maanantai 9. kesäkuuta 2014

Duckenheim avautuu tänään


Tänään kello 17 ovat Duckenheimin taidemuseon avajaiset Helsingissä, Sanomatalon Mediatorilla. "Kiistellyn #Duckenheim-museohankkeen rahoitus on vihdoin varmistunut", kertoi Suomen Duckenheim-säätiön puheenjohtaja ja Aku Ankka -lehden päätoimittaja Aki Hyyppä lehdistötiedotteessa ja jatkoi: "Prosessin nopeuttamiseksi museo toteutetaan yksityisillä varoilla Helsingin ydinkeskustaan. Duckenheimin pääteos sijoitetaan Baanan ja Musiikkitalon välissä olevalle nurmikkoalueelle. Museo nostaa Helsingin turistikohteena todella raskaaseen sarjaan."

Tänään 1934 tuli ensi-iltaan Wilfred Jacksonin ohjaama Viisas Kana Kananen (The Wise Little Hen) -lyhytanimaatio. Pätkis muistetaan erityisesti Aku Ankan ensiesiintymisenä. Kana Kananen kulkee kyselemässä kuka voisi häntä auttaa maissin istutuksessa. Aku astelee veneestään reippaasti Sailor's Hornpipen, 1700-luvulla ensimmäisen kerran muistiinmerkitty merimiesten askarointia kuvailevan kansansävelen tahdissa. Samalla hän ottaa säveleen tehdyn skottilaisen kansantanssin askeleen tapaisia. Kanasen asian kuultuaan kansallisankkamme alkoi valittaa vatsakipuja.

Viisas Kana Kananen on etuoikeutetusti Roope-setä -lehden kuukauden animaationa. Filmi on netissä vapaasti katsottavissa.

Duckenheim on siis osa Aku Ankan 80-vuotisjuhlia. Kello 17 luvassa on paneelikeskustelu Suo, kuokka ja Aku Ankka, jossa panelisteina on muun muassa Kari Korhonen sekä Maija Vilkkumaa. Aku Ankka -lehti aloitti juhlinnan jo viime viikolla juhlaisemalla juhlanumeron, jossa oli Laura Honkasalon ja Ville Tietäväisen johtosarja ja juhlaliite.

Illalla olemme viisaampia pääteoksen suhteen.


* Kuukauden animaatio: Viisas Kana Kananen (1934)



3 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Moni ei Akun housuskandaalia ymmärrä, kuten minä. Olen nimittäin nähnyt sarjakuvan, ehkä epävirallisen, jossa Aku menee vaatetuskauppaan ostamaan housuja. Myyjä on vähän hölmistyneen näköinen: "Mutta ethän sinä koskaan käytä housuja!" - Aku ei oikein tykkää ja riisuu sen höyhen- ja räpylävirityksen pois. Eikä näky ollut lapsille sopiva, se täytyy sanoa.

Duckenheimista mieleeni tuli, että näkisittepä sen Guggensellaisen!

Reijo Valta kirjoitti...

Olen kyseisen sarjakuvan nähnyt, joku on sen nettiin skannannutkin. Ei sovi lapsille se.

Tämä Duckenheim on nyt paljastettu kolmimetriseksi Aku Ankka -kukkateokseksi. Sitä sopii lapsillekin esitellä.

Reijo Valta kirjoitti...

Tuolla Kuukauden animaatio -sivulla on joku bugi, Viisas Kana Kanasen voi katsoa myös Youtubesta.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset