Kuka on keskituloinen?

Hallitus sittenkin päätti "painottaa" veronkevennykset pienituloisille, ainakin omassa retoriikassaan. Uutisten mukaan vähän hankkivat saavat 1,4 prosentin kevennykset, rikkaat sen aikaisemmin luvatun prosentin. Koska veronkevennysvara pitikin käyttää köyhien hyväksi, aiottua summaa kasvatettiin 870 miljoonaan. Aikaisemminhan oli arveltu muutosten vuoksi verokertymän pienentyvän 800 miljoonalla.

Tuo 70 miljoonaako muka siirtää painopistettä niin, että 870 miljoonasta suurin osa menee pienituloisten hyväksi? Ei siirrä, eikä mene.

Ensimmäisissä kommenteissa on hallitusta kuitenkin kiitelty, ettei se "jyrkkää" progressiota entisestään kiristä.

Tuoreessa Le Monde Diplomatiquen suomalaisessa numerossa (VII) käsitellään rikkaita ja jyrkkiä progressioita.

Toisin kuin annetaan usein ymmärtää, useimmissa länsimaisissa sivistysvaltioissa kansalaisten tuloverotus perustuu progressioon. Se, joka enemmän hankkii, voi suuremman osan tuloistaan valtion toiminnan tukemiseksi antaa.

Pierre Rimbert kirjoittaa Diplossa, että jyrkästä progressiosta ei enää voida puhua. Sellaista ei ole. 1930-luvun lamasta aina 1980-luvulle kansainvälisesti tarkastellen suurimmat veroprosentit olivat suuria: vuonna 1964 Yhdysvalloissa rikkaimmilta meni veroa 91, Ranskassa 1980 80 ja Margaret Thatcher valtaannoustessa 1979 Briteissä 83 prosenttia, vielä Thatcherin itse sen tuohon lukemaan nostamana.

The Beatles laulussaan kertoi 'one for you, nineteen for me'.

Suomessa korkein veroprosentti on ollut 80, Ruotsissa kattoa ei oltu määritelty. Tarinat kertovat eräiden ruotsalaisten maksaneen tuloveroa 103 prosenttia.

Ranskan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltain korkeimmat veroprosentit tätä nykyä ovat 35-40 prosenttia, Suomessa 45.

Eli karkeasti 'two for you, one for me'.

Historiallisesti emme siis voi puhua jyrkästä progressiosta.

Juttunsa liitteenä Rimbert esittää kaavion miljardöörien määrästä. Kymmenen vuotta sitten heitä oli 209 koko maapallolla, nyt 1125.

Kasvua 538 prosenttia.

Samassa aikakauskirjassa Hervé Kempf kertoo, miten rikkaat käyttävät rahojaan. Aivan kuin Thorstein Veblen 1900-luvun alussa havainnoi: kerskakuluttavat. Sellainen miljoonien purjevene voi koitua miljonäärin kohtaloksikin, kuten lööpit muutama päivä sitten kertoivat.

Kempfin kirjoituksen Kuinka rikkaat tuhoavat maailman tarkoituksena on kertoa, miten rikkaat kerskakulutuksellaan ja esimerkillään estävät ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun onnistumisen.

Ihmisten halut eivät ole itsestä nousevia, ne ovat opittuja, ulkoa annettuja. Elokuvat ja aikakauslehdet esittelvät rikkaiden elämää ja keskituloisten ja köyhienkin pitää saada jotain samanlaista. Kun halu mainosten saattelemana on herätetty ja opetettu.

Rimbert puhuu ihmisten halusta erottautua. Maailman tuhanneksi rikkain ei tunne olevansa rikas, hän kokee olevansa 'keskituloinen'. Maailma on laaja keskituloisten joukko, joista kukin haluaa nousta jäseneksi jättiomaisuuksia hallitsevaan pieneen kerhoon.