maanantai 28. tammikuuta 2019

27. Sarjakuvan kannessa on kulkuneuvo


Juho Maurisen Rontticomics on etsinyt paikkaansa suomalaisten lehtien sarjakuvasivuilta. Valitettavasti strippien ostajat eivät ole suopuneet ajatukselle. Albumin verran mustan huumorin sävyttämiä sarjakuvia on kuitenkin julkaistu. Ja netissäkin on jotakin luettavissa.

Maurinen on panostanut käsikirjoituksiin, ja jutut rullaavat. Sarjassa ei ole vakiohahmoja, vaan pikemminkin vakioasenne. Tuttujen hahmojen puute on saattanut vierastuttaa joitakin.

Tuoreeltaan kirjoitin Kvaakkiin albumista. Ja kannessahan on haasteessa kysytty kulkuneuvo.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset