Debit ja credit

Uutisista olemme saattaneet lukea, että pankkikorttien käyttäjiä ovat hämmentäneet 'uudet' termit debit ja credit, jotka on otettu käyttöön pankille vai luotolle termien sijaan. Vaikka debet ja kredit ovat 'ikivanhoja' termejä, niin merkitys ei vitsin mukaan kaikille pankinjohtajillekaan aina ole ollut selvä. Se vitsihän kertoi johtajan joka aamu muistutelleen että debet on ikkunan puolella ja konttorin muuttaessa lasipalatsiin tämä perusasian hämärtyminen johti 1980/90-lukujen taitteen kasinotalouteen.

Debet ja kredit ovat kaikille kaksinkertaista kirjanpitoa tuttuja, mutta niiden sisältö yritystalouden yli 500-vuotisen kehittymisen vuoksi ei ole mitenkään yksiselitteinen. Tileissä voi muljautella omat vieraiksi ja vieraat omiksi -- verottajakin tällaista edellyttää.

Epätietoisille pankkikorttikäyttäjille opastukseksi on paras kääntää nämä latinasta tulevat termit suomeksi:

Debit tulee englannin kautta latinan debere -verbistä, omistaa.

Credit vastaavasti tulee credere -verbistä, uskoa/luottaa.

Tilinpidossa yksinkertaisimmillaan debet kertoo omien hallussa olevien varojen määrän, kredit kuinka paljon muut ovat uskoneet ja luottaneet varojaan yrityksen käyttöön.

Molemmista juontuu koko joukko erilaisia lainasanoja ja johdoksia. Taloustieteilijät kyselevät kredibiliteetin (luottokelpoisuuden) perään ja teologit toteavat credo (uskon).

Debitissä erehtyminen on inhimillistä. Kantasana deberen (omistaa) perusmuoto debeosta kieliopillisesti muodostuu myös debitum (oli omistettu), joka on kantasanana englannin 'debt' (velka) -sanalle.

Jos alkaa näiden perään tiskillä kysellä, ei ole huolta tulla debiiliksi leimatuksi. Se ei debeosta juonnu, vaan heikkoa tarkoittavasta debilistä.