Mäntän uudessa Göstassa yksi ensimmäisistä näyttelyistä on Riiko Sakkisen MuNA - Museum of No Art. Näyttelyhuoneeseen on rakennettu museokauppa, jossa on myynnissä erilaisia MuNA-tuotteita: mukeja, pipoja, nalleja, avaimenperiä, tuotteita esittelevä taidekirjoja ja mittanauhoja. Lisäksi esiteltiin kartoin suunnitelmia MuNA-museoiden leviämisestä eri markkina-alueille ympäri maailman.
Ajatus museokaupasta oli viety loppuun saakka. Taideteosmuseokaupassa oli MuNA-henkeen pukeutunut museomyyjä ja kaikki tuotteet olivat oikeasti myynnissä. MuNA-museokaupan omaan paperikassiin sujahti MuNA-pipo tuliaisiksi kotiin. Muutamien eurojen hintainen pipo MuNA-logolla maksoi 16 euroa, mutta tuohan se selkeää lisäarvoa käyttäjälleen.
Sakkisen ajatus museosta ilman taidetta tuo mieleen erään Helsinkiin suunnitellun kansainvälisen museon. Silläkinhän on suunnitelmat laajentua ympäri maailman brändinsä varassa.
Mutta enemmän MuNA tuo mieleen taidemuseoiden tarkoituksen. Suomessa museokaupoista käytiin keskustelua 1990-luvulla kun museoille asetettiin laman varjolla vaatimuksia hankkia enemmän tuloja. Myyntipisteitä vastustettiin, mutta silti ne tulivat.
Muistan keskustelusta erään museonjohtajan yrityksen kääntää museokaupat museoiden kannalta positiiviseksi asiaksi. Ihmisethän ovat tottuneet aina ostamaan jotakin, museokaupan olemassaolo saattaa houkutella kulttuurilaitoksiin uusia asiakkaita. Puhujan mielestä moni oli kokenut museot ahdistavina paikkoina, koska niistä puuttui tavaran ostamiseen liittyvä elementti.
Voin uskoa, että meneminen museoon "vain" tutustumaan taiteeseen tai näyttelyesineisiin voi joistakin tuntua ahdistavalta. Juuri tällaisen kulutuskeskeisyyden rikkominen ja pysäyttäminen taiteen tai museon muun tarkoituksen herättämiin ajatuksiin lienee kuitenkin yksi museoiden toiminnan yhteiskunnallisista tarkoituksista. Ehkä ei ole tarkoituksenmukaista päästä irti noista mieleennousseista kierroksen jälkeisellä ostosrituaalilla.
Näyttelyssä tehty ostosrituaali pohdituttaa vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti