jatkoa viime sunnuntaille
Seikkailu Punaisella merellä -albumissa kapteeni Haddock ja oopperadiiva Bianca Castafiore jäivät johonkin näennäisen tasapainoiseen tilanteeseen. Seuraava tapaaminen tapahtui kuitenkin Castafioren aloitteesta, hän lähettää sähkeen Haddockille Moulinsartiin. Tästä kuullessaan Haddock kysyy: "No mitäs se rakastettava olento kirjoittaa meille?"
Sanoissa on voimakas sarkastinen sävy. Varmistettuaan itse viestin sisällön kapteeni on paniikissa. "Castafiore tänne!!! ... Tämä on katastrofi! ... Karmeampaa kuin Rooman palo! ..."
Hergé on kertonut, että kaikki Tintin henkilöhahmot ovat hänen omia alter egojaan. Pääasiallisesti alter egona oli ensin Tintti, sittemmin Haddock, viimeistään Yksisarvisen salaisuudesta lähtien.
Tom McCarthy teki teoksessaan Tintin and the Secret of Literature (Granta 2006) mielenkiintoisia havaintoja Castafioren ensitapaamisista, jotka tarinallisesti todistavat edellistä. Samoja elementtejä oli läsnä, kun Tintti Syldaviassa ja Haddock Borduriassa kohtasivat oopperalaulajan.
Tavallisesti sanavalmiin Haddockin kieli takelteli, Tintti oli ennen Castafioren kyytiin nousemista änkyttävän talonpojan hevosvaunuissa. Castafioren laulaessa Tintti kiitteli auton ikkunoiden kestävyyttä, Haddockin ensitapaamisen aikaan Bordurian johto esitteli Tuhatkaunon keksimää ääniasetta tarkkaan valikoidulle yleisölle.
Kun Haddock tapasi Castafioren ensi kerran, paikalla oli Tintti. Kun Tintti tapasi Castafioren, ihan lähellä maantien varressa oli tämä pyssymies.
Bordurialainen maantierosvo on huomattavan yhdennäköinen Haddockin kanssa. Ehkä hieman nenäkkäämpi? Se ei voi olla sattumaa.
Tom McCarthyn teoksen pääkysymyksenä on, että oliko Hergé kirjailija. Oli, vastaa McCarthy. Mutta pitäisikö Hergéä kutsua kirjailijaksi? Ei, vastaa McCarthy. Mitä iloa siitä kenellekään olisi?
Mutta sarjakuvaa voi tutkia samoin kuin muutakin kirjallisuutta, ja niin pitäisi tehdäkin.
jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti