Daniel Cajanuksen tarina

[Tänään luettavaksi jälleen ajankohtaiseksi tulleen Daniel Cajanuksen tarinan (2006) jälkisanat]


Aluksi varoituksen sana: tähän kirjakauppias Thomas Boremanin (k. 1743?) kirjoittamaan tekstiin tulee suhtautua suurella kriittisyydellä. Kirjoitus vaikuttaa olevan suurelta osin kirjakauppiaan mielikuvituksen tuotetta ja Boremanin Cajanuksen näytännöissä kuulemat kertomuksetkin ovat saaneet moraalisen sävytyksen.

Ehkä varoituksen sana on turha: meneehän Boremanilta jo teoksen nimessä kohdehenkilön kansallisuus väärin (the Swedish giant), ja heti varsinaisen tekstin alussa syntymäaika (1709, po. 1704) ja -paikka (Oulu, po. Paltamo). Tosin Cajanuksen ruotsalaiseksi muuttamista ei sovi Boremanin viaksi lukea, sillä ruotsalaisena tai hollantilaisena jätti englantilaisille esiteltiin.

Historiallisena dokumenttina tämä jo kokonaan kadonneeksi luultu teos sisältää kuitenkin jotakin valaistusta pitkän Tanelin huonosti tunnetuihin vaiheisiin. Boreman vahvistaa käsitystä, että Daniel Cajanus kärsi ylikasvua aiheuttavasta aivolisäkkeen häiriöstä. Boremanin mukaan Cajanus kasvoi aikuisiässäkin, oli sairaalloinen ja etsi apua lääkäreilta ja kirurgeilta.

Ylikasvusta kainuulaiset ovat kärsineet laajemminkin: puolankalainen Lauri Moilanen (1886-1913, asui Michiganissa Yhdysvalloissa) kasvoi 246-senttiseksi. Paltamosta oli kotoisin yleisesti Suomen kaikkien aikojen pisimpänä miehenä pidetyn Väinö Myllyrinteen äiti Maria Keränen. Paltamon pitkillä miehillä oli legendaarinen maine: Cristfrid Gananderin Mythologica Fennican (1789) mukaan Kaleva -jättiläinen asui taannoin juuri Paltamon Hiisivuorella. Rovasti Johannes Cajanus kirjoittaa Paltamon pitäjän kuvauksessa (1674) tavanneensa 40 vuotta aiemmin kookkaita ja voimakkaita miehiä ja naisia, joita pidettiin tämän Kalevan jälkeläisinä.

Daniel Cajanus syntyi ja vietti nuoruutensa Paltamossa, jossa hänen isänsä Anders Cajanus (k. 1730-luvulla) oli kappalaisena ja “korpipappina”. Hänen isoisänsä Jeremias oli Paltamon nimismies. Suku oli Axel Bergholmin Sukukirjan mukaan lähtöisin Limingalta. Danielin äiti oli Kuopion kirkkoherran tytär Anna Sculptoria. Toisin kuin kirjakauppias Boreman väittää, vanhemmat eivät olleet poikkeuksellisen kookkaita.  Daniel Cajanus itsekin kyllä väitti niin vieraillessaan The Royal Societyn kokouksessa. Brittiläisen imperiumin johtavat tiedemiehet olettivat jättikokoisten ihmisten olevan tyhmiä, joten pitkä Taneli vastaili heidän kysymyksiinsä ennakko-oletusten mukaisesti.

Mutta miksi Thomas Boreman halusi kirjoittaa Daniel Cajanuksesta? Tekstissä hän usein mainitsee Guildhallin jättiläisistä kirjoittamansa kaksiosaisen teoksen The gigantick history of the two famous giants, and other curiosities in Guildhall. Johdannossa kirjakauppias sanoo haluavansa puolustaa naapurissaan olevia Guildhallin “jättiläisiä”, joista Boreman oli tehnyt brittiläisen isänmaallisuuden symboleja. Gogmagog ja Corinaeus olivat epähistoriallisia hahmoja antiikin ajoilta (Rooman keisari Diokletianuksen ilkeiden tytärten aviottomia poikia, tosin heihin liittyvät myyttiset tarinat vaihtelivat aikojen saatossa). Lontoolaisille he olivat hyvin todellisia Cityn portinvartijoita keskiajan hämäristä — patsainakin. Hahmot tunnettiin Gogmagog ja Corinaeus nimillä 1500-luvulta Henrik V:n ajoista lähtien. Vierailullaan Guildhallissa Daniel Cajanus näki kapteeni Richard Saundersin vuonna 1708 puusta veistämät patsaat. Nykyisin paikalla olevat patsaat ovat vuodelta 1953, Saundersin veistosten tuhouduttua Lontoon pommituksissa 1940.

Menestyksekkäin Thomas Boremanin kirjoista oli kaikenlaisia outoja jumalan luomia kuvaava A Description of Three Hundred Animals. Teos sisälsi myös kuvauksen valaanpyynnistä Grönlannissa. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1730, ja vuoteen 1795 mennessä siitä oli ilmestynyt 14 eri painosta tai laitosta erilaisin sisällöin (esimerkiksi A Description of A Great Variety of Animals and Vegetables ja A Description of Some Curious And Uncommon Creatures). Boreman nimitti kaikkia teoksiaan “jättiläiskirjoiksi”, giganttisiksi tarinoiksi, vaikka ne olivatkin miniatyyrikokoisia, yleensä noin 6.3 x 4.7 cm.

Boremanin teoksia pidetään lastenkirjallisuuden historiassa edelläkävijöinä. Tavallisesti kunnia pienikokoisten, viihdyttävien lastenkirjojen keksimisestä annetaan John Newbielle (1713-1767) ja hänen A Little Pretty Pocket Bookille (1744). Boreman oli kuitenkin asialla jo ennen häntä!

Patricia Demers kuvaa Boremanin ja Newbien tapaa kirjoittaa “hauskalla tavalla ohjaavaksi”. Perustarkoitus oli viihdyttää, mutta nuorisolle suunnatussa kirjallisuudessa ei kuitenkaan voinut olla mitään epäilyttävää ja moraalisen opetuksen perille menoa mahdollisesti häiritsevää. Cajanusta kohdannut sairauskin johtui rehellisen työnteon ja raittiin ulkoilman puutteesta.

Daniel Cajanuksen tarinan alussa on aakkosellinen luettelo teoksen (ennakko)tilaajista. Suomennoksesta tämä luettelo on jätetty pois. Ennakkotilaajia on yli kymmensivuinen luettelo. Tilaajien joukossa on itse Cajanuskin sadalla kappaleella.

Boreman ei näytä olevan perillä kaikista Cajanuksen vaiheista Britanniassa(kaan). Suomessa Cajanuksen pituudeksi on väitetty 247,5 cm englantilaisen muotokuvamaalari Enoch Seemanin vuonna 1734 tekemän maalauksen perusteella (muotokuvassa on teksti: Cajanus, born in Lapland, who was in London 1734. His hight is 7 foot 10 inc.). Vuonna 1974 Kansallismuseoon hankitun maalauksen tilasi aikanaan erikoisuuksista kiinnostunut Montagun herttua John, jonka omistamassa Boughtonin kartanossa Ketteringissä Cajanus toimi vahtimestarina.

Lontoossa Daniel Cajanus esiintyi pääasiassa  yläluokalle (ja ylemmälle keskiluokalle). Kuten Boreman kuvaa, sairauden aikana tavallinen rahvas ja lapset saivat tilaisuuden hänen näkemisekseen. Muutoin hänestä saattoi nähdä vain satunnaisen vilahduksen. Teoksen ennakkotilaajina on nuoria herroja (Master) ja neitejä (Miss), siis lapsia. Jälkikasvua varmaan kiinnosti mitä vanhemmat olivat teatterissa nähneet ja tämä ehkä oli Boremanin olettama markkinarako. Kuitenkaan teoksesta ei otettu ilmeisesti kuin yksi painos. Boremanin Towerin salaisuuksista otettiin ainakin kaksi painosta ja mainitusta kolmen sadan eläimen kuvauksesta yksin vuonna 1736 kolme painosta. Guildhallin jättiläisten tarinakin ylsi ainakin kolmeen painokseen

Boreman näyttää olevan tietämätön siitä, että Daniel Cajanus ei vuonna 1742 ollut Lontoossa ensimmäistä kertaa — tosin edellisen käynnin muistaneille väitettiin, että nyt maahan tullut Cajanus oli aikaisemmin vierailleen vielä suurempi veli. Kahdeksan vuotta aiemmin helmikuussa 1734 Cajanus esiintyi Lontoossa Drury Lanen teatterissa kuuluisan Henri Fieldingin tuottamassa pantomiimissa Cupid  and Psyche Gargantuan roolissa. Daily Advertiserin (28.2.1734) ilmoituksen mukaan “mynheer Cajanus” oli saatu suostumaan arvon herrojen (Gentlemen) ja rouvien (Ladies) pyynnöstä lisänäytöksiin.

Henri Fielding kirjoitti Cajanukselle roolin Don Quixote in England näytelmään, jonka ensi-illan oli tarkoitus olla lopputalvesta 1734, ilmeisesti Cupidin ja Psychen jälkeen. Don Quijote Englannissa jäi kuitenkin esittämättä: Fieldingin mukaan Don Quijoten vihollisjätti-Cajanuksen piti perhesyiden takia matkustaa Ruotsiin.

Lienevätkö “perhesyyt” olleet tekosyitä vai ei, joka tapauksessa Danielin veljet Jöran ja Gustaf olivat Tukholmassa jossakin vaiheessa muonakauppiaina. Kyseessä olisi voinut olla myös kutsu isän hautajaisiin Suomeen. Paltamon rippikirjassa vuosilta 1731-37 mainitaan vielä isä ja Jöran-veli Pyykkölän asukkaina. Vuonna 1738 aloitetussa kirjassa heitä ei enää mainita ollenkaan.

Vuoden 1742 vierailulla Cajanus oli myös yhteistyössä Fieldingin kanssa. Ensimmäiset ilmoitukset näytelmistä, joissa Cajanus oli mukana julkaistiin tammikuussa, 12. ja 23. päivä. Seuraavat ilmoitukset  olivat vasta huhtikuun 19. ja toukokuun kolmas. Daniel Cajanus sairasteli paljon: Fieldingin mielestä hän oli “jättiläinen jonka laittaminen näyttämölle tuotti tuskaa”. Ehkä siksi Daniel solmi kesällä 1742 sopimuksia vähemmän kunnianarvoisten viihdealan toimijoiden kanssa — kuten Pinchbone ja Boreman.

Boreman oli viimeistellyt käsikirjoitustaan elokuun lopussa. Kuvaus “marakatista laatikossa” on päivätty 24. elokuuta. Syyskuun 27. päivä 1742 London’s Daily Advertiserissa ilmoitettiin, että Cajanus oli toipunut viisi viikkoa kestäneestä vakavasta sairaudestaan ja oli jälleen arvoisten herrojen ja rouvien nähtävissä. Cajanuksen näyttelijänura on Boremanille ollut tuttu: hänhän ehdotti, että jätti olisi voinut “näytellä” hurjaa sotilasta ja siten tuottaa kunniaa joukoilleen.

Tervehdyttyään Cajanus jatkoi jättiläisnäyttelijän “luonneroolissa” ainakin vuoden 1742 loppuun saakka. Vielä 4. joulukuuta Daily Advertiserissa ilmoitettiin hänen esiintyvän.

Miten lienee Cajanus itse suhtautut Boremanin kirjaan? Tuskin kovinkaan hyvin, kuten Boreman itsekin arvelee.

Vuonna 1745 Daniel Cajanus asettui pysyvästi asumaan Hollantiin, Haarlemin kaupunkiin lähelle Amsterdamia. Kaupunki oli ollut hänelle jo aikaisemminkin koti — pitkä Taneli lienee hollantilaistunut jo 1730-luvulla. De Hollandsche Spectator mainitsee jatkuvasti kasvavan Danielin 16. marraskuuta 1733 julkaistussa numerossaan.

Daniel Cajanus suunniteli jäävänsä pysyvästi Haarlemiin jo 1730-luvulla. Puolan hovissa hankkimansa omaisuuden turvin hän toimi rahanlainaajana. Parin luoton korkojen ja lyhennysten maksu kankerteli, ja Cajanus joutui turvautumaan oikeuden apuun saadakseen omansa takaisin. Nämä epäkelvot velalliset ajoivat luultavasti Danielin uudelleen Lontooseen rahan hankintaan. Toisesta myöntämästään luotosta hän sai lopulta oikeuden päätöksellä pääomansa takaisin, toisesta osan korostakin.


Sotilas?

Daniel Cajanus lähti Suomesta ja Paltamosta ilmeisesti vuonna 1723. Vielä tuona vuonna hän oli verotusasiakirjojen mukaan isänsä luona Paltamon kirkonkylän Pyykkölän talossa. Vuonna 1724 hänen sijastaan kotitilalla oli apuna Jeremias-poika.

Heidän isänsä Anders menetti kappalaisen viran vuonna 1712 arvosteltuaan julkisesti kirkkoherraa. Vuonna 1714 hän sai kuitenkin oikeuden saarnata “syrjäisemmillä seuduilla”. Vuonna 1719 Paltamon käräjillä Anders oli jälleen vaikeuksissa: kruununvouti oli pahastunut “korpipapin” puheista ja haastanut hänet käräjille yllytyksestä olla maksamatta veroja ja kruunun virkamiehen (eli voudin) panettelusta. Arvatenkin Anders oli suivaantunut Ruotsin kruunun tavasta jättää Kainuu suojattomaksi venäläisiä sotavoimia vastaan.

Näihin aikoihin sijoittuu Danielin ensimmäinen “sotilaallinen urotyö”. Sakari Topelius Välskärin kertomuksissa kertoo hänen suunnitelleen Kajaanin linnan räjäyttämisen vuonna 1716. Tuolloin 12/13-vuotias pitkä Taneli oli kuitenkin muiden Kajaanin seudun asukkaiden kanssa evakuoituna Pohjanmaalla. K. V. Åkerblomin paikallishistoriallisten kirjoitusten mukaan maaliskuussa 1716 Daniel hämmästytti Koivulahden asukkaat kipuamalla Markus Enrothin väentuvan katolle lepäämään ilman tikkaiden apua. Eikä Ruotsin armeijakaan ollut paikalla, kun linna räjähti helmikuun 28. päivä.

Ensin Daniel on matkannut joka tapauksessa Ouluun. Sinne hän ei kuitenkaan henkikirjojen mukaan jäänyt. Boremanin mukaan Cajanus lähti maasta Dolla Rucinan vanhempien tuottamamien sydänsurujen ja armeijan pakoilun vuoksi.

Seuraava varma tieto Danielin olinpaikasta on vuodelta 1731, jolloin hän on lähettänyt kirjeen Dresdenistä. Tuolloin Cajanus palveli Puolan kuninkaan August II Väkevän vartiokaartissa kornettina (ratsuväen nuorempana upseerina). Virka sisälsi luultavasti vain hovipalvelua, sillä August piti hoviaan juuri Dresdenissä, Saksassa. Siirtyminen Ruotsin entisen vihollisen palvelukseen sopii hyvin kainuulaisen korpipapin pojalle.

Kertomukset palvelusta Saksassa Fredrik Wilhelm I:n “pitkässä kaartissa” eivät saa minkäänlaista vahvistusta Preussin armeijan arkistoista. Nämä tarinat ovat syntyneet luultavasti 1780-luvulla, jolloin eräs Jonas Cajanus kiersi Saksan maaseudulla valistamassa perunan erinomaisuudesta. Perunoita syöden Daniel Cajanuskin oli kasvanut huomattaviin mittoihinsa... Kyseessä saattaa olla myös väärinkäsitys, sillä August II oli yksi Saksan vaaliruhtinaista nimellä Fredrik August I. Erehdykseen syynä on voinut olla myös hovin pito vieraalla maalla.

Puolan kuninkaan vartiokaartista Daniel Cajanus näyttää eronneen August II:n kuoltua ja ennen Puolan perimyssodan puhkeamista vuonna 1733. Mukaansa hovista hän otti puolalaiset univormunsa, joita hän käytti koko loppuelämänsä. Vaateparsi oli siis puolalainen, ei turkkilainen kuten Boreman oletti. Vuoden 1733 tapahtumiin saattaa liittyä myös Boremanin kirjaansa lisäämä huhu. Jalkaväen vänrikki vastaa arvoltaan ratsuväen kornettia.

Vuodesta 1745 lähtien Daniel Cajanus, täysin hollantilaistuneena, asui pysyvästi Haarlemissa. Cajanus osti asunnon paikallisesta palvelukodista ja hänestä tuli yksi paikallisista merkkihenkilöistä ja koko kaupungin symboli — kuten Gogmagogista ja Corinaeuksesta Lontoossa. Haarlemin väki saattoi ihastella häntä aivan ilmaiseksi, moni tulikin kaupunkiin vain jätin nähdäkseen.

Cajanus kuoli 27. helmikuuta 1749. Hautajaisista maaliskuun alussa muodostui suuri tilaisuus, johon ottivat osaa niin ylhäiset kuin alhaiset. Valtava arkku herätti suurta huomiota. Edelleen turistit voivat käydä Grote Kerkissä (eli St. Bivon kirkossa) ihailemassa pylväässä 2,64 metrin korkeudella olevaa pituusmerkintää. Kaupungista löytyy myös B. Brandin maalaama Daniel Cajanuksen muotokuva.

Daniel Cajanus haudattiin Grote Kerkin sisälle, näin Cajanus halusi turvata hautarauhansa. Hauta oli lisäksi merkitsemätön. Mutta koska hautapaikka oli vain määräajaksi vuokrattu, aloittivat Cajanuksen maalliset jäännökset uuden Euroopan kiertueen vuokra-ajan umpeuduttua 1700-luvun lopulla. Joitakin 1800-luvulla tehtyjä kopioita pitkän Tanelin luista on edelleen esillä Leidenin luonnonhistoriallisessa museossa.

Omaisuutensa Daniel Cajanus testamenttasi ystävälleen Roelof Swerisille ja sisaruksilleen. Vuonna 1749 sisaruksista oli elossa enää Jöran-veli.


Kirjallisuutta

J. R. Aspelin. Daniel Cajanus -hakusana Kansallisessa elämäkerrastossa (1927)
Axel Bergholm. Sukukirja 1 (1901)
Jan Bondeson. Daniel Cajanus, the Swedish giant, artikkeli teoksessa The Two-Headed Boy, and Other Medical Marvels (2000)
Patricia Demers. From Instruction to Delight - An Anthology of Childrens Literature to 1850 (2003)
Henry Fielding. Miscellanies, vol. 2 (1993)
Kristfrid Ganander. Mythologica Fennica (1789, suomennos 2003)
C.A. Gottlund. Otawa eli suomalaisia huvituksia I (1828)
Aimo Halila. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia IV (1984)
Märtha Norrback. De store mannen från Paldamo, artikkeli teoksessa Ur armod och ur öde mark (1982)
Kimmo Koskela. Jättien juuret johtavat Kainuuseen, artikkeli Hiidenkivessä (5/2001)
J. H. van Lennep. The Dutch Giant Daniel Cajanus, and the Dutch Dwarf Simon Jane Paap, juttu The Living age -lehdessä (25.9.1860)
Kimmo Rauatmaa. Kalevan jättimäiset pojat, juttu Kalevassa (1.11.2004)
Tamminen, Marketta. “The Lapland Giant.” Daniel Cajanuksen muotokuva. Suomen Museo 1976, 93-107.
Ilkka Teerijoki. Cajanus, Daniel (1704-1749) -hakusana Suomen kansallisbiografiassa (2003)



* Thomas Boreman. Daniel Cajanuksen tarina. 2006