Pojat elokuvissa

Ilmari Vesterinen
Viidakosta villiin länteen – Helsingin pojat leffassa
Jalava 2015

Ilmari Vesterinen tunnetaan etenkin Itä-Aasian kulttuurien tuntijana. Uutuusteoksen esittelytekstin perusteella oletin kulttuuriantropologian professori emerituksen siirtyneen muistelmien pariin, mutta Viidakosta villiin länteen on täyttä asiaa 8-15-vuotiaiden poikien elokuvaharrastuksesta 1950-luvulla. Vaikka tutkimus keskittyy yhteen helsinkiläiseen elokuvateatteriin, kortteliteatteri Bio Hesperiaan, niin tuskin tilanne on ollut kovin toisenlainen esimerkiksi Oulussa. Yhden teatterin kautta syntyy laajempi kuva nuorten elokuvaharrastuksesta.

Bio Hesperia toimi vuosina 1912-1965 ja oli erikoistunut erityisesti nuoriin ja varhaisnuoriin vetoavaan ohjelmistoon. Katsojia teatteri veti koko kaupungista. Vesterinen on keskittynyt vuosiin 1950-1965. Lopettaminen sopii ajankohtana kulttuuriantropologiselle tutkimukselle paremmin kuin hyvin. Vuotta 1965 on kutsuttu hyvivoinnin sukupolven ajan alkuvuodeksi. Lisäksi teatterista oli saatavilla arkistomateriaalia, jota on täydennetty muistikeruulla ja syvähaastatteluilla.

Esityskertojen perusteella Bio Hesperian suosituimpia elokuvia olivat Tarzan-, Zorro- ja Viidakko-Jim-elokuvat. Muisteluissa sarjaelokuvat ovat yhtä suurta massaa, ainoa nimeltä poikien mieleen jäänyt Tarzan-elokuva on Lex Barkerin tähdittämä Tarzanin maagillinen lähde (1949). Joka tapauksessa poikien suurin sankari Johnny Weissmuller. Bio Hesperiassa oli vain yksi elokuvakamera, joten esitykseen tuli tauko kelan vaihtamisen ajaksi. Sinä aikana pojat ehtivät käydä piha-aidalla leikkimässä tarzania. Zorrot muistettiin paremmin, erityisen vaikutuksen oli tehnyt Zorron taisteleva legioona (1939).

Monet elokuvien suosikit olivat muutenkin populaarikulttuurista tuttuja, erityisesti sarjakuvista. Julkaistujen sarjakuvalehtien määrä liki kolminkertaistui vuoden 1953 kymmenestä viidessä vuodessa. Jotkut sankarit siirtyivät sarjakuvista filmille, toiset päinvastoin. Myös Otavan Poikien seikkailukirjastolla oli menekkiä. Pojat halusivat kokea tutuksi tulleen uudestaan ja uudestaan.

1950-luvulla syntynyt nuorisokulttuuri oli myös yhtenäiskulttuuri. Sen virikkeet eivät olleet lähtökohdiltaan sisäsyntyisiä, suomalaisia vaan ulkomailta tuotuja. Elokuvista oltiin eniten kiinnostuneita 13-14-vuotiaina. Nykyisin tuon ikäiset taitavat olla elokuvamarkkinoiden tärkein kohderyhmä. Ikärajamuutosten myötä tuon ikäisillä nyt ei taida olla samoja ongelmia elokuviin pääsemisessä kuin 1950-luvun kollegoillaan.

Vesterisen Itä-Aasian kontaktit näkyvät elokuvakirjassakin. Teos on kuvitettu japanilaisen Chujo Watanaben Helsingin olympiakisojen aikaan ottamilla valokuvilla. Noita kuvia ei ole Suomessa aikaisemmin nähty ja ne tuovat mukavaa vaihtelua monesti jo nähtyihin kuvakulmiin.

Julkaistu Kaltiossa 1/2016.