torstai 7. elokuuta 2008

Äänisen observatorio


Eilen STT kertoi Äänisen rannoilla löydetystä muinaisesta observatoriosta. Kesän arkeologisissa tutkimuksissa karjalaiset tutkijat olivat löytäneet lisää kivikaiverruksia rantakallioista, ja löytö muodostaisi vanhojen kanssa joko pyhätön tai "jonkinlaisen muinaiseen observatorion".

Pikku-uutinen herätti kiinnostukseni ja etsin lisätietoja. Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallisilla verkkosivuilla oli Itar-Tassin uutinen aiheesta -- suomeksi:

Äänisen rantakallioilla löydettiin vielä tutkimattomia muinaisia kalliokaiverruksia - petroglyfeja

PETROSKOI, 4 elokuuta. /Pietari-Tassin kirjeenvaihtaja Sergei Kulikajev/. Äänisen itäisellä rannikolla keksittiin arkeologien ahkeran ja määrätietoisen työskentelyn seurauksena aika paljon aivan uusia vielä perusteellisesti tutkimattomia kalliokaiverruksia eli kalliopiirroksia (petroglyfeja).

Tunnettu karjalainen arkeologi Aleksandr Zhuljnikov kertoi, että heinäkuun lopulla tehty löytö saattaa saada maailmanlaajuisen merkityksen: jo tutkittujen Äänisen kalliokaiverrusten ohella on siis olemassa vielä yksi rantakallio, joka on täynnä muinaisihmisten kaivertamia mitä erilaisimpia kuvioita. Tutkijat ovat tehneet varovaisia olettamuksia, että kyseessä saattaa olla muinainen observatorio, joka koostuu jo tunnetuista kaiverruksista ja äsken löydetyistä, jotka muodostavatkin eheän kokonaisuuden - observatorion. Maailman kaikkein vanhin observatorio perustettiin II vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua, mutta Karjalan aluetasavallassa löydetty oli muodostettu 4-5 vuosisataa aikaisemmin.

Tutkijat suorittivat panoraamakuvauksia ja mittasivat kuvioita. Moskovan arkeologisen ja astrologian tutkimuslaitosten tutkijoita oli mukana retkikunnassa. Heidänkin on vastaisuudessa todistettava, että hiljattain keksityt Äänisen rantakallion kaiverrukset ovat muinaisobservatorio….

Äänisen petroglyfit keksittiin vuonna 1848. Kuvioita on löydetty tähän mennessä noin 1200 kappaletta. Noin puolet niistä on tutkittu perusteellisesti ja niiden sanoma on suurin piirtein tulkittu ja selvitetty. Ihmisten ja eläinten kuviot eivät aiheuta suuria vaikeuksia, mutta on olemassa sellaisiakin kallioon kaiverrettuja merkkejä, joiden tarkoitus on edelleenkin epäselvä. Jotkut tutkijat pitävät niitä Auringon ja Kuun kuvioina muinaisihmisten kuvaamina, toiset taas pitävät outoja kuvioita muukalaisten kulkuneuvojen (UFO) kuvina. Paikalliset asukkaat ovat aina pitäneet kalliopiirroksia "epäpuhtaan (pirullisen)" voiman aikaansaannoksena.

Karjalaisten petroglyfien arvoa voidaan verrata karjalais-suomalaisen Kalevala-eepokseen ja Kizhin saarelle (Ääninen) 18-19 vuosisadoilla rakennetun puukirkkokompleksin maailmanmerkitykseen.


Kun olin Karjalan tasavallan sivuilla, katselin muutoinkin mitä naapurissa on tapahtunut. Kolatselän kylässä oli pidetty karjalaisjuhlat, Karjalan valtiollista kotiseutumuseota rekonstruoidaan.

Suomalaisittain tärkeältä uutiselta vaikutti Karjalan metsäsuunnitelman valmistuminen vuoteen 2018. Kehitysskenaarioita näyttäisi olevan tarjolla useampiakin ja kaikissa kestävä kehitys on jonkinlaisena ohjenuorana.

Useista skenaarioista huolimatta vientiin ei puuta suuremmin näyttäisi riittävän.


(Kuva myös Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallisilta verkkosivuilta)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wau! E-rit-täin mielenkiintoista! Pikku-uutinen meni ainakin minulta täysin ohi, kiitos kun kiinnitit huomioni tähän!

-jovain

Reijo Valta kirjoitti...

Ollos hyvä vain, mielnkiintoista on, olipa sitten ihan mitä tahansa. Toivottavasti jossakin vaiheessa kuviakin noista uusista jollakin foorumilla näkisi.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset