Hän pani kätensä taskuun, ja kämmenelläni oli samassa pala metallia, johon oli kiinnitetty nauha.
-- Tämä on juuri Montenegron antama.
Hämmästyksekseni kapine näytti alkuperäiseltä. Orderi di Danilo, niin kiersi kirjoitus, Montenegro, Nicolas Rex.
-- Käännä se.
-- Majuri Jay Gatsbylle, luin minä. -- Erinomaisesta urhoollisuudesta. (F. Scott Fitzgerald. Kultahattu, s. 84. Otava 1987, suomentaja tuntematon)
Pienen Montenegron kuningaskunnan ensimmäinen ja viimeinen kuningas Nikola I syntyi tänään 1841 (kuoli 1921). Maansa kuningas hän oli 1910-1918, tuostakin ajasta hän oli ensimmäisen maailmansodan puolen maanpaossa.
Pala palalta hajonneen Ottomaanien imperiumin alueella tehtiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa paljon erilaisia hallintojärjestelyjä. Jo keskiajalta periytyvä Montenergon ruhtinaskunta sai länsimailta itsenäisyystunnustuksen voittoisan Venäjän-Turkin -sodan jälkeen 1878. Tunnustus oli paljolti ruhtinas Nikolan ansiota.
Nikola I hallitsi ruhtinaskuntaansa itsevaltiaan tavoin. Yritettiinpä hänet salamurhatakin, jonka syiden seurauksena Montenegrosta tuli perustuslaillinen kuningaskunta 1910.
Nikola I naitti lapsensa eri maiden kuningassukuihin, korkeimpaan asemaan päässeestä Elenasta tuli Italian kuningatar. Naimakauppojen myötä Nikola I sai lempinimen Euroopan appiukko.
Ensimmäisessä maailmansodassa Balkanin tilanne jälleen muuttui. Sodan jälkeen synnytettiin Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta (vuodesta 1929 Jugoslavia). Niin Montenergo katosi itsenäisten valtakuntien joukosta. Nikola I oli serbinationalisti, hänkin oli tavoitellut laajempaa valtakuntaa. Syntyneessä uudessa maassa ei Nikolalle kuitenkaan ollut sijaa. Montenergon parlamentti syrjäytti Nikolan ja päätti liittyä uuteen kuningaskuntaan ilman häntä.
Viimeiset vuotensa Nikola vietti Ranskassa.
Jay Gatsbylle Montenegrosta saatu mitali oli tärkeä.
Argonnen metsässä johdin konekivääripataljoonani jäännökset niin kauas eteen, että kummallakin puolellamme oli puolen mailin aukko, mitä jalkaväki ei voinut miehittää. Jäimme sinne kahdeksi päiväksi ja kahdeksi yöksi, satakolmekymmentä miestä ja kuusitoista konekivääriä, ja kun jalkaväki lopulta pääsi rinnallemme, se löysi kaatuneiden kasoista kolmen saksalaisen divisioonan tunnuksia. Minut ylennettiin majuriksi, ja jokainen liittoutuneiden hallitus antoi minulle kunniamerkin -- vieläpä Montenegrokin, pieni balkanilainen Montenegro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti