin yksi museoiden toiminnan yhteiskunnallisista tarkoituksista. Ehkä ei ole tarkoituksenmukaista päästä irti noista mieleennousseista kierroksen jälkeisellä ostosrituaalilla.

Näyttelyssä tehty ostosrituaali pohdituttaa vieläkin.

Sherlock Holmes ja kaanon

Ennen juhannusta Yhdysvalloissa päättyi oikeudenkäynti, jossa todettiin tekijänoikeuksien Sherlock Holmesin hahmoon rauenneen. Yhdysvalloissa Arthur Conan Doylen perikunta on saanut elokuva- ja tv-yhtiöiltä rojalteja Sherlock Holmesista aina tähän vuoteen asti,suuret firmat eivät ole nähneet ongelmaa maksamisessa, vaikka kirjailija on kuollut jo 1930 ja Euroopassa tarinat ovat jo yli vuosikymmenen olleet tekijänoikeuksista vapaat. Suurissa elokuva- ja tv-tuotannoissa rojaltit ovat niin pieni osuus, ettei asiasta ole jaksettu kinata.

Perikunta sattui kuitenkin vaatimuksillaan suututtamaan erään fanifiktiota kirjoittavan, joka pyysi oikeuslaitosta selvittämään miten on asian laita. Saako 1890-luvulla syntynyttä hahmoa käyttää omissa, uusissa kirjoituksissa? Asian laillista puolta Kemppinen selvitti blogissaan. Saa siis käyttää.

Sherlock Holmesin tapaus on yksi esimerkki siitä, miten "tekijän" oikeus päättää hahmoistaan on viime vuosikymmenten mittaan vääristynyt. Arthur Conan Doyle antoi itse jo 1890-luvulla kyllästyttyään suureen suosioon nousseeseen salapoliisiin kaikille halukkaille vapaat kädet käyttää Holmesia kuten halusivat. Ilman korvausta. Oikeastaan nykyisin tuntemamme Sherlock Holmes syntyi suurelta osin tuon vapautuksen myötä. Holmes alkoi seikkailla teatterissa ja elokuvissa (jo 1890-luvulla!), monet kirjailijat ja viihdekirjoittelijat tarttuivat hahmoon luoden uusia seikkailuja. Nimekkäimpien kirjailijoiden joukossa olivat muun muassa myöhemmin Peter Panin luonut J.M. Barrie ja Arsene Lupinin luonut Maurice Leblanc. Jälkimmäisen teoksessa Lupin ja Holmes ottivat mittaa kumpi on parempi salapoliisi.

Lopulta vapauttaminen oli taloudelliseksi hyödyksi Conan Doylelle itselleenkin. Ihmiset janosivat tietää, mitä Holmesille ja Watsonille oikeasti kuului. Senhän saattoi kertoa vain alkuperäinen tekijä. Sankariinsa täysin kyllästynyt kirjailija määräsi uusille kirjoituksille sellaisen taksan, jota hän ei uskonut kenenkään olevan valmis maksamaan. Halukas kuitenkin löytyi.

Perikunnat ovat harvoin myötämielisyydellä katsoneet maailman jättäneiden höveliyttä. Kreivi Tolstoin koko Venäjän kansalle antaman kirjallisen tuotannon duuma palautti lesken hallintaan. Olihan se selvä merkki höperyydestä, jos rahanarvoista ilmaiseksi antaa. Sherlock Holmesin oikeuksia alettiin uudelleen valvoa 1930-luvulla ja esimerkiksi mainittujen Barrien ja Leblancin uusintapainoksissa seikkailikin Herlock Sholmes tai joku muu vastaava nimiväännös.

Vähäisempien kioskikirjoittelijoiden Holmes-tarinat ovat jääneet historian hämäriin. Ei niistä juurikaan mainintoja löydä. Silti niitä on tehty ja ihan laillisesti aikanaan. Suomessa Wiipuri-sanomalehti julkaisi tarinoita ilman tekijänimiä -- eihän sitä toimittanut mainita, ettei kirjoittaja ole Arthur Conan Doyle -- koko joukon.

Jatkokertomuksissa on kesädekkarina meneillään kaanoniin kuulumaton tarina Kuinka Jack-halkaisija vangittiin. Viiltäjä Jackin perässä on kaksi salapoliisia kilpaillen, Murphy ja Holmes. Kesän mittaan tiedossa muutakin Sherlock Holmesia.


päivitetty linkkilista:

* Kirjava nauha
* Toisen tahran tarina

* Kuinka Jack-halkaisija vangittiin
* Kullankaivajan majan salaisuus
* Kuningattaren pitsileninki
* Lady Ruthin avioliitto
* Orjakauppiaan aarre

”Tokko suanen koskaa ennee kierteep Puijonsarven nennee”

Kuopion Puijonsarven niemeen on pystytetty muistomerkki varatuomari ja kulttuuripersoona Aaro Jalkaselle (1875-1960). Vuonna 1916 Yhdysvalloissa asuessaan Jalkanen teki uudet sanat virolaiseen kansanlauluun. Sanat heijastelivat koti-ikävää, lähtö Kuopiosta ei tapahtunut vapaasta tahdosta. Jalkanen oli osallistunut aktivistien itsenäisyystaisteluvalmisteluihin.

Jalkanen nykyisin muistetaan Kallavesj -sanoituksestaan. Sille on muistomerkkikin omistettu, jo sijaintinsa perusteella. Laulussahan mainitaan Puijonsarven nenä. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Kaj Michael. Hän on suunnitellut Pohjois-Savoon muutakin, esimerkiksi Tavinsalmen kuninkaankartanon muistomerkin.

Entisellä nelostiellä

Jos haluaa saada aavistuksen siitä, mitä pitkän matkan autoilu valtakunnan ppäteitä pitkin oli vielä 1950-luvun alussa, niin kannattaa suunnata Saviselän ja Piippolan väliselle museotielle. Linjaus oli vuoteen 1953 saakka osa nelostietä, ja kaikkine mutkineen ja pihapiirien läpikulkemisineen se muistuttaa siitä miksi ihmiset valitsivat mieluimmin jonkun toisen tavan liikkua kuin auton. 22,5 kilometrin pätkällä tunnelmaan ehtii jo päästä mukaan. Nykyisin osa tiestä on päällystetty, mutta suurimmalta osalta se on edelleen hiekkatietä perinteisine kilometritolppineen.

Koivun ja tähden alkusijoilla

Sakari Topeliuksen isänmaallinen Koivu ja Tähti-satu perustuu tositapahtumiin. Kirjailijan isoisän isä oli äitinsä ja sisarustensa kanssa isonvihan aikaan Muhoksen metsissä piilopirtissä vainolaisia paossa. Montan Lumiaisissa oleva pirtti ei ollut riittävän syrjässä. Risuja keräämässä olleen 7-11-vuotiaan Kristoffer Toppeliuksen kasakat nappasivat mukaansa ja möivät Inkerinmaalla eräälle pajarille orjaksi. Kirjastovirman sivulla kerrotaan koko tarina.

Muhoksen kotiseutuyhdistys on pystyttänyt piilopirtin paikalle muistokiven, kivijalan viereen on istutettu myös koivu. Tänä kesänä aluetta on kohennettu, työt ovat tosin viimeistelyä vaille, suurempienkin juhlien pitopaikaksi.

Tänään historiassa: häitä ja eräs kissa

Victoria ja Daniel Skanssenilla muutama viikko ennen häitä.
Kuva: Bengt Nyman (Wikimedia Commons)

Tänään neljä vuotta sitten Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja Daniel Westling menivät naimisiin Tukholmassa. Suoraa lähetystä saattoi seurata Suomessakin. Sää suosi tilaisuutta ja lähetys kävi pääkaupungin matkailumainoksesta. Victoria oli valinnut hääpäivän vanhempiensa mukaan. Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja Silvia menivät naimisiin samana päivänä 1976.

Ruotsin järjestysnumerolta edellinen Kaarle-kuningas, silloinen kruununprinssi Kaarle meni samana päivänä 1850 naimisiin Loviisansa kanssa. Saman päivän oli valinnut myös kruununprinssi Oskar, tuleva kuningas Oskar I, virallistaakseen liittonsa 1823 Josefiinan kanssa.

Aivan toisenlaisia tunnelmia edustaa 19. kesäkuuta ensimmäisen kerran sanomalehdessä julkaistu Karvinen. Jim Davisin hahmo on sittemmin muuttunut melko erilaiseksi.

Juhannusviikon lumet

Eilisen kuuma aihe oli äimistellä lumisadetta. Näillä kuvilla osallistun tuohon hämmästelyyn. Suomen kesä.

Sanginjoen kansallispuistoa ei tule

Oulun kaupunginvaltuusto on äänin 34-33 päättänyt ettei Sanginjoen ulkometsiä suojella. Päätöksessä oli junttaamisen maku, sillä keskustan Matias Ojalehto kävi kesken äänestyksen puhuttamassa saman puolueen Anna-Kaisa Lepistöä joka oli jo painanut suojelua puoltavaa äänestysnappia. Keskustelun jälkeen hän vaihtoi kantaansa kahdesti, ensiksi tyhjäksi ja sitten vastaan. Äänestyksen jälkeisessä puheenvuorossa Lepistö sanoi tarkoittaneensa äänestää tyhjää.

Äänestystä ei kuitenkaan uusittu. Niinpä ajatus Sanginjoen kansallispuistosta voitaneen unohtaa.

Samassa kokouksessa kaupunki päätti ryhtyä Fennovoiman osakkaaksi. Näin Oulusta tulee osakaspaosta kärsivän ydinvoimayhtiön omistaja äänin 40-27. Kaupungin energiyhtiö, jonka nimiin osakkeet tullaan hankkimaan, ei pitänyt sijoitusta taloudellisesti järkevänä.

Kalevan Sanginjoki-uutisoinnissa tapahtui lapsus, joka tuo mieleen Fox Newsin toimintatavat valtameren takaa. Lehti kirjoitti ensin:

Foxilla on ollut tapana laittaa kaikki ikävä demokraattien syyksi. Onpa jopa senaattoreiden puoluekantaa vaihdettu, jos he ovat oikein pahasti töppäilleet. Suomessakin kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on ollut ikäviä vasemmiston niskoille, suorimmin Tuukka Temosen Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjadokumentin yhteydessä. Tujusen mukaan filmin tuottaneet tunnetut vasemmistolaiset olivat johtaneet Temosta harhaan.

Kiireessä itse kukin töppää. Parikymmentä minuuttia myöhemmin nettisivuille korjattiin asia oikein päin. Muokkauksetkin reilusti pistettiin näkyville.

Gösta

Viime viikonloppuna avautui uusi taidemuseo, Serlachiuksen museo Gustaf Mäntän keskustassa sai parikseen Göstan saman suvun Joenniemen kartanolle. Uudet näyttelytilat ovat kartanoon tehdyssä puurakenteisessa lisäsiivessä. Vanhaa suomalaista arvotaidetta on esillä 1930-luvulla rakennetussa kartanossa, lisäksi Joenniemen puistossa on paljon veistoksia.

Kansainväliset mitat täyttävässä Göstan uudessa puolessa on kolme näyttelyä, koti- ja ulkomaista pop-taidetta esittelevä Superpop, Eija-Liisa Ahtilan Tutkimuksia draaman ekologiasta ja Riiko Sakkisen Museum of No Art. Vanhalla puolella on parissa näyttelyssä suvun ja sen perustaman taidesäätiön tekemiä taidehankintoja, pääosassa Akseli Gallen-Kallelan muotokuva Sissi Serlachiuksesta ja Albert Edelfeltin Porilaisten marssi.

Göstan uuden puolen näyttelyt on tarkkaan valitut. Esillä oli nimekkäitä tekijöitä Suomesta ja maailmalta, mutta uudelle arkkitehtuurille jäi tilaa tulla tutuksi. Kulttuurinavigaattori Heikki Kastemaa on ehtinyt jo ruotia näyttelyitä. Kaikkiaan ensimmäisestä vierailusta jäi positiivinen, lupauksia antava mielikuva. Tänne tulee mielellään uudelleen.

Oikealla Gösta Serlachius Bror Börjesonin ikuistamana.

Taidemuseon puistossa on paljon Harry Kivijärven töitä.

Mäntän kuvataideviikkojen avajaisista

Perjantaina Mäntässä juhlittiin uutta museota ja lauantaina Mäntän kuvataideviikkojen avajaisia. Hetkinen on viikkojen teemana ja Pekilossa olevan päänäyttelyn on kuratoinut Ylestä tuttu Minna Joenniemi. Näissä kuvissa hetkisiä avajaisista.

Samuli Putro lausui.

Joenniemi esitteli taiteilijat.

Väkeä riitti.

Tervetulotoivotus pihalla.

Pello kaksikieliseksi

Lapin Kansa kertoi pari päivää sitten, että Pellon kunnanjohtaja Sami Baas aikoo esittää 25. kesäkuuta kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että kunta maksaisi 300:lle ensimmäiselle kuntalaisille 50 euroa palkkion, jos nämä vaihtaisivat virallisen kielensä ruotsiksi. Taustalla on Pellon ja Ruotsin Övertorneån kuntien terveydenhuollon päivystysyhteistyö. Jo useamman vuoden ajan päivytys on ollut vuoroviikonlopuin rajajoen molemmin puolin ja Lapin Kansan jutun kommenttien mukaan on toiminut hyvin. Joen molemmin puolin puhutaan suurimmaksi osaksi samaa murretta, jota tosin naapurissa sanotaan Meän kieleksi.

Pellon ambulanssikuljetuksista huolehtiva yrittäjä on tehnyt valituksen päivystyksistä Ruotsin Ylitorniossa. Lapin aluehallintovirasto on todennut, että pellolaisten hoidosta päättävän virkalääkärin on oltava todistetusti suomen taitoinen. Ruotsalaisilla lääkäreillä harvoin on virallisia todistuksia kielitaidostaan, sellaisia kun yhden virallisen kielen maassa ei tarvita. Toisinpäin ongelmaa ei olisi, Suomessa koulutettu lääkäri on luultavimmin yliopistostaan saanut todistuksen ruotsin taidostaan.

Kunnanjohtaja Baasin esitys perustuu siihen, että jos Pello olisi kaksikielinen kunta, niin johtavan virkalääkärin tulisi olla joko suomen tai ruotsin taitoinen. Näin lakien vaatimukset tulisivat täytetyksi ja päivystysvuorottelu voisi jatkua.

Aluehallintovirasto on kehottanut Pelloa järjestämään asian vuoden loppuun mennessä. Kehotusta on terästetty uhkasakoin. Jos yhteistyö rajanaapurin kanssa loppuu, niin viikonloppupäivystys siirtyy kokonaan Rovaniemelle. Mitenkään ambulanssiyrittäjän valituksen syytä pohtimatta voisi todeta, että Pellon kuntakeskuksesta Övertorneån terveyskeskukseen on 55 kilometriä, Rovaniemen 102.

Pellon muuttuminen kaksikieliseksi on pitkän tien takana. Viime vuoden lopulla kunnassa oli 3 739 asukasta, joista kaksitoista ilmoitti kielekseen ruotsin. Kymmenen vuotta sitten ruotsinkielisiä oli vain viisi. Kaksikieliseksi muuttumiseen vaadittaisi 288 ruotsinkielistä lisää. Tai vielä 287, sillä yksi keskustan kunnanvaltuutettu on ilmoittanut jo vaihtaneensa virallisen kielensä.

Tornionjokilaaksossa on perinteisesti osattu molempia kieliä kummallakin puolella jokea. Kaksikielisen Suomen perinteet eivät kuitenkaan näille korkeuksille saakka ole yltäneet ja siksi poikkinainnin myötä syntynyttä kaksikielisyyttä ei ole väestörekisteriin ilmoitettu. Saapa nähdä miten Baasin ehdotuksen käy.

Mary Cassattin kesäaika

Summertime, 1894.

Yhdysvaltalainen Mary Cassatt (s. 1844) kuoli tänään 1926 82-vuotiaana. Cassatt asui suurimman osan elämästään Ranskassa, siellä hän kuolikin. Cassatt muistetaan naisten kuvaajana, hänen aiheenaan oli usein äidin ja lapsen suhde. Muistopäivän kunniaksi tässä on kuvasarja kesäisiä maalauksia, joissa perhesuhteet ovat myös läsnä. Vakiomalli Lydia oli Mary Cassattin sisko.

The Boating Party, 1893-94.

Lydia Seated in the Garden with a Dog in Her Lap, 1880.

Children in the Beach, 1884.

* Mary Cassatt. Wikiart.
* Mary Cassatt. Google Art Project.

Jakaminen

William S. Burroughs kertoi viimeiseksi jääneessään päiväkirjamerkinnässä lukevansa Charles Pellegrinon Ghost of Titanicia. Viimeisen kerran Burroughs kirjoitti päiväkirjaansa 30. päivä heinäkuuta 1997. Kolme päivää myöhemmin hän kuoli. Burroughsin luottotoimittaja James Grauerholz toimitti päiväkirjat julkaisuksi, jonka Sammakko kustansi suomeksi. Käännöksen nimeksi tuli Viimeiset sanat (Last Words, 2002, suomentanut Elina Koskelin).

Aivan viimeinen sana paperille oli RAKKAUS. Viimeisinä vuosinaankin Burroughs pohti paljon huumeita ja niiden kriminalisointia. Melko vanhaksi äijäksi beat-kirjailija (s. 1914) eli tavoistaan huolimatta. Tavallaan viimeinen sanakin liittyi päihdyttäviin aineisiin.

Rakkaus? Mitä se on? Luonnollisin kipulääke mitä olemassa on.

Tähän johtanut päiväkirjamerkintä alkoi siis Pellegrinoa lukemalla. Charles Pellegrinoa voisi luonnehtia paratietokirjailijaksi. Hänen Jeesuksen sukuhautaa, Atlantista ja mainittua Titanicin kummituksia käsittelevät teokset ovat saaneet suurta menestystä. Niiden pohjalta on tehty dokumenttejakin.

Netissä oleva tieto Ghost of Titanicista kertoo teoksen julkaistun vuonna 2001. Ilmeisesti tuolloin ilmestyi päivitetty laitos, tiedot vanhemmasta, jota 1997 kuollut Burroughs oli lukenut, on häivytetty taustakohinaan.

Laitoksilla ja painoksilla ei ole merkitystä. William S. Burroughs kertoi lukeneensa kirjaa sivulle 18. Ehkä hän ei pidemmälle päässytkään. Teoksen alun lukeminen johdatti Burroughsin ajatukseen: Mitä on kokemus, ellei sitä jaa? Tapahtuiko sitä edes?

Esse est percipi, oleminen on havaituksi tulemista, pohti George Berkeley 1700-luvun alkupuolella. Samaan tapaan tuntuivat Burroughsin ajatukset kulkevan. Tarvitaan toinen ihminen, jotta muodostuu kokemus.

Titanicin kummituksia ei olisi olemassa, jos ihmiset eivät kertoisi niistä toisilleen. Näitä pohtiessa Burroughsin seinälle kiinnittämä söpöjä kissoja sisältävä postikortti liukui roskakoriin. Sitä kirjailija ei pidä enteenä. Lienee valunut alaspäin pikkuhiljaa?

Kirjailijat täyttävät odotuksia. Antavat muotoja, joihin lukijan on helppo kokemuksensa yhdistää. Ja se on tehtävä vakavasti, uskottavasti, että kokemuksen jakaminen onnistuisi. Pellegrinon kaltaiset paljastavat tämän totuuden.

Kokemus. Kuin valkokangas. Siksi Jumalan oli luotava.

Tarraturri on kaikkien kaveri

Lisää Tarraturri-havaintoja kävelyretkiltä. Aikaisemmat havainnot ja vielä enemmän kulttuurikuvissa.