Tiistain Kalevassa kulttuurisivuilla oli iso juttu otsikolla "Hergén oppipoika Oulusta". Haastateltavana oli Oulussa 1960-luvulla varttunut, Oulun sarjakuvaseuran perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja, nykyisin Fiskarsissa asuva Pentti Nuortimo. 1970- ja 1980-luvun taitteessa Hergén kanssa kirjeenvaihdossa ollut ja Hergén Studioilla 1982 vieraillut Nuortimo suhtautui monien muiden sarjakuvantekijöiden tapaan epäilevästi tulevaan elokuvaan ja pelkäsi pahinta: "Spielberg murskaa kokeilullaan Tintti-kirjojen maailmaa".
Nähtäväksi jää. Elokuvakriitikot ovat kiitelleet, sarjakuvaharrastajat vielä epäilevät. Tuskin kuitenkaan jättävät elokuviin menemättä.
Televisiokanavista Tinttiä ensi-iltaviikolla eniten pitää esillä FST5. Tiistaina alkoi kanavalla uusi ranskalainen dokumenttisarja Tintins fotspår, Tintin jäljissä. Ensimmäisessä jaksossa käytiin läpi Faaraon sikareiden juoni, välillä pysähtyen syventämään joitakuita sarjakuvan yksityiskohtia. Asiantuntijana ohjelmassa oli Hergén virallisen elämäkerran kirjoittaja Philippe Goddin. Dokumenttisarja on eurooppalaista yhteistuotantoa, Suomen yleisradiokin yhtenä tuottajana. Sarjan seuraamiseen pääsee vielä mukaan Areenassa.
Tänään FST5 esittää uusinnan Nelvanan 1990-luvulla tehdystä piirrossarjasta 15.55, jaksona Tintti Tiibetissä 1/2. Myöhemmin illalla tulee mainio Anders Østergaardin Tintin et moi, Tintti ja minä (Tanska-Belgia-Ranska-Sveitsi-Ruotsi 2003). Suomessa elokuvateatterilevityksessäkin ollut filmi perustuu 1970-luvun alussa tehtyihin Hergén haastattelunauhoihin. Numa Sadoulin haastattelujen perusteella ilmestyi kirjakin, mutta vasta Østergaardin dokumentti paljasti mitä sarjakuvan mestari todella kertoi. Kirjan päätyneen Hergé muokasi uusiksi neljä, viisi kertaa oikoluvuissa.
Pentti Nuortimon hiusmalli muistuttaa mieleen, että Tampereella elokuvateatteri Plevnassa on lauantaina iltapäivällä jonkinlainen Tintti-tapahtuma. Tintin hahmoiksi pukeutuneet ilmaisutaidon opiskelijat jakavat lennäkkejä ja houkuttelevat elokuviin, elokuviin menijä saattaa kampaajaopiskelijalla laitattaa hiuksensa Tintin malliin. Pienemmille on aarteenetsintää, Tintin hahmogalleriaa esitellään potrettiseinällä jne markkinahumua.
Ja sitten siellä on kanssa pitäisi olla esillä tekemäni pieni "Tintti Suomessa" katsaus kahdessatoista A4-pahviplanssissa.
* FST5 Tintin
* Dok: Tintin jäljillä 1/5 Faaraon sikarit. Areena.
* Dok: Anders Østergaard: Tintti ja minä. Areena.
3 kommenttia:
Piti sisällyttämäni tähän Vilkas Tintti-viikko kirjoitukseen myös mainita siitä, että Belgian valtionsyyttäjä Valery de Theux de Meylandt arvioi lausunnossaan, ettei Tintti Afrikassa ole rasistinen. Hänen mukaansa olennaista on se, ettei Hergé ole tietoisesti pyrkinyt rotuvihan yllyttämiseen. Tapa, jolla hän on kuvannut afrikkalaisia ihmisiä kuvastaa teoksen tekoaikana vallinnutta kuvaa Afrikasta.
Tämä on siis syyttäjän kanta, oikeus ottaa kantaa tammikuussa. (yle)
Hyvä Tinttilogi Reijo.
Kiitos jälleen mainiosta blogista. Nuortimon Tintti -harrastuksesta en ollut tietoinenkaan.
Jos sallit, niin jaan kokemukseni elokuvassa käynnistä viikko sitten. Kävin näet jälkikasvuni kanssa La 5.11. katsomassa suomeksi dubatun 3D -version Tintin seikkailut Yksisarvisen salaisuus -elokuvasta.
Aluksi on sanottava, että on suosiolla parempi unohtaa sarjakuva. Vaikka elokuva auliisti tunnustaa velkansa sarjakuvalle alkutekstien ja ensimmäisten minuuttien aikana, mm. näemme Hergen katupiirtäjän roolissa piirtämässä Tintin ja hänen monia muita luomiaan hahmoja näkyy valmiina piirroksina taustalla, niin tämä elokuva ei ole kuin nimellisesti Hergen sankarin seikkailuja. Onko se hyvä niin? Ehkä.
Teatteriin mennessä kohtasimme Tintiksi pukeutuneen nuoren miehen, golf-housuineen ja kaikkineen, joka tarjosi yleisölle sipsjä ja limonadia. Saimme tältä myös Tintti -rintanapit. Helsingin Kinopalatsin aulasssa oli myös mahdollisuus osallistua minitietokilpailuun Tintistä. Salissa ennen elokuvan alkua oli myös pienimuotoinen arvonta, jossa toinen voittajista sai nähdäkseni englanninkielisen Yksisarvisen albumin ja toinen Milou -pehmolelun. Varsin mukavaa oheisohjelmaa siis, vaikka räiskyvä näyttävyys tai varsinainen sisältö puuttuikin.
Ja sitten itse elokuva (ne blogin lukijat jotka eivät vielä ole käyneet katsomassa tätä elokuvaa lopettakoot lukemisen tähän):
Elokuvassa on alkuteksteissä muistumia Catch Me If You Can (2002) elokuvasta, nyt muokattuna Hergen piirroksiin. Elokuva alkaa melko rauhallisesti, samaan tapaan kuin Yksisarvinen alkaa. Kohtausta kirpputorilla on hieman muutettu niinkuin lähes kaikkia lähteinä olleita kohtauksia. Suurin muutos lieneen Sakarinin osuudessa. Näin ensikatselulla tuntui siltä, että 1:1 Hergén piirtämiä kohtauksia oli tallella ehkä vain puolenkymmentä.
Pian vauhti kiihtyy ja myös ruumiita tulee. Elokuvassa kuolee hahmoja, jotka eivät sarjakuvassa kuolleet ja konetuliaseita käytetään huomattavan paljon. Seikka mikä sai Tintti-harrastajan puistelemaan päätään. Samassa mittakaavassa Herge itse käytti niitä vasta parissa viimeisessä albumissaan. Valitettavasti yhdeksi lähteeksi nimetystä rauhallisemmasta Rakham Punaisen aarteesta ei elokuvassa ole oikeastaan jälkeäkään.
Olin havaitsevinani, että vaikka elokuvassa Haddockin viinanhuuruinen aura olikin kiitettävästi säilötty, niin en tainnut nähdä hahmoa kertaakaan kallistamassa pulloa huulilleen. Toisin sanoen amerikkalainen kaksinaismoraali, jonka takia alkoholi pullossa pitää nauttia paperipussiin verhottuna ja joka oli aiheuttanut muutoksia sarjakuvan pelastusvenekohtaukseen, oli läsnä myös elokuvassa.
Jyrki Vainio ehti jo Kvaakissa todetakin, että elokuvan nosturikohtaus on muistuma Carl Barksin sarjakuvista. Olen samaa mieltä. Minulle kohtauksesta tuli mieleen paitsi tarina kaivinkoneiden taistelusta myös klassinen Pilviä hipovat miehet. Tämä lienee ollut tekijöiden tarkoituskin.
Elokuvasta tuli myös muita mielleyhtymiä. Erityisesti ilahdutti, että Castafioren laulukohtaus oli rakennettu Tintin ja oopperadiivan ensikohtauksesta autossa (albumissa Kuningas Ottokarin valtikka), siitä missä Tintti laulusta typertyneenä huomaa, että auton lasi on tehty Sekurit -turvalasista!
Ajankuva on varsin onnistunut. Toisin kuin albumeissa, jotka olivat sota-ajalta, elokuvassa on tähdätty vuoteen 1949, muutamin poikkeuksin, jotka liittyvät lähinnä 1950 -luvun autoihin.
Kaikkiaan kyse on siis melko mainiosta adaptaatiosta. Mielestäni vertailua albumeihin ei pidä tehdä liikaa, jos ollenkaan. Elokuvan hengästyttävä-vauhtinen toiminta-Tintti ei ole sarjakuvan Tintti, ja ehkei niin pidäkään olla, onhan kyse eri medioista. Spielbergin elokuva ei voi poistaa Hergén taiteen merkittävyyttä, vain lisätä sitä. Ja hyvä niin.
Severi Nygård
Kiitos Severi kommentista ja analyysistä. Jotenkin samaan tapaan ajatellen olen valmistautunut katsomaan elokuvaa, vielä en kuitenkaan teatteriin asti ole selvinnyt.
Pitänee tässä kohta ryhdistäytyä, jää vielä kokonaan näkemättä.
Lähetä kommentti