 |
| Ilja Repin. Tolstoi, 1891. |
Prinsessa Kultakutri
Elipä ennen muinoin etäällä Intiassa prinsessa, jota nimitettiin Kultakutriksi. Hänellä oli äitipuoli, joka oli ilkeä hänelle ja viimein houkutteli kuninkaan ajamaan prinsessaraukan aavikolle.
Niin vietiin prinsessa Kultakutri aavikolle ja jätettiin sinne yksin kuolemaan.
Mutta viiden päivän perästä palasi prinsessa kotiinsa ratsastaen leijonalla.
Silloin sai äitipuoli-ilkiö houkutelluksi kuninkaan viemään Kultakutrin villiin vuoristoon, jossa ei elävää olentoa ollut.
Neljäntenä päivänä sen perästä kantoivat kotkat prinsessa Kultakutrin kotiinsa kuninkaan luo.
Silloin ilkeä äitipuoli laittoi prinsessan autiolle saarelle. Mutta taas tuotiin Kultakutri kotiinsa, kalastajat kyyditsijöinä.
Silloin käski äitipuoli kaivaa syvän kaivon pihalle ja sinne heitätti hän prinsessa Kultakutrin ja antoi täyttää kaivon taasen.
Kuuden päivän kuluttua huomattiin kirkas hohde sen paikan yllä, jossa prinsessa elävänä makasi. Kuningas antoi tyhjentää kaivon ja siellä oli Kultakutri.
Lopuksi äitipuoli koverrutti silkkipuun rungon ja panetti prinsessan sen sisälle, jonka jälkeen puu kaadettiin ja heitettiin mereen.
Yhdeksäntenä päivänä heittivät hyökyaallot puunrungon Japanin rannikolle. Japanilaiset avasivat sen ja vetivät sen sisältä Kultakutrin, joka vielä oli elossa. Mutta heti kun hän huomasi päivän valon, kuoli hän ja muuttui silkkimadoksi.
Silkkimato kiipesi mulperipuuhun ja rupesi syömään sen lehtiä.
Eräänä päivänä ei se enää syönyt eikä liikahtanut. Mutta viiden päivän perästä — yhtä kauan kuin prinsessa oli ollut aavikolla — heräsi se taas ja alkoi ahmia mulperipuun lehtiä. Niin vierähti vielä päiviä pari ja taas se liikkumattomaksi rupesi.
Kun kului yhtä kauan kuin Kultakutri oli ollut kotkien kotona, heräsi mato taas, mutta nukkui pian. Näin kävi kaksi kertaa vielä.
Vihdoin viidentenä päivänä mato muuttui silkkiäiskoteloksi, kullan kiiltäväksi koteloksi, josta perho pistihe esille.
Perho muni ja munista muodostui uusia silkkimatoja, jotka levisivät ylt’yleensä kautta Japanin maan.
Nyt hoitavat japanilaiset joukottain tällaisia matoja ja saavat suuret silkkimäärät madoista.
Silkkimato nukkuu viidesti ja viidesti virkookin takaisin. Japanilaiset sanovat sen ensimäistä unta ”leijonanuneksi”, toista taas ”kotkanuneksi”, kolmatta ”venhouneksi”, neljättä ”kaivouneksi” ja viidettä vihdoin ”puunrunkouneksi”.
[Satu on julkaistu suomennettuna Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti n:o 12-13 21.12.1907. Se on luettavissa myös Jatkokertomuksissa, jossa on muitakin Tolstoin satuja ja tarinoita.]
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti