perjantai 9. elokuuta 2013

Perämeren kaaren museoita (41-50/100)


Eilen kävin Kemin taidemuseossa Christelle Masin ja Leena Kankaan Outoja hedelmiä - Des fruits étranges -yhteisnäyttelyn avajaisissa. Lähdin matkaan ajoissa, että ehtisin tutustua matkan varrella ja hieman pohjoisemmassakin oleviin museoihin. Suuri osa kaupunkien välisissä nykyisissä ja entisissä maalaiskunnissa olevista kotiseutumuseoista oli kiinni, ilmoitut aukioloajat olivat hyvin rajalliset. Haukiputaalta Tornioon saakka kaikki kotiseutumuseot toivat kunnan entisessä lainajyvämakasiineissa. Iin kotiseutumuseo oli saanut ympärilleen kolme muuta rakennusta, mutta muutoin ulkomuseoalueita ei ollut syntynyt. Simon kotiseutumuseo oli perin ahtaalla tontilla, Alatornion hautausmaalla.



Ensimmäinen pysähdys oli Iin kotiseutumuseo, tai oikeastaan museokahvila Huilinki. Neljän rakennuksen kokonaisuus oli Iin kirkon ja Iin Haminan välisellä alueella. Museorakennusten korjaukseen oli saatu varoja EU:lta, osana Haminan kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen kunnostusta. Kolme kokoelmia esittelevää rakennusta oli kukin nimetty omaksi museokseen, kotiseutumuseon lisäksi oli kalastus- ja maatalousmuseo ja uittomuseo. Samalta kokonaisuudelta ne kuitenkin valokuvanäyttelyn sisältäneen museokahvion kanssa muodostivat.

Olisi suonut, että rakennusten korjaamisen lisäksi olisi näyttelyäkin mietitty uusiksi. Pitäjänmakasiinissa oli aikoinaan säilytetty viljamakasiinin toiminnallisia rakenteita, siitä pisteet.


Kuivaniemen kirkonseudun tiesokkeloista en löytänyt paikallista kotiseutumuseota. Kun bensamittarin valo syttyi, piti huoltoaseman kautta siirtyä seuraavalle paikkakunnalle. Simonkylän museotie on 1700-luvun puolivälistä, Kustaa II Aadolfin Suomen vierailua varten raivattu. Tsaari Nikolaikin kulki tietä Torniossa käydessään 1819. Simojokisuussa oleva kylä vaikuttaisi olleen varakas, ja vanhoja talonpoikaistaloja pihapiireineen on vaalittu. Tie kulki usein talon ja sen aittojen välistä.


Museotieltä poikkesi sivutie, jonka päässä oli Pahnilan museo. Vuonna 1886 tälle paikalle siirretty talo ja pihapiiri ovat säilyneet melko alkuperäisessä asussa talossa 1970-luvun alkupuolelle asuneen "Visu-Eemin" ansiosta. Perikunta lahjoitti pihapiirin museoksi vuonna 1985.


Simon kirkon läheisyydessä olleen Simon kotiseutumuseon ulkoa päin tarkastettuani suuntasin Kemijoen pohjoisrannalle. Keminmaan kotiseutumuseo oli ovella olevan lapun mukaan suljettu koko kesän 2013, vaikka kunnan nettisivuilla toista kerrottiin. Ainoastaan niittokonetta ja heinäharavaa sai ihastella.

Vieressä oleva Pyhän Mikaelin kirkko oli auki, ja edelleen Nikolaus Rungius (k. 1629) siellä muumioituneena makasi. Samaan aikaan kirkkoon tuli linja-autostaan päätellen kokkolalainen ryhmä turisteja. "Ska vi sjunga" tiedusteli eräs joukosta, ja välittömästi lähti virsi.


Vaikka viime vuosina olen oppinut pitämääm veisuuta mukavan ruumiillisena toimintona poistuin paikalta Valmarin museoon. Sekin on Kemijoen pohjoisrannalla, Valmarin suvun kunnalle 1980-luvulla myymä pihapiiri. Jos Simonkylän Visu-Eemi ei ollut sisustukseen turhia sijoittanut, niin Valmarit olivat. Oli pianoa, peiliä ja Singerin konetta. Valokuvakin omasta talosta seinällä.

Pahnilan ja Valmarin museoiden kaltaiset alkuperäisellä paikallaan olevat paikallismuseot tuntuvat puhuttelevan nykykävijää enemmän. Rakennuksilla ja esineillä on henkilöityvä tarina. Siksi kai suurin osa yleistä tavoitteleva kotiseutumuseo oli kiinni, mutta Pahnila ja Valmari auki.

Aineen taidemuseon pihalta näkyi Ruotsi.

Vielä oli aikaa ennen avajaisia. Suuntasin Tornioon Aineen taidemuseoon. Eila ja Veli Aineen kokoelmien ympärille syntyi museo vuonna 1986. Museossa oli kaksi näyttelyä, pääosin omiin kokoelmiin perustuva Vauhtia ja vaaroja (5.1.2014 saakka) ja Sirpa Särkijärven Costume play (22.9.2013). Kansakunnan tutuista tauluista edellisessä oli esillä Albert Edefeltin Pariisitar (1901) ja yksityiskokoelmasta lainassa ollut Akseli Gallen-Kallelan Bil-Bol. Särkijärven näyttelylle nimen antanut työ herätti ajatuksia pohjoisen kansoista.


Ennen kuin sujautin moottoritietä takaisin Kemiin poikkesin tarkistamassa Alatornion kotiseutumuseon ulkomuodon. Museota oli pidetty heinäkuussa laajemmin auki, nyt elokuussa ainoastaan sunnuntaisin. Laajempiin kulttuurihistoriallisiin esityksiin pyrkivät Tornionlaakson maakuntamuseo ja Kemin historiallinen museo olivat molemmat kiinni. Edellisen rakennusta remontoidaan, jälkimmäinen on muuttamassa uusiin tiloihin Kemin kulttuurikeskukseen.


Sitten olinkin sopivasti avajaisissa. Kuvassa Christelle Mas ja Leena Kangas kuuntelevat virallisia avajaispuheita ja odottavat omaa vuoroaan. Etualalla Masin installaatio Synnytetyt (multa ja kananmunat, 2013).


4 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Hienoa, että meitä on muitakin. Piti oikein miehelle näyttää tätä (ei muuten harrasta tätä somessa roikkumista) kirjoitustasi. Yhdeksän museota kerralla! Harmi, että itsellänikin alkaa ensi viikolla työt, väkisinkin hidastuu tämä tahti. Tosin "omat" museotkin vielä laskematta.
Mutta siis saman huomannut, että aitous ja tarinat takaavat parhaat kotiseutumuseot.

Reijo Valta kirjoitti...

Iin tapa nimetä yksi kokonaisuus kolmeksi museoksi nosti käyntipaikkojen määrää vähän ansiottomastikin.

Ehkä palaan vielä johonkin museoon tarkemmin, katsotaan nyt.

Valto Ensio kirjoitti...

Mukava tätä museokierrosta on ollut seurata, sanon minäkin. Muutamissa esitellyissä olen itsekin käynyt, Aineen museossa viimeksi kun pyöräilin muutama vuosi sitten Palsan Kalle mielessäni kohti Kittilää.

Tuo multakasa kaipaisi kylläkin uudet potut koristeekseen kananmunien sijaan. Mikähän taiteilijoiden innoituksena lienee ollut?

Reijo Valta kirjoitti...

Muistan juttusi Kaltiossa. Melko lenkin heitit.

Perunoita minäkin ajattelin. Useimmat Masin työt käsittelevät ruokaan liittyviä ristiriitoja, miten pienestä herkku muuttuukin äklöttäväksi, miten ruoka on elintärkeä, mutta samalla väärin käsiteltynä niin vaarallinen.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset