sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Utøyan kriisihoitoa


Eilinen iltapäivä ajettiin Pohjois-Ruotsin rannikkoa Eurooppa nelosta kohti Haaparantaa. Matkalla sai hyvän kuvan ruotsalaisesta mediasta kriisitilanteessa, Ruotsissa otettiin Oslossa ja Utøyan saarella tapahtunut lähes kuin se olisi ollut kotimaan asia. Muistettiin kuitenkin sanoa, ettei tämä tapahtunut Ruotsissa.

Johtuuko sitten kielestä vai tavasta puhua, Ruotsin yleisradion kanavilla vaikutti ilmaisu pehmeämmältä. Ruotsin puolella puhuttiin "poliisina esiintyneestä", Kemissä Suomen Yleisradion "poliisiksi pukeutunut" antoi heti ankaramman kuvan tapahtuneesta.

Ruotsin yleisradiossa iltapäivällä tapahtumia käsiteltiin parhaimmillaan kahdella kanavalla yhtäaikaa. Toisella kerrottiin reaktioita tapahtuneeseen, ja toimittajakaksikko niitä setvi. Välillä otettiin yhteyttä Oslon kirjeenvaihtajaan, ja tiedusteltiin onko mitään uutta kerrottavaa. Pidennetty uutislähetys siis.

Suomessa ei Matti Röngän voisi ajatella tiedustelevan haastateltavalta, että mikä on ollut ihmisiä eniten liikkuttanut kohtalo. Mikä on nostanut eniten tunteita pintaan? Näin Ruotsissa kuitenkin tehtiin.

Toisella radiokanavalla annettiin yleisölle mahdollisuus kysyä ja kommentoida. Rauhallisella äänellä puhuvat toimittajat vastasivat tekstiviestein ja netin kautta lähetettyihin kysymyksiin.

Soitettiinpa psykologian professorillekin. Tässä ajatuksena oli, että miten lapsille luotettavan univormun turvin tehdyn selittäisi. Psykologin vastaus oli tietenkin "prata, prata och prata". Aikuisillekin praatattiin, puhuttiin ja juteltiin.

Erityisesti korostettiin Norjan pääministeri Jens Stoltenbergin lausumaa: "tarvitsemme enemmän demokratiaa".

Kansankoti tarrautui tähän ajatukseen. Toimittajat nostivat Stoltenbergin lausuman rinnalle George W. Bushin lausunnon syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. "We're going to hunt them down one at a time..."

Hyvin erilaisina suhtautumistapoina pidettiin näitä lausuntoja. Ja tietenkin Stoltenbergin katsantokantaa paljon kannatettavampana.

Haaparannassa näkyi konkreettisestikin ruotsalaisten osanotto. Ikean lippurivistöstä Norjan lippu oli laskettu puolisalkoon.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset