Kuusistrumffinen huilu on saanut suomessa peräti kolme julkaisukertaa. Ensin se julkaistiin Ruudussa (23-29/1975), ja sitten Otavan albumina 1977. Tarina avasi Otavan kuusiosaisen Johannes ja Pirkale -sarjan. Albumista otettiin uusintapainos 2009 (Kuusismurffinen huilu), mutta muita sarjan albumeita ei uusittu.
Strumffit/Smurffit olivat Peyon suurin menestys. Tosin hahmot taisivat tuottaa paremmin rahaa levylaulajina kuin animaatio- tai sarjakuvahahmoina. Johanneksen ja Pirkaleen ja Smurffien päätyminen eri kustantajille häivytti tehokkaasti hahmojen aikaisemman yhteyden.
Kuusistrumffisen huilun aluksi Pirkale piinaa koko hovia luutullaan. Kun linnaan saapuu soitinkauppias, niin hänet lähetetään nopeasti seuraavaan kauppapaikkaan. Hänen nyytistään putosi huilu linnanpihalle, ja vaikka kuinka kuningas yrittää estää sitä päätymästä Pirkaleen käsiin, niin toimi epäonnistuu.
Huilu osoittautuu taikahuiluksi, joka saa kuulijansa tanssimaan ja nukahtamaan. Huilua tavoittevat myös roisto Matias Pussinkääntö ja salaperäiset pienet olennot.
Tarina on sivumäärältään pidempi (64 s.) kuin aikaisemmat Johannes ja Pirkale -albumit (48 s.). Siten mukaan on saatu enemmän juonenkäänteitä. Tarinaa ei ole venytetty, vaan se on vaatinut enemmän sivuja tullakseen kerrotuksi. Strumffien lisäksi fantasiamaailmaa on muutenkin tuotu kerrontaan. Esimerkiksi Johannes ja Pirkale siirtyvät Taivaanäärelään strumffien luo mestari Hieronymuksen tekemin taikakeinoin.
Pussinperän rötöstelyjen estämiseksi strumffit tekevät Pirkaleelle oman taikahuilun. Soittajana Pirkale on sitkeä, ja tästä oli hyötyä lopputaistelussa.
Kaksi edellistä seikkailua tapahtuivat "realistisella" keskiajalla. Nyt Peyo alkaa selkeästi luoda omaa maailmaansa uusine asukkaineen. Strumffien kieli veikeä keksintö, joka ei olekaan niin yksinkertainen kuin Pirkale kuvittelee. Uusien elementtien kautta sarjakuva saa oivallista oman universuminsa tuntua.
Seuraava Seitsemän lähteen sota
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti