Kustantaja Johanna Cedervaller

[Johanna Torenberg/Cedervaller, osa 1, osa 2]

Anders Cedervallerin kuoltua elokuussa 1837 Cedervallerien kirjapainon toiminta jatkui entiseen malliin. Kirjapaino julkaisi tuolloin ainoastaan Wiborgs Annonce Bladia, ilmoituslehteä, jonka sisältö koostui virallisista ilmoituksista ja mainoksista. Lehteen painajaksi heti vaihdettiin, lakien ja asetusten vaatimusten mukaan, Johanna Cedervaller & Son.

Kirjapaino oli julkaissut lehtiä jo vuodesta 1821 lähtien. Ensimmäinen oli kuukausittain ilmestynyt saksankielinen Wiburgs Mancherley, joka ilmestyi vuoden 1821 ajan joka kuukauden ensimmäinen päivä. Se sai jatkoa myös saksankielisestä, kerran viikossa ilmestyneestä Wiburgs Wochenblattista, joka ilmestyi 1823-1832.

Saksa vaihtui suomeksi, kun vuonna 1833 alkoi ilmestyä Sanan Saattajaa Viipurista. Paljon tunnettu ja ylistetty lehti. Se ensimmäisessä vaiheessa ilmestyi vuoden 1836 loppuun, uudelleen Sanan Saattajaa Viipurista saatiin vuoden 1840 alusta seuraavan vuoden loppuun.

Pietari Hannikaisen päätoimittama kuuluisa Kanawa annettiin julki 1845-47 Cedervallereilta. Kustantajana siis Johanna Cedervaller ja poika.

Kirjapainon ja omistajaperheen henkilösuhteista saamme kuvan Viipurin vuoden 1840 henkikirjoista, joita Ulla Ijäs on tutkielmassan Piikoja ja puotipuksuja (pdf, Tampere 2008) käyttänyt.

Johanna Cedervallerin taloudessa Linnoituksen kaupunginosassa tontilla nro 6 asui lesken lisäksi kirjapainon latoja perheineen ja kaksi oppipoikaa, taloutta oli hoitamassa renki ja piika. Asukkaaksi kirjattiin myös "22-vuotias opiskelija", siis Anders Fredrik, kirjapainon (nimellinen) omistaja.

Johanna Cedervallerin asemaa korostaa myös se, että hänellä oli kisälli. Sen, jolla on kisällejä, täytyy olla mestari.

Kirjapainon talouden kannalta ilmoituslehti oli ajan oloon nerokas innovaatio. Sellainen ei tarvinnut ilmestyäkseen sensuurin hyväksyntää tai painolupia. Heti säästöä jo näistä. Eihän virallisissa ilmoituksissa, joita lehdestä oli yli puolet, ollut mitään tarkastettavaa. Eikä virallisten ilmoitusten kirjoittajille tarvinnut maksaa. Eikä tarvinnut päätoimittajaa jutuista vastaamaan palkata.

Wiborgs Annonce Bladissa ilmoittaminen oli halpaa ja tilaushintakin oli kohtuullinen "oikeisiin" lehtiin verrattuna. Virallisissa ja yksityisissä ilmoituksissa jo sinänsä, kuten Keltainen Pörssi on viime vuosina mainostanut, heijastuu koko elämän kirjo.

Pietari Hannikaisen kanssa yhdessä vuosina 1845-1847 tehty Kanawa osoitti, että oli Cedervallerilla kunnianhimoisempiakin tavoitteita. Pahaksi onneksi Viipurin kuvernööriksi 1845 nimitettiin Sven Hirnin patavanhoilliseksi kuvailema Casimir von Kothen (1807-1880).

Jaakko Juteini haki 1845 lupaa perustaa Viipuriin toinen kirjapaino ja saikin siihen puollon ja lupauksen lääninhallituksen tilauksista von Kothenilta. Kanawa oli koko ajan sensuuriviranomaisten hampaissa, kunnes se von Kothenin iloksi lakkautettiin 1847.

Johanna Cedervaller ei jäänyt toimittomaksi. Hän valitti toisen kirjapainon perustamisluvasta ja haki lupaa Sanan Saattajan uudelleen julkaisemiseen. Kumpikaan ei johtanut tulokseen, ainakaan virallisesti.

Lopputulos epävirallisesti oli kuitenkin Johanna Cedervallerin voitto. Juteini ei koskaan toista painoa Viipuriin perustanut ja helmikuussa 1849 painosta alkoi ilmestyä uusi lehti, Tillkännagifvanden ifrån Embets-Myndigheterne i Wiborg stad.

Tästä lehdestä harva on kuullut yhtään mitään. Sitä ei löydy Suomen sanomalehdistön bibliografioista saati Historiallisesta sanomalehtikirjastosta. Lehden idea oli sama kuin Wiborgs Annonce Bladin. Virallisia ilmoituksia ja mainoksia. Syystä tai toisesta sitä ei vielä 1848 ilmestyneen edeltäjänsä tavoin ole kortistoihin ja luetteloihin hyväksytty.

Pitkät ovat ne lehdistöhistorian sivut, joissa surkutellaan Viipurin lehdettömyyttä vuosina 1849-1854. Ja koko ajan siellä ilmestyi Johanna Cedervallerin alulle saattama ilmoituslehti. Lehden perustaminen jäi Cedervallerin viimeiseksi työksi, hän kuoli marraskuussa 1849.

Tillkännagifvanden ifrån Embets-Myndigheterne jatkoi elämäänsä pidempään, aina vuoden 1883 loppuun.

Lehden olemassaolon paljasti Sven Hirn 1970-luvun alussa tutkielmassaan Familjen Cedervaller och tidningpressen i Viborg (1971). Viimeksi Hirn on tästä unohdetusta lehdestä kirjoittanut kokoelmassaan Kaunotar ja hirviöitä (Yliopistopaino 2004).

Lehden täydellisin sarja löytyy Mikkelin maakunta-arkistosta, Kansalliskirjastossakin on useimmat näistä.

Hirn vetoaa tuoreemman juttunsa lopussa, että viimein Tillkännagifvanden ifrån Embets-Myndigheterne nostettaisi sanomalehden arvoon ja se digitoitaisiin tutkijoiden ja kiinnostuneiden käytettäväksi. Tähän voisi yhtyä.

Kai Ekholm, pelasta lehti!

Jos Keltaisella Pörssillä on ISSN, miksi sitä ei voisi olla Johanna Cedervallerin perustamalla Tillkännagifvandellakin?



(kuva Hirnin teoksesta)

[Johanna Torenberg/Cedervaller, osa 1, osa 2]